Pohditko ehdokkuutta – mutta mietityttää osaatko tai riittääkö aika?

Valtuustotyö ei ole rakeettitiedettä. Kuka tahansa vaalikelpoinen henkilö on siihen kykenevä, iästä, taustasta, kokemuksesta ja poliittisesta taustasta riippumatta. Valtuusto kokoontuu n. kerran kuukaudessa, tyypillisesti maanantai-iltaisin. Ajankäyttö siis on kohtuullista. Tätä luottamustoimea tehdään oman työn ohella. Asioihin ja työskentelytapoihin perehtymiseen saa tukea muilta valtuutetuilta, puolueelta ja kuntayhdistykseltä. Valtuustossa päätetään kuntalaisten arkeen liittyvistä palveluista ja rahankäytöstä.

Suomalaisen demokratian perusta on edustuksellinen demokratia. Valtuutettu edustaa oman persoonansa kautta äänestäjiään. Riittää, että tekee oman kokemuksensa perusteella ja omalta kannaltaan järkeviä päätöksiä. Valtuutetut eivät saa palkkaa, mutta kokouspalkkio on käytössä valtuuston ja lautakuntien kokouksista.

Valtuutettujen lisäksi vaaleissa ehdolla olleille on tarjolla monia demokrattisen järjestelmän tehtäviä, kuten erilaisia lautakuntapaikkoja. Lautakunnissa valmistellaan päätökset valtuustolle. Esimerkiksi vaalilautakuntapaikat (vaalien järjestäminen äänestyspaikoilla) jaetaan poliittisten ryhmien kesken. On muuten erityisen mielenkiintoista osallistua vaalien järjestämiseen. Siitä saa käytännön varmuuden, kuinka suomalaisten vaalien tulokseen voi luottaa sataprosenttisesti. Muita lautakuntia ovat mm. tekninen lautakunta, liikuntalautakunta, tarkastuslautakunta jne.

Jos tulet valituksi, paikallinen kuntayhdistys tukee ja ohjaa valtuutettujen kannanottoja käsiteltäviin asioihin, ainakin Espoon Keskustassa. Puolueet on organisoitu siten, että puolueen organisaatiotason hallitus tukee valtuusto- tai eduskuntaryhmien työtä. Se linjaa viime kädessä poliittiset painotukset.

Valtuustossa ei kuitenkaan suoraan sovelleta puoluekuria. Jokainen valtuutettu lopulta äänestää päättämällään tavalla. Yhteistyökykyiset valtuutetut voivat saada valtuustoaloitteilleen kannatusta eri puolueilta, ja siten myös ehdotuksiaan läpi. Espoon Keskustan valtuustoryhmä sai mm. lisättyä vuoden 2025 budjettiin yli 65-vuotiaiden ilmaisen sporttirannekkeen jatkon. Vanhusten arkiaktiivisuuden tukeminen on inhimillisesti oikein, erityisesti nyt nousevien kustannusten paineessa.

Lähde siis huoletta ehdolle! Ehdokkaaksi kannattaa lähteä, jos koet paloa ja halua osallistua johonkin kunta- tai aluevaalien päätöksentekoon liittyvään asiakokonaisuuteen. Toisaalta työ tekijäänsä opettaa. Asiantuntemus kertyy valtuutettuna työtä tehden.

Politiikka on mielenkiintoinen harrastus. Demokraattiseen järjestelmään osallistuminen on etuoikeus, kaikissa maissa se ei ole itsestäänselvyys. Ehdokkaaksi lähteminen ei ole Suomessa rahasta kiinni. Pienelläkin kampanjabudjetilla, tai jopa ns. nollabudjetilla on mahdollista lähteä vaaleihin. Toisaalta panostus kampanjaan ja keinot on jokaisen ehdokkaan itse päätettäviä.

Vaalimatematiikka tarkoittaa käytännössä sitä, että mitä useampia ehdokkaita vaaleissa on, sitä paremmat mahdollisuudet niissä on menestyä. Ei siis ole epäluottamuslause ketään ehdokasta kohtaa, jos lähdet ehdolle. Lopulta puolueen jäsentenvälinen järjestys määrää kuka tulee valituksi. Myös lautakuntapaikat jaetaan ehdokkaiden äänimäärän mukaan.

Paikallinen yhdistys järjestää tilaisuuksia, joihin ehdokkaat voivat tulla äänestäjiä tapaamaan. Somemainontaa tehdään yhdessä. Kaikkien ehdokkaiden kirjallisia kannanottoja julkaistaan kuntayhdistyksen some-sivuilla

Yhdessä kampanjointi on sitä paitsi kivaa. Keskusta järjestää tammikuussa vaaliristeilyn. Risteilyllä kuulee puolueen linjauksia erilaisiin asioihin, tapaa muita uusia ja vanhempia ehdokkaita sekä puoluejohtoa.

Vaalit ja vaaliristeilyt ovat keskustalaisten parasta aikaa!

Jätä kommentti