Miksi keskustalaiset arvot ovat ajankohtaisempia kuin pitkään aikaan

Tätä blogisarjaa kirjoittaessani olen palannut yhä uudelleen samaan ajatukseen:keskustalaiset arvot eivät ole vanhentuneet – ne ovat ihmiskeskeisyydessään suomalaisuutta parhaimmillaan. Vastuullisuus ja vapaus, yhteisöllisyys ja välittäminen, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, sivistys, ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus, kestävä luontosuhde ja paikallisuus eivät ole irrallisia periaatteita. Ne muodostavat kokonaisen tavan katsoa maailmaa, suomalaista yhteiskuntaa ja ihmistä. Juuri nyt tätä kokonaisuutta tarvittaisiinJatka lukemista ”Miksi keskustalaiset arvot ovat ajankohtaisempia kuin pitkään aikaan”

Ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus – vastuu, joka ei pääty meihin

Kohtuullisuus- ja ylisukupolvisuusajattelu ovat keskustalaisuutta syvimmillään. Ne tarkoittavat kykyä katsoa pidemmälle kuin seuraava budjettikausi – ja rohkeutta kysyä, jääkö tästä maailmasta jotakin myös lapsille ja nuorille, vähintään siinä kunnossa kuin itse saatiin. Keskustalaisessa ajattelussa ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus kulkevat käsi kädessä.Ne koskevat luontoa, taloutta, perheitä ja sitä, miten vastuu jakautuu arjessa. 1. Luonnonvarojen käyttö: kaikki mikäJatka lukemista ”Ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus – vastuu, joka ei pääty meihin”

Yhteisöllisyys ja välittäminen – keskustalaiset arvot, joita ei voi ulkoistaa

Yhteisöllisyys kuulostaa monen korvaan pehmeältä hötöltä. Välittäminen vielä pehmeämmältä. Silti juuri nämä kaksi ratkaisevat sen, toimiiko yhteiskunta vai ei. Yhteisöllisyys ei ole nostalgiaa eikä kyläromantiikkaa. Välittäminen ei ole hyväntekeväisyyttä tai “kivaa lisämaustetta” politiikkaan. Haluan tarkastella yhteisöllisyyttä ja välittämistä kolmen ajankohtaisen ilmiön kautta – sellaisten, joissa keskustalainen ajattelu tarjoaa vaihtoehdon joko–tai-politiikalle. 1. Yksinäisyys ja mielenterveys: meitäJatka lukemista ”Yhteisöllisyys ja välittäminen – keskustalaiset arvot, joita ei voi ulkoistaa”

Vastuullisuus ja vapaus – blogisarjan ensimmäinen keskustalainen arvo

Keskustan Uudenmaan piirin uusi puheenjohtaja Matti Korkiakoski kirjoitti, että Uudellamaalla asuu paljon keskustalaisten arvojen mukaisesti ajattelevia. Siitä innostuneena ajattelin avata niitä keskustalaisia arvoja, niille joille ne eivät ole ihan tuttuja. Arvioin käytännössäkin erilaisia päätöksiä ja aloitteita näiden arvojen kautta. Ensimmäisenä vapaus ja vastuullisuus-arvot. Vapaus on sana, jota käytetään politiikassa paljon. Vastuullisuus taas sellainen, jota useinJatka lukemista ”Vastuullisuus ja vapaus – blogisarjan ensimmäinen keskustalainen arvo”

Investoinnit ja työllistäminen nousuun – näin?

Juuri nyt, hallituksen puoliväliriihessä käy keskustelu kiivaana, muun muassa palaamisesta koronaa edeltäneeseen menokehykseen ja siitä, miten työllisyysastetta saadaan parannettua, jotta velkaantuminen saadaan jollain aikavälillä pysähtymään ja hyvinvointivaltion tulevaisuus turvattua. Molemmat ovat minulle tärkeitä asioita. Tempputyöllistämisen sijaan, mitä jos kokeiltaisiin esimerkiksi jotain seuraavista alla luetelluista keinoista, joissa työsuhteet ovat ns. normaaleja ja yrityksen hyöty tulee ALV:nJatka lukemista ”Investoinnit ja työllistäminen nousuun – näin?”

Oikeudesta oppia ja opettaa – peruskoulun alasajo?

Olen kirjoittanut useassa aiemmassa blogi-kirjoituksessa hyvinvointivaltioin oikeudenmukaisuuden tärkeydestä. Me suomalaiset maksamme korkeat veromme ja kalliin asumisen ja ruuan, koska uskomme, että verot hyödyttävät meistä jokaista, tasavertaisesti taustasta riippumatta. Lähtökohta Suomessa on siis, että jokaisella lapsella on oikeus oppimiseen ja myös oikeus opetukseen. Se ei tarkoita itseohjautuvuutta, yksin tai yhdessä tehtävien tehtävien tekemisen kautta itse oppimista.Jatka lukemista ”Oikeudesta oppia ja opettaa – peruskoulun alasajo?”

Eläkeköyhyyden poistotalkoot!

Hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen kannalta on tärkeintä, että kaikki kokevat sen reiluksi. Kirjoitan tänään asioista jotka eivät minusta täytä tällä hetkellä reiluuden määritelmää. Niiden korjaaminen on valtakunnan politiikkaa, mutta käytännössä ongelmat näkyvät kuntataloudessa, siksi nämä asiat pitää nostaa esiin. Pienet eläkkeet ja omaisuuden kohtelu yhteiskunnan tukiratkaisuissa Eläkkeiden kertyminen yli 50-vuotiaille, erityisesti naisille Yhdenvertaisuus työttömyysturvassa ja elinkeinonharjoittajien työttömyys-Jatka lukemista ”Eläkeköyhyyden poistotalkoot!”

Miksi Keskusta – osa 2, yksilö ja yrittäjyys keskiössä, yhteinen hyvä edellä!

Kun Espoossa lähtee Keskustan listoille, pitää sitä perustella, oikein urakalla koska se ei ole helpoin tie valtuustoon. Minulle arvoni ja uskollisuus niille on ainoa vaihtoehto, eli en voisi milloinkaan vaihtaa arvojani vaalimenestykseen puolueessa, jonka arvoihin en voi samaistua. Työelämässä pätee sama asia ja moni työelämässä pahoinvoiva ihminen on sitä koska työelämän vaateet ja omat arvotJatka lukemista ”Miksi Keskusta – osa 2, yksilö ja yrittäjyys keskiössä, yhteinen hyvä edellä!”

”Parasta ennen päivästä” – eli yli 50-vuotiaiden oikeudesta työhön ja toimeentuloon.

Onko sinun lähipiirissäsi tai ystävissäsi ihminen, joka on tullut irtisanotuksi yli viisikymppisenä ja jäänyt pitkäaikaistyöttömäksi, vaikka osaaminen, referenssit, terveys ja työhalut ovat kohdallaan? Minulla on. Tutkimuksen mukaan 93% tunnistaa ikäsyrjinnän. Iäkäs ei pääse edes haastatteluun asti. Ikäsyrjintä on lain vastaista, miksi sitä silti tapahtuu? Syrjimättömyyden todistevelvoite on työnantajalla. Miksi ikäsyrjintää on niin vaikea osoittaa? VuonnaJatka lukemista ””Parasta ennen päivästä” – eli yli 50-vuotiaiden oikeudesta työhön ja toimeentuloon.”

Oman elämänsä sankariksi?

MItä jos… jokainen nuori saisi haluamansa 2. asteen opiskelupaikan omassa kunnassaan, mieluiten lähikoulussa voisimme siirtää stressin jatko-opinnoista nuoriltamme 3 vuotta eteenpäin, vasta 3. asteelle nuorten ikäluokka ei jakautuisikaan voittajiin ja häviäjiin vaan kaikki jatkaisivat unelmiensa tavoittelua kaikki valinnaiset opinnot olisivat valittavissa lähikoulussa lisäksi valinnaiset kurssit (opettajat ja kurssit) olisivat valittavissa mistä koulusta vaan, etäopiskeluna. OpiskelijatJatka lukemista ”Oman elämänsä sankariksi?”

Miksi Keskusta?

Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa, mutta useita puolueita eli Keskustaa, Demareita, Vihreitä, RKP:tä ja Kokoomusta. Miksi siis lähdin ehdolle Keskustan riveissä? olen yritysmyönteinen ja uudustusmielinen, eli kuntien ja valtion tärkein tehtävä on luoda kaikenlaisille ja -kokoisille yrityksille toimintaympäristö, jossa ne voivat menestyä, kasvaa ja työllistää. Minusta viime aikoina vasemmistopuolueet ovat lisänneet vastakkainasettelua ja jääneet kiinni menneeseenJatka lukemista ”Miksi Keskusta?”