Kuntavaalien yksi tärkeimmistä teemoista on opetus. Miten varmistetaan, että jokainen perusopetukseen osallistuva koululainen oppii opetussuunnitelman tavoitteiden mukaiset tiedot ja taidot?
Kuulostaa uskomattomalta mutta nykyään Suomessa voi koulupolkunsa kulkea läpi oppimatta perustaitoja. Miten voimme varmistua, että näin ei käy Espoossa? Yksi keino on lopettaa lasten siirto luokalta toiselle ns. armovitosella ilman, että ko. luokka-asteen opetuksen minimitavoitteita on saavutettu.
Suomessa ei pärjää ilman, että osaa lukea, laskea ja kirjoittaa. Täällä ei voi tulla täysvaltaiseksi kansalaiseksi ilman, että em. taidot ovat hallussa. Peruspalveluiden kuten pankki, poliisi, Kela tai vaikka verottaja, kaikkien kanssa asiointiin vaaditaan em. perustaidot. Vajavaisilla taidoilla tulee helposti huijatuksi digitaalisessa maailmassa. Syrjäytymisen vaara on suurin niillä, jotka eivät ole oppineet perustaitoja koulussa. Nykyinen opetussuunnitelma ei aseta luokka-astetasoisia minimitasoja. Tämä pitää muuttaa eduskunnassa, mutta kuntatasolla voi kuitenkin tehdä enemmän jo nyt, nykyisen lain ja opetussuunnitelman puitteissa.
Perusopetuslaki ja sen pykälä 30 sanoo, että opetus pitää järjestää sellaisissa ryhmissä ja koululaisen on saatava sellaista tukea, että hän saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Tätä lakia rikotaan nykyisin siis räikeästi. Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet määrittävät, että lapsen yksilöllinen etu ja oikeus oppimiseen pitää olla kaiken opetuksen suunnittelun perusta.
Miksi nämä lait ja linjaukset eivät sitten toteudu?
Espoossa opetuksen budjetista suuri osa menee ns. seiniin. Uusien massiivisten koulujen rakentaminen tehdään opetustoimen budjetilla. Lisäksi monien koulujen vuokra tilapalveluita on markkinavuokria korkeampi. Opetukseen varattua rahaa siis kierrätetään kuten rahanpesussa ikään kaupungin muuhun toimintaan.
Varsinaisesta opetuksesta säästetään ja ryhmäkoot kasvavat, kun rahat käytetään väärin. Koulukoot ovat kasvaneet. Suomalaisen kouluverkkotutkimuksen mukaan suuremmissa kouluissa viihdytään huonommin, siis koulunkäynnistä niissä ei pidetä. Maailmalla tehdyissa tutkimuksissa taas on osoitettu että pienemmissä ryhmissä myös hitaammin oppivien on mahdollista oppia helpommin.
Tasoryhmistä on käyty keskustelua sosiaalisessa mediassa. 80-luvulla oli kielissä ja matematiikassa tasoryhmät. Tasoryhmillä varmistettiin, että nopeasti oppivat saivat riittävästi haasteita ja toisaalta kaikki oppivat ne minimiasiat. Nyt erityisesti maahanmuutto aiheuttaa suuria osaamisen tasoeroja. Kun kielitaito ei ole vielä riittävä tai aiempi opetus ei ole tasoltaan samaa kuin suomalaisissa kouluissa, samassa rytmissä oppiminen on vaikea järjestää. Tasoryhmiä voisi harkita jos sillä varmistetaan, että kaikki oppivat vähintään minimitason verran.
Ennen kaikki ei ollut paremmin, mutta sai ehdot jos minimitasoa ei saavuttanut ja kesällä ne suorittamalla pääsi seuraavalle luokka-asteelle. Luokalle jäi jos ehdoista ei suoriutunut. Kouluvuoden kertaaminen varmisti, että asiat opittiin. Luokalle jäämisen uhka oli hyvä motivaattori suoriutua, kukapa halusi jäädä luokkakavereita alemmalle luokalle. Oppivelvollisuus tarkoitti myös sitä, että jos oppilas oli poissa koulusta aiheetta, oli ns. tarkkailuluokka ja äärimmäisessä tapauksessa erityiskoulu, jossa asuttiin ja käytiin koulua. Ehkä jotain vastaavaa pitäisi miettiä.
Olen ehdolla Espoossa kuntavaaleissa. Jos tulen valituksi, toimin sen puolesta, että Espoossa lopetetaan armovitosten jakaminen. Tarvittavat tuki ja riittävän pienet ryhmät tulee varmistaa. Jättikoulujen rakentamisen pitää loppua.
Meidän tulee uskoa lapsiemme kykyyn oppia, jotta he myös uskovat itseensä.
Ei armovitosille!
Heidi Mannelin 