Tätä blogisarjaa kirjoittaessani olen palannut yhä uudelleen samaan ajatukseen:
keskustalaiset arvot eivät ole vanhentuneet – ne ovat ihmiskeskeisyydessään suomalaisuutta parhaimmillaan.

Vastuullisuus ja vapaus, yhteisöllisyys ja välittäminen, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, sivistys, ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus, kestävä luontosuhde ja paikallisuus eivät ole irrallisia periaatteita. Ne muodostavat kokonaisen tavan katsoa maailmaa, suomalaista yhteiskuntaa ja ihmistä.
Juuri nyt tätä kokonaisuutta tarvittaisiin enemmän kuin pitkään aikaan.
Vastakohtien aika kaipaa tasapainoa
Politiikka tuntuu elävän vain vastakkainasettelusta. Joko–tai-ajattelu myy otsikoita ja kerää reaktioita. Keskustalaiset arvot eivät sovi tähän logiikkaan helposti. Ne eivät tarjoa helppoja populistisia vastauksia, vaan kestäviä ratkaisuja, jotka ottavat huomioon useamman näkökulman yhtä aikaa.
Vapaus ilman vastuuta ei kanna. Vastuu ilman vapautta ei ole oikeudenmukaista. Yhteisöllisyys ilman yksilön vapautta tukahduttaa. Yksilöllisyys ilman yhteisöä jättää ihmiset yksin.
Keskustalaisuudessa nämä eivät sulje toisiaan pois. Ne tukevat toisiaan.
Ihmisen kokoinen yhteiskunta ei synny keskittämällä kaikkea
Yksi sarjan läpi kulkenut teema on ollut vallan ja vastuun etääntyminen. Kun päätöksiä tehdään yhä kauempana ihmisistä, katoaa myös kokemus osallisuudesta. Paikallisuus, lähipalvelut ja osallistava demokratia eivät ole tehottomuutta, vaan ne ovat oleellinen osa toimivaa yhteiskuntaa. Keskusta lienee puolueista ainoa, joka avoimesti puolustaa hajautettua Suomea ja kaikkien suomaiaisten vaikutusmahdollisuuksia tasavertaisesti.
Elinvoimaa ei synny ilman palveluita. Palvelut eivät säily ilman elinvoimaa. Tätä yhtälöä ei ratkaista hallintorakenteilla yksin, vaan luottamuksella ihmisiin ja paikallisiin yhteisöihin. Keskustalaisuudessa demokratia ei ole pelkkä vaalipäivän ponnistus. Se on jatkuvaa vuorovaikutusta, kuulemista ja vastuun jakamista arjessa, joka päivä.
Tulevaisuutta ei rakenneta kuluttamalla
Luontosuhde, kohtuullisuus ja ylisukupolvisuus eivät ole hidasteita kehitykselle. Ne ovat edellytyksiä sille, että kehitys kestää aikaa. Luontoa ei voi käyttää rajattomasti. Velkaa ei voi siirtää loputtomiin.
Ihmisten jaksamista ei voi venyttää ilman seurauksia.
Keskustalainen ajattelu kysyy: mitä tästä jää seuraaville sukupolville?
Perheen toimeentulon pitäisi parantua sukupolvelta toiselle. Yrittämisen pitäisi olla mahdollista ilman kohtuuttomia riskejä. Hoivavastuun ei pitäisi kaatua samoille harteille ilman, että lainsäädäntö ja verotus tunnistavat todellisuuden.
Kohtuullisuus on viisautta.
Sivistys ja välittäminen pitävät demokratian elossa
Sivistys ei ole vain koulutuspolitiikkaa. Se on kykyä kuunnella, ymmärtää ja elää toisten kanssa. Välittäminen ei ole pehmeä lisä. Se on yhteiskunnan kantava voima. Ilman sivistystä demokratia rapautuu huutamiseksi. Ilman välittämistä yhteiskunta kovettuu.
Keskustalaisessa arvomaailmassa ihminen ei ole projekti eikä numero. Hän on osa perheyhteisöä – ja yhteiskunnan tehtävä on mahdollistaa hänen kasvunsa ja vaurastumisensa, ei vain mitata hänen suoritustaan veronmaksajana.
Lopuksi: arvot eivät ole yhdentekeviä – ne ohjaavat päätöksiä ja valintoja
Keskustalaiset arvot eivät ole menneisyyden perintöä, jota vaalitaan nostalgian vuoksi.
Ne ovat tulevaisuuden työkaluja maailmassa, joka on monimutkainen, jakautunut ja epävarma. Ne vaativat enemmän ajattelua ja vähemmän huutamista. Enemmän kuuntelemista ja vähemmän leimoja. Enemmän yhteistyötä ja vähemmän vastakkainasettelua. Sitran Megatrendit-raportti on samoilla linjoilla ajatuksella uudesta yhteiskuntasopimuksesta. Sen mukaan ”Demokratiaa haastavat tulevaisuudessa edelleen luottamuksen rapautuminen, populistinen vallankäyttö, matala osallistuminen sekä kaoottinen informaatioympäristö, jossa tiedon luetettavuudesta ei voi olla varma.”.
Arvot eivät toteudu itsestään. Ne toteutuvat vain, jos ne ohjaavat päätöksiä – myös silloin, kun se on vaikeaa. Keskustalaisuus ei ole äänekäs ideologia tai muiden syyttelyä vuodesta toiseen. Se on hiljaista kestävyyttä ja rohkeaa ratkaisukeskeisyyttä. Ja juuri siksi se on nyt ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan.
Löysitkö näistä sinulle sopivia arvoja? Voit ollakin sydämeltäsi keskustalainen!