Positiivinen joulupakina vuodesta 2025

Suomen Keskusta, RKP, Liike Nyt ja Kristillisdemokraattinen puolue ilmoittivat jouluyllätykseksi yhdistyneensä yön yli yhdeksi puolueeksi, mikä tarkoitti neljänneksi suurinta puoluetta 38 kansanedustajalla. Antti Kaikkonen siirtyi johtamaan uutta puoluetta, muut puoluejohtajat siirtyivät varapuheenjohtajiksi. Kentällä kävi samaan aikaan kuhina, kun alueiden ja kunnanvaltuustojen voimasuhteet menivät lennossa uusiksi. – ”Uusi Kaunis Keskusta” eli UKK-puolue, tai puoluelaisten suussa Urkki vaan, oli syntynyt.

Joulupakinassa pitää olla vähän myös satua, joten perussuomalaisten eduskuntaryhmä ja kaikki muutkin suomalaiset saivat joululahjaksi joulupölyä, joka poisti heistä kyvyn erotella kansalaisia syntyperän takia, sanotaan nyt vaikka vuodeksi. Viisi perussuomalaisten kansanedustajaa totesi, että haluaa liittyä uuteen syntyneeseen puolueeseen, sillä ilman maahanmuuttovastaisuutta ei Perussuomalaisessa puolueessa oikein ollut mitään yhteisiä arvoja heitä siellä pitämään. UKK-puolueesta tuli kertaheitolla toiseksi suurin puolue.

Orpon-Purran hallitus päätti tietysti kuitenkin jatkaa ”koska on niin hyvä hallitusohjelma” ja aiemminkaan puolueiden hajoamiset eivät olleet edellyttäneet uusia vaaleja. UKK kuitenkin edellytti että peruspalvelu- ja ympäristöministerien salkut lisätään puolueen vastuulle. Tästä päästiinkin joulujen välillä sopuun, eikä tarvinnut edes pääministerin lennellä pienkoneella. Vuosi 2025 päästiin siten aloittamaan ihan uudesta poliittisesta asetelmasta. Samalla meni kunta- ja aluevaalikenttä huhtikuun vaaleihin liittyen ihan uusiksi.

Kunta- ja aluevaaleissa UKK sai murskaavan vaalivoiton ja pääsi myös vaikuttamaan kuntien ja alueiden kehitykseen aiempaa paremmin.

Heti vuoden alussa UKK-puolueen sisäinen Vihreä Aalto-liike sai läpi ajatuksen että Euroopan nopein lupamenettely saadaan aikaan säätämällä lennossa päästörajat vesistöpäästöille. Samassa yhteydessä laajennettiin jätelakia kaivosrakentamiseen, uudet kaivokset pitää rakentaa pohjavesiä suojellen kuten kaatopaikat. Ympäristöministeri tarttui toimeen ja Suomen luonto saatiin turvaan saastutukselta näiltä osin kertaheitolla. Heti alkoi realisoitua uusia vihreän siirtymän investointeja, kun yritykset ymmärsivät vaikutukset: lupa tulee helposti eikä siitä tehdä valituksia, kun prosessit suunnitellaan lakia noudattamaan. Hyvä kehitys vaikutti siihen, että samalla syntyi yritysklustereita, jotka hyödynsivät toistensa jätevirtoja uusien tuotteiden raaka-aineina. Suomen talous kääntyi 3 % kasvuun toisella neljänneksellä. Työttömyys laski vauhdilla ja työvoimapulastakin alettiin taas puhua.

Samallä säädettiin kaivosvero 10 %. Tästä verosta saatiin rahat hyvinvointialueiden alijäämien tasauksen kahden vuoden lisäaikaan. Lohjan kätilöt kutsuttiin takaisin töihin ja synnytykset käynnistettiin siellä uudelleen. Pienempien Länsi-Uudenmaan kuntien vanhuspalveluiden ja terveyskeskusten toimipisteiden lopetussuunnitelmat voitiin samalla haudata.

Hyvinvointialueilla otettiin aikalisä palveluverkoston suunnitteluun. Hallitus määritti, millaiset etäisyydet varhaiskasvatukseen, kouluun, toisen asteen oppilaitokseen, neuvolaan, terveyskeskukseen tai päivystyssairaalaan saa enintään lain mukaan olla eri kokoisissa kunnissa ja kaupungeissa. Palveluja ja palveluverkkoa alettiin suunnitella käyttäjien kannalta mahdollisimman hyvin palvelevaksi. Huomattiin heti, että pienet yksiköt olivat siinä parhaita. Mittariksi asetettiin hoidon jatkuvuus ja käyntien määrä tervehtymiseen asti. Asiakas antoi tämän arvion. Lisäksi alettiin mitata, saadaanko hoito aikaan kertakäynnillä, juoksuttamatta kansalaisia moneen kertaan. Huomattiin, että säästettiin 20 % kokonaiskustannuksista ihan vaan ajattelemalla hoitoprosessit kuntalaisen kannalta optimaalisiksi.

Niinpä ei tarvinnut ottaa mallia pelkästään Ruotsista tai Tanskasta. Naisvaltaisten alojen palkkamonttu tasoitettiin ja kevään liittokierroksella tehtiin 25% palkankorotus niin julkisen puolen opetus-, varhaiskasvatuksen- kuin hoitotyön sopimuspalkkoihin. Vuokratyövoiman käyttö poistui kunnissa ja hyvinvointialueilla miltei kokonaan, joten säästöä syntyi, vaikka palkkoja korotettiin.

Perheverotus ja verovapaat perhe-etuudet otettiin käyttöön vuoden lopulla. 3. lapsesta eteenpäin päivähoito säädettiin ilmaiseksi.

Opetus- ja hoitoalan koulutukseen tuli kevään yhteishaussa kerrassaan ryntäys tämän muutoksen myötä. Naisten palkkatasa-arvon nimissä miesvaltaiset halusivat solidaarisesti sopia, että heille riittää 5 % palkankorotukset. Uusi perheverotus lisäsi joka tapauksessa myös miesten ostovoimaa. Näin myös palkkatasa-arvo kehittyi suotuisasti ja sopu saatiin aikaan kokonaan ilman lakkoja.

Viron yritysveromalli, verovapaus yhtiöön jätettävien voittojen investoinnilla kasvuun, sekä perintöveron poisto toteutettiin jo heti vuoden alkupuolella tukemaan suomalaisten vaurastumista. Pienten, alle 50 henkeä työllistävien yritysten byrokratiaa kevennettiin eriyttämällä lainsäädäntöä suuryrityksistä.

Vihreän siirtymän ja muiden uusien teknologioiden yrityshautomoita varten luotiin toukokuussa ns. Suomi-investointirahasto, johon valtio sijoittaa aina vastaavan panoksen kuin kansalaiset sijoittaessaan rahastoon. Rahasto sijoittaa Suomeen perustettaviin yhtiöihin. Suomi-Investointirahastosta käytetään 10% erilaisiin huoltovarmuuteen liittyviin yrityksiin. Maatalousyritykset katsotaan huoltovarmuuteen liittyviksi ja esimerkiksi niiden oheen rakennettaviin biotalouslaitoksiin voidaan rahastosta investoida myös. Kansalliseen infraan liittyviin asioihin, kuten kunnallisiin vesilaitoksiin ja sähköverkkoihin, investointirahastolle säädettiin etuosto-oikeus. Lentokentille palautettiin GPS-navigointia edeltäneet navigointilaitteet, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Nato ja EU vaativat saada tukea Suomen huoltovarmuutta investointituilla rautatieyhteyden rakentamiseksi Jäämeren Narvikiin Norjaan sekä rautatietunnelilla Tallinnaan. Hankkeet aloitettiin nopeasti kesällä 2025.

Ikä-ihmisistä alettiin yhtäkkiä puhua vain arvostavasti. Todettiin, ettei Suomi pyöri ilman ikäihmisten aktiivista panosta. He olivat myös innokkaimpia sijoittajia Suomi-investointirahastoon. Yli 65-vuotiaiden 20 % veroton työtulo toteutettiin ja sillä saatiin apua hoitoalan hoitajapulaan. Uudet palveluasumisen yksiköt sijoitettiin lähikoulujen yhteyteen, koska ruokailut hoituivat yhdessä koululaisten kanssa. Kylmiä ruoka-annoksia ei tarvinnut enää kuljettaa pitkin kuntaa.

Muutakin yhteistoimintaa järjestettiin kunnissa eri ikäryhmien kesken. Eläkeläistoimintaa alettiin järjestää kirjaston ja lähikoulun tiloissa. Niihin kuului myös iltapäivätansseja ja seniorijumppia. Ikä-ihmiset järjestivät omissa lähiöissään myös ruuanlaitto- ja leivontakursseja. Aikaansaannokset syötiin kurssi-illan päätteeksi aina yhdessä. Kurssi-illat jatkuivat usein iltamyöhään, kun nuoret ja ikä-ihmiset kertoivat toisilleen elämästään hyvän ruuan äärellä. Kaikki suomalaiset kokivat kunnia-asianaan, että suomalaisista ikäihmisistä pidettiin hyvinvointialueilla erityisen hyvää huolta.

Toisen asteen opiskelijoille taattiin haluamansa opiskelupaikka. Nuorille annettiin myös työpaikkatakuu valmistumisen jälkeen. Kaikkien opintolainat annettiin anteeksi ja uusi perustulo kattoi opiskeluajan perusturvan opiskelijoille. Yliopistoon pääsivät kaikki halukkaat sisään, karsinta suuntautumisvaihtoehtoihin tehtiin vasta 1. vuoden jälkeen opintomenestyksen perusteella, malli oli sama kuin Saksassa.

Suomi lanseerasi kesällä 2025 pisteytysjärjestelmän maahanmuuton ohjaamiseksi halutun kaltaisiin, Suomeen lisäarvoa tuoviin tulijoihin. Pisteytyksessä Suomeen muuttamaan halukkaat maahanmuuttajat pisteytettiin tutkinnon, alakohtaisen osaamisindeksin ja mukana muuttavan perheen ja lapsimäärän mukaan. Työluvan sai pistemäärän perusteella. Työnantajat ja opiskelupaikat alkoivat tarjota kaikille työluvalla maahan tulleille 2 viikkotuntia suomen kielen opetusta, jonka valtio kompensoi yrityksille verovähennyksenä. Kansalaisuuden saisi jatkossa automaattisesti, kun selvittää kielitestin ja työtuloveroa oli maksettu 50 k€.

Lainsäädännön kevennyshanke laitettiin käyntiin kesällä. Kunkin hallinnonalan tuli löytää 1/3 lainsääntäntöä, joka voitiin siirtää kansalliseksi ohjeistukseksi, mutta joka voitiin poistaa lainsäädännöstä. Tavoitteena oli purkaa byrokratiaa ja keventää lainsäädäntöä valvovia organisaatiota. Säästöt olivat merkittävät.

Perusturvauudistus saatiin loppuvuodesta voimaan. Eläkejärjestelmä muutettiin henkilökohtaisesti rahastoitavaksi. Alkupääöma annettiin jokaiselle ja työtulosta perittävät eläkemaksut kartuttavat kunkin eläkettä. Ihmisen kuollessa pääoma siirtyi yhteiseen pottiin, josta alkupääomat osoitettiin YEL-mallista luovuttiin samassa yhteydessä kokonaan. Kaikille säädettiin myös yhtäläinen työttömyysturva. Työttömyysturvalle säädettiin indeksoitu 4000 euron palkkaan ja yritystuloon linkitetty yläraja, ja mahdollisuus korkeammilla tuloilla automaattisesti rahastoida eläkkeen kaltaisesti henkilökohtaista lisäturvaa. Opiskelijat ja työkyvyttömät saivat opiskella ns. perustulolla.

Osana koko ikäluokkaa, myös tyttöjä, koskevaa yleistä asevelvollisuutta, osana asepalvelusta alettiin suorittaa nimikkomaatilan tehtäviä kuukauden ajan. Huoltovarmuuden käytännön suunnitelmiin lisättiin 5 asumisosoitteen yhteinen huoltovarmuusvarasto ja suunnitelman tarkistus kuukausittain kokoontumalla yhteen kunkin luokse kahville. Tämä ns. pienin huoltovarmuusyksikkö lisäsi yhteiskunnallista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja poisti epävarmuutta, kun kaikki tiesivät naapuriavun olevan lähin apu missä tahansa ongelmatilanteessa.

Perusturvauudistuksen jäljiltä verotusta pystyttiin muuttamaan kannustavampaan suuntaan myös muille kuin perheille. Kaikessa pyrittiin yksinkertaisuuteen, mieluummin verottaen vähemmän kuin keksimällä uusia tukimuotoja kuhunkin tarpeeseen. Parlamentaarisesti sovittiin, että oikeudenmukaisinta olisi, että verotus on kaikilla työtuloista vähintään 10% ja enintään 30%. Tämä teki myös Suomen kilpailukykyisemmäksi houkuttelemaan eri alojen huippuosaajia Suomeen.

Skandinavia-valtion tunnustelut aloitettiin loppuvuonna 2025. Skandinavia muodostuisi kaikista Pohjoismaista, Skandinavia olisi yksi EUn suurinpia vaikuttajia.

Ja sitten vielä kaikki muut maailman tapahtumat. Putin putosi tammikuun alussa ikkunasta nautittuaan teetä Trumpin kanssa ja kuoli. Venäjän kansa valitsi vaaleissa presidentikseen mustan hevosen, eli Ukrainan presidentti Zelenskyn. Lisäksi Venäjällä järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys, jossa kävi ilmi, että kansa halusi liittyä Ukrainaan. Sota loppui eikä rajakiistaa enää ollut. Uusi Venäjän itseensä liittänyt Ukraina liittyi Natoon pikakäsittelyllä.

Israel ja Palestiina sopivat kahden valtion mallista. Syyriassa valta palautui kansalle, ja syyrialaiset ympäri maailman palasivat takaisin rakentamaan maataan uudeksi demokratiaksi.

Astuttiin siis iso askel lähemmäs maailmanrauhaa. Kylläpä oli mahtava vuosi 2025.

Hauskaa joulun odotusta kaikille, toivottavasti juttu sai hymyn huulillesi. Ehkäpä Keskustan vaaliristeilyllä 18.1.2025 jatketaan keskusteluja tämän pakinan hengessä, tule mukaan!

Jätä kommentti