Keskustan Uudenmaan piirin uusi puheenjohtaja Matti Korkiakoski kirjoitti, että Uudellamaalla asuu paljon keskustalaisten arvojen mukaisesti ajattelevia. Siitä innostuneena ajattelin avata niitä keskustalaisia arvoja, niille joille ne eivät ole ihan tuttuja. Arvioin käytännössäkin erilaisia päätöksiä ja aloitteita näiden arvojen kautta. Ensimmäisenä vapaus ja vastuullisuus-arvot.
Vapaus on sana, jota käytetään politiikassa paljon. Vastuullisuus taas sellainen, jota usein pidetään tylsänä – tai vähintäänkin jarruna.
Minulle keskustalaisuudessa nämä kaksi eivät ole vastakohtia, vaan toistensa edellytys. Ilman vastuullisuutta vapaus muuttuu välinpitämättömyydeksi. ja Ilman vapautta vastuullisuus muuttuu holhoukseksi. Suurvalloista löytyy molemmista esimerkit.
Elämme aikaa, jossa tämä tasapaino on selvästi koetuksella. Siksi haluan tarkastella vastuullisuutta ja vapautta kolmen ajankohtaisen kysymyksen kautta – sellaisten, joissa keskustalaisille arvoille ja ajattelulle olisi enemmän tilaa kuin sitä tällä hetkellä annetaan.
1. Julkinen talous: vastuu ei ole sama kuin kylmyys, tai että jokainen pärjätköön omillaan
Suomen talouskeskustelu on ajautunut mustavalkoisuuteen. Joko “leikataan kylmästi” tai “velkaannutaan välittämättä”.
Keskustalainen vastuullisuus ei ole kumpaakaan. On vastuutonta siirtää laskua tuleville sukupolville velkana, jota emme aio itse koskaan maksaa. Mutta on yhtä vastuutonta leikata niin, että ihmisten arki murenee ja luottamus yhteiskuntaan katoaa.
Vapaus ei tarkoita sitä, että valtio vetäytyy kokonaan hyvinvointitehtävästään, jotta budjetissa pysytään. Vapaus tarkoittaa sitä, että ihmisellä on mahdollisuus pärjätä huonoinakin aikoina, tehdä työtä, yrittää, opiskella ja rakentaa elämäänsä ilman jatkuvaa pelkoa ulkopuolelle putoamisesta. Tuntuu, että viimeaikaisissa toimissa on säädetty järjestelmää, kyykytetään ihmisiä, virheistä rangaistaan, kun ihmisen pitäisi olla keskiössä. Järjestelmä on ihmistä varten, ei toisin päin. Ikävin esimerkki on, että Kelaan pitää palkata uusia valvojia rankaisemaan kurittomia työttömiä, jotka eivät täytä velvollisuuttaa hakea 4 työtä kuukaudessa, kun työttömiä on 300 000 ja avoimia paikkoja tarjolla alle 10%lle. Haetut säästöt hupenevat lisääntyvään byrokratiaan.
Vastuullinen talouspolitiikka on :
– rehellisyyttä luvuista; ei tarkoitushakuista vääristelyä
– malttia päätöksissä; myös korjausliikkeitä pitää uskaltaa tehdä
– ja ymmärrystä siitä, ettei yhteiskunnan onnistumista mitata valtion tilinpäätöksellä, vaan kansan ja ihmisten pärjäämisellä.
Poliittisten päättäjien pitää reilusti muokata lakeja, sääntelyä ja kannusteita, vaikka väliaikaisesti, siihen suuntaan, että yksilö uskaltaa, yritys kannattaa ja kasvu käynnistyy.
Jokaista päätöstä pitäisi punnita, lisääkö se ihmisen vapautta onnistua. Voiko vastuu olla ihmisellä, valtion tai järjestelmän sijaan.
Haaleassa vedessä odottelu ei ole päätös.
2. Asuminen ja toimeentulo: vapaus ei saa jäädä idean tasolle
Asuminen on yksi tämän hetken suurista vapauskysymyksistä. Monelle nuorelle aikuiselle vapaus valita elämäntapa, perhe tai paikkakunta törmää esteeseen, jonka nimi on ”työllistyminen ja toimeentulo”. Korkeat korot, vuokrat ja epävarma työelämä kaventavat todellista vapautta, vaikka muodollisesti valinnanmahdollisuuksia olisi.
Keskustalaisesta näkökulmasta vapaus ei ole vain sitä, että “saat tehdä mitä haluat”, vaan se, että sinulla on siihen myös edellytykset. Tämä tarkoittaa myös ennakoitavaa lainsäädäntöä, ettei yritykseltä lähde toimintaedellytykset lainsäädäntömuutosten vuoksi alta. Tai ettei perheen investointi kotiin ei kärsi lainsäätäjän poukkoilevasta toiminnasta ja alenna yllättäen kodin arvoa. Rahoitusmarkkinoiden pitää oikeasti toimia. Kotien ja yritysten rahoitus voi olla toimiluvan edellytys.
Vastuullinen politiikka ei tyydy toteamaan, että markkinat hoitavat. Se kysyy, miksi yhä useampi tekee “oikeita valintoja” mutta päätyy silti umpikujaan. Korkeakoulutettuja työttömiä on ennätysmäärä. Meidän tulee pikaisesti purkaa rajat yrittämisen ja työntekijyyden yhdistämiseltä.
Jos emme uskalla puuttua asumisen, verotuksen ja toimeentulon rakenteiden ongelmiin, puhumme valinnanvapaudesta vain niille, joilla se jo on.
3. Sääntely, turvallisuus ja luottamus: vapaus tarvitsee rajoja, jotka ihmiset hyväksyvät
Viime vuosina sääntely on lisääntynyt monella elämänalueella – osin perustellusti, osin huolestuttavasti. Turvallisuus, varautuminen ja kriisinkestävyys ovat nousseet ymmärrettävästi politiikan keskiöön. Mutta jokainen uusi sääntö kaventaa vapautta, jos sitä ei perustella hyvin.
Keskustalainen vastuullisuus tarkoittaa tässä kohtaa luottamusta ihmisiin. Elinkeinovapaus ja korkea omaisuudensuoja ovat tästä esimerkkejä. Kaikkea ei tarvitse kontrolloida, eikä kaikkea pidä ratkaista ylhäältä käsin.
Vapaus säilyy vain, jos ihmiset kokevat, että säännöt ovat oikeudenmukaisia, järkeviä ja heidän arkeaan ymmärtäviä. Hyvä esimerkki tästä on, että datakeskuksen tai kaupungin alta saa hakata metsää surutta mutta huoltovarmuudesta huolehtivan navetan alta ei yhtään, tai pankit eivät rahoita sitä. Ei tunnu ihan reilulta!
Paikallisuus ja ihmisen kokoinen päätöksenteko ovat tässä avainasemassa, ne edustavat toimivia ratkaisuja monimutkaisessa maailmassa.
Lopuksi: vastuullisuus on rohkeutta, vapaus on luottamusta
Keskustalainen vastuullisuus ei ole varovaisuutta hinnalla millä hyvänsä. Se on rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka kestävät aikaa. Se tarkoittaa asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen, toisarvoisesta toiminnasta valtio voi luopua. Toisaalta kokonaisuuden ymmärtämistä ja ihmiskeskeisiä päätöksiä, mitkä parantavat tilannetta pidemmällä aikavälillä, vaikka saattavat vaatia investointeja lyhyellä tähtäimellä. Esimerkkeinä kaikille yleinen oppivelvollisuus tai oppivelvollisuuden laajentaminen 2. asteelle.
Keskustalainen vapaus ei ole itsekkyyttä. Se on luottamusta siihen, että ihminen haluaa ja osaa kantaa vastuuta, kun hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Suomalainen maanpuolustustahto on tästä hyvä esimerkki.
Juuri nyt politiikassa tarvittaisiin enemmän tätä ajattelua: vähemmän huutamista, enemmän tasapainoa. Vähemmän vastakkainasettelua, enemmän ymmärrystä.
Onko viime aikojen päätöksissä pyritty vapauden säilymiseen vai ennemmin sääntelyyn? Näkyykö päätöksissä luottamus ihmisiin, vai säädetäänkö lakeja lähinnä rajoittamaan ja väärinkäytösten estämisestä käsin? Onko päätöksenteko ihmis- vai järjestelmäkeskeistä, esimerkiksi terveysasioissa?
Vastuullisuus ja vapaus ovat Suomen valoisan tulevaisuuden elinehtoja.
Heidi Mannelin 