Demokratia ei elä hallintokaavioissa tai budjettikehyksissä. Se elää siellä, missä ihmiset käyvät koulua, töissä, kaupassa ja terveysasemalla – tai huomaavat, että nämä ovat katoamassa.
Keskustalaisessa ajattelussa paikallisuus ei ole sivujuonne. Se on demokratian ydin.
1. Päätösvalta ja vaalipiirit: jos alueen ääni ei enää kuulu päätöksenteossa, luottamus murenee
Demokratia perustuu siihen, että ihmiset kokevat äänensä vaikuttavan. Kun tämä kokemus katoaa, katoaa myös osallistuminen. Lapin vaalipiiriuudistus on tästä huolestuttava esimerkki.
Kun alueen oma edustus heikkenee, päätöksenteko loittonee ihmisistä, joiden arjesta päätetään.
Kyse ei ole vain Lapista – kyse on demokratian periaatteesta.
Jos vaalijärjestelmä rakennetaan niin, että harvaan asutun alueen ääni hukkuu, demokratia kaventuu.
Silloin päätöksenteko ei ole enää tasapuolista, vaan painottuu sinne, missä on eniten väkeä ja eniten valtaa.
Keskustalaisuudessa demokratia ei ole enemmistön ylivaltaa tai virkamiehistön mielipide.
Se on eri alueiden ja erilaisten elämäntilanteiden kuulemista tasavertaisesti.
2. Elinvoima ja lähipalvelut: kumpi tulee ensin?
Elinvoimaa ei synny ilman palveluita. Palveluita ei synny ilman elinvoimaa. Silti päätöksenteossa nämä asetetaan usein vastakkain. Kun koulu, terveysasema tai joukkoliikenneyhteys lakkautetaan “säästösyistä”, seuraukset eivät ole neutraaleja. Ne vaikuttavat asumiseen, yritystoimintaan, perheiden arkeen ja lopulta koko alueen tulevaisuuteen.
Uusi syksyllä voimaan tuleva laki uhkaa sekä maakuntien 2. asteen kouluja että peruskouluja, kun pienillä paikkakunnilla lukioiden ja yläkoulujen opettajat toimivat molemmissa. Pieni säästö voi lopulta koitua suuriksi kustannuksiksi ja viedä yritysten elinvoiman ja perheiden elinmahdollisuudelta monelta alueelta, kun kouluja joudutaan lakkauttamaan uuden lain vaikutuksesta.
Hyvinvointialueiden palvelujen keskittäminen ja päätöksenteon ohjautuminen yhä vahvemmin valtiovarainministeriön budjettiraamien kautta vie paikallisilta päättäjiltä tosiasialliset mahdollisuudet vaikuttaa. Paikallisdemokratia muuttuu näennäiseksi, jos päätökset tehdään muualla ja perustellaan jälkikäteen “reunaehdoilla”.
Keskustalainen ajattelu lähtee siitä, että lähipalvelut eivät ole kuluerä, vaan elinvoiman edellytys.
Ilman niitä alueet kuihtuvat – ja se jos mikä on kallista myös valtiolle.
3. Kuntalaisten kuuleminen: osallistaminen ei saa olla näytösluonteista
Osallistuminen on noussut muotisanaksi. Silti liian usein kuntalaisten kuuleminen jää muodollisuudeksi. Kysely täytetään, tilaisuus järjestetään – ja päätös tehdään kuten oli jo päätetty.
Tämä syö luottamusta tehokkaammin kuin avoin erimielisyys.
Paikallinen demokratia toimii vain, jos ihmiset kokevat, että heidän mielipiteillään on merkitystä.
Ei vain kuulemisen hetkellä, vaan myös lopputuloksissa.
Osallistava budjetointi on tästä hyvä esimerkki. Kun kuntalaiset saavat oikeasti vaikuttaa siihen, mihin rahaa käytetään, demokratia muuttuu konkreettiseksi. Se ylittää puoluerajat ja rakentaa yhteistä vastuuta.
Keskustalaisuudessa osallistuminen ja avoimmuus eivöt ole uhka päätöksenteolle. Ne on sen vahvistajia.
Lopuksi: paikallisuus on vallankäytön rehellisyyttä
Paikallisuus ei tarkoita, että kaikki päätökset ovat helppoja tai miellyttäviä. Se tarkoittaa, että päätökset tehdään siellä, missä niiden seuraukset tunnetaan. Demokratia ei kestä, jos valta karkaa liian kauas. Elinvoima ei synny, jos palvelut katoavat. Luottamus ei säily, jos kuuleminen on vain kulissi.
Keskustalaisessa ajattelussa paikallisuus on vallankäytön rehellisyyttä:
– vastuu ja valta kulkevat yhdessä,
– päätökset tehdään lähellä ihmisiä,
– ja demokratia on muutakin kuin neljän vuoden välein annettu ääni.
Paikallisuus on tulevaisuuden demokratian elinehto. Jokaista päätöstä pitää arvioida, onko se avointa, tehty mahdollisimman lähellä päätöksen kohdetta, paikallisesti ja demokraattisesti.
Heidi Mannelin 