Ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus – vastuu, joka ei pääty meihin

Kohtuullisuus- ja ylisukupolvisuusajattelu ovat keskustalaisuutta syvimmillään. Ne tarkoittavat kykyä katsoa pidemmälle kuin seuraava budjettikausi – ja rohkeutta kysyä, jääkö tästä maailmasta jotakin myös lapsille ja nuorille, vähintään siinä kunnossa kuin itse saatiin. Keskustalaisessa ajattelussa ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus kulkevat käsi kädessä.Ne koskevat luontoa, taloutta, perheitä ja sitä, miten vastuu jakautuu arjessa. 1. Luonnonvarojen käyttö: kaikki mikäJatka lukemista ”Ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus – vastuu, joka ei pääty meihin”

Terveys edellä- organisaatioiden tehottomuudesta yksilön auttamiseen?

Kuntavaalit lähestyvät ja yksi merkittävä muutos seuraavalla vaalikaudella on se, että terveys- ja sosiaalipalvelut siirtyvät kuntien vastuulta maakunnille. Eli osa kunnan verorahoista käytetäänkin maakuntatasolla. Muutos vaatii myös kunnan päätöksentekijöiltä uudenlaista ymmärrystä ja yhteistoimintakykyä. Erikoissairaanhoito Oman kokemukseni mukaan kiireellinen erikoissairaanhoito toimii akuuteissa tilanteissa esimerkiksi Espoossa hyvin. Viimeisen viiden vuoden aikana olen joutunut 2 kertaa turvautumaan terveyspalveluihin,Jatka lukemista ”Terveys edellä- organisaatioiden tehottomuudesta yksilön auttamiseen?”

Eläkeköyhyyden poistotalkoot!

Hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen kannalta on tärkeintä, että kaikki kokevat sen reiluksi. Kirjoitan tänään asioista jotka eivät minusta täytä tällä hetkellä reiluuden määritelmää. Niiden korjaaminen on valtakunnan politiikkaa, mutta käytännössä ongelmat näkyvät kuntataloudessa, siksi nämä asiat pitää nostaa esiin. Pienet eläkkeet ja omaisuuden kohtelu yhteiskunnan tukiratkaisuissa Eläkkeiden kertyminen yli 50-vuotiaille, erityisesti naisille Yhdenvertaisuus työttömyysturvassa ja elinkeinonharjoittajien työttömyys-Jatka lukemista ”Eläkeköyhyyden poistotalkoot!”

Suomalaisen onni on mahdollisuuksien tasa-arvo!

Saimme vastikään tunnustuksen, että maamme ihmiset ovat maailman onnellisuustilaston kärjessä. Se ei tarkoita, että kaikki asiat ovat täydellisesti ja jokainen suomalainen on aina onnellinen. Suomalaisuuden syvintä olemusta ovat osallisuuden kokemus ja tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet. Tausta vaikuttaa meihin jokaiseen mutta se ei määritä meitä ihmisenä. Pamela ja Joonatan Tola kertoivat omasta haastavasta nuoruudestaan, tärkein viesti tuossakin kirjoituksessaJatka lukemista ”Suomalaisen onni on mahdollisuuksien tasa-arvo!”