Keskustassa tapahtuu! Puolueen sisältä nousee nyt erilaisia, aiemmin vähemmälle huomiolle jääneitä politiikan osa-alueita spontaanisti jäsenistön organisoituessa sellaisten nostamiseksi keskusteluun puolueen politiikassa. Näitä teemoja halutaan nostaa tasavertaiseksi muiden keskustan agendalla tunnetumpien asioiden, kuten alueellinen tasa-arvo, kasvun tuplaus tai pelastetaan palvelut-teemojen rinnalle. Yleispuolueena keskustan on otettava selvemmin kantaa asioihin, joilla on merkitystä tavalliselle suomalaiselle hänen päättäessään mitäJatka lukemista ”Keskustan Vihreä Aalto palaa!”
Avainsana-arkisto:Itämeri
Luvituksen nopeutus on näin yksinkertaista!
Hallituksella on hyvä tavoite, saada teollisuusinvestointien luvitusprosessia nopeutettua. Nopeus on myös säästöä, sekä yritykselle että valtiolle. Samalla meidän pitäisi toteuttaa EU-taksonimian kaikkia vihreän siirtymän toimenpiteitä tasapuolisesti. Nyt vaan ihan yksinkertaisesti säädetään pikaisesti että Tällä hetkellä kansalaisvaikuttaminen valittamalla on ainoa keino suitsia luonnon turmelemista teollisuushankkeissa. Siksi hankkeet viivästyvät. Lainsäädännössämme ei ole päästörajoja kaivos- tai akkuteollisuudelle. TuskinJatka lukemista ”Luvituksen nopeutus on näin yksinkertaista!”
”Mä en pelkää”
Vaalityö alkaa lähestyä loppuaan. Kiitän kaikkia kommenteistanne, vinkeistänne ja uusista näkökohdista ja ajatuksista, joita kommenttinne ovat herättäneet. Keskustelumme on pysynyt kohteliaana, ja demokratiaa kunnioittavana. Voimme olla eri mieltä ja silti arvostaa toisiamme ihmisinä. Voimme olla ylpeitä itsestämme ja toisistamme, demokratia ei onneksi ole rikki. Olen saanut Suomelta paljon. Tämä ehdokkuus on yritykseni ”maksaa vähän takaisin”.Jatka lukemista ””Mä en pelkää””
”Korkealta ja kovaa” – veneily-, yritys- ja tapahtumamyönteinen Espoo Suomenojalle?
Olin tapahtuma-teollisuuden vaalikeskustelussa, jossa yhdessä muiden ehdokkaiden kanssa mietittiin miten Espoo voisi toteuttaa Espoo-tarinan tapahtumamyönteisyyden käytännössä. Samaan aikaan Säilytä Veneilevä Espoo-Facebook-ryhmässä ja julkisessa keskustelussa kysellään, että kuka puolustaisi veneilijöiden oikeuksia, kun metron tulo uhkaa ajaa Suomenojan sataman palvelut pois eikä koko Espoossa oikein ole kunnollista vierasvenesatama. Siitä se ajatus sitten lähti. Mitä jos… Suomenojalle tulisikinJatka lukemista ””Korkealta ja kovaa” – veneily-, yritys- ja tapahtumamyönteinen Espoo Suomenojalle?”
Veneilevän espoolaisen asialla
Merellisestä luonnosta voi nauttia sekä veneillen että yhteysalusverkoston avulla, tai sitten lukuisilla uimarannoilla tai rantaraitin maisemissa, kunhan Itämeremme kuormitus pysyy aisoissa. Se edellyttää, että Espoon tai minkään pääkaupunkiseudun kunnan likavedet eivät puhdistamattomina pääse mereen, kuten on monena viime vuotena jossain kohtaa tapahtunut. Merestä ei voi nauttia, jos se ei ole sinilevätön. Septitankkien tyhjennysasemien tiheys jaJatka lukemista ”Veneilevän espoolaisen asialla”