Tänään saimme lukea tutkimuksesta jonka mukaan 50% ulkomaalaisista osaajista lähtee Suomesta 5 vuoden sisällä. Se on todella harmi, koska silloin molemmat osapuolet, tulija ja Suomi, ovat tehneet hukkainvestoinnin. Lisäksi kaikkien suomalaisten kannalta maahanmuutto on ainoa vaihtoehto turvata hyvinvointivaltion palvelut. Hallitus valitetavasti jarruttaa uusilla laeilla toivottua kehitystä.
Teimme jonkin aikaa sitten kyselyn Espoossa asuville kansainvälisille suomalaisille hallituksen suunnitelmista perua työlupa jos henkilö jää työttömäksi yli 3 kk ajaksi. Lähes 90% kyselyyn osallistuneista oli tietoisia tällaisista suunnitelmista. Vastaajat olivat pääosin Euroopan ulkopuolelta tulleita, joko työn tai opiskelun perässä. Suurimmat vastaajaryhmät olivat bangladeshilaiset, intialaiset ja venäläiset.
Suunniteltu muutos vaikuttaisi 70% tulevaisuudensuunnitelmiin. Tärkeimmät syyt miksi he olivat valinneet tulevansa Suomeen jonkin muun eurooppalaisen maan sijaan olivat
- laadukas ja ilmainen koulutus lapsille
- mahdollisuus saada kansalaisuus kohtuullisessa ajassa
- Suomi on turvallinen ja rauhallinen maa, sekä
- vapaa-aika työn lisäksi.
Jos lakia muutetaan, 40% ei toisi perhettä mukanaan Suomeen tai opiskelisi suomen kieltä, eli tänne tultaisiin vain henkisesti väliaikaisesti. Rakenteellinen rasismi lisääntyisi, esimerkiksi asunnon tai auton hankkiminen vaikeutuisi, koska lainoittajat eivät myöntäisi väliaikaisille tulijoille lainoja.
Toiveena muutoksesta päättäjille he haluavat päättäjien ymmärtävän kuinka jo pelkät suunnitelmat vaikuttavat Suomen vetovoimaan kansainvälisesti. He tietävät Suomen väestörakenteen ja näkevät että työt jäävät tekemättä, jos Suomeen ei haluta tulla pysyvästi töihin. Pelkkä epävarmuus lisäsi jo 2023 stressiä, kun kansainväliset suomalaiset eivät välttämättä ymmärrä kuinka lait Suomessa säädetään.
Jos lakeja kiristetään, pitäisi vastapainoksi helpottaa ulkomaalaistaustaisten työnsaantia ja lisätä syrjimättömyyttä varmistavia lakeja. Edes suomalaisen ei ole helppoa saada työtä 3 kk aikana työn menetyksestä, laskusuhdanne on edelleen huonontanut tilannetta. Integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan on jo vaikeaa, sitä ei pitäisi tahallisesti vaikeuttaa. Sosiaalietuuksien väärinkäyttäjät pitäisi työllistää muilla keinoilla, eikä kohdistaa muutoksia työluvilla Suomeen tulleisiin. Kansainvälinen työluvilla Suomeen tullut yhteisö maksaa samat verot kuin suomalaiset, siksi erilainen kohtelu työttömyyden kohdatessa ei tunnu reilulta.
Kyselyyn vastanneet toivoivat suomalaisia ystäviä ja integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan, jotta he jäisivät Suomeen pysyvästi. Lakien ja politiikan pitäisi olla arvostavaa ja ystävällistä, ja tänne tulevien pitäisi tuntea itsensä tervetulleiksi. Rasismia työnhakutilanteessa pitäisi torjua konkreettisemmin, esimerkiksi velvoittaa työnantajat osoittamaan syrjimättömyytensä.
Perhekeskeisistä kulttuureista tulevat arvostaisivat että sukulaiset saisivat aina tulla turistiviisumilla perhettään tapaamaan, kuten esimerkiksi USA:ssa tai Briteissä.

Yksi ajatus artikkelista “Epätasa-arvoa karkoituslailla – hallituksen rasismin vastaisen ohjelman antikliimaksi”