Miten olemme onnistuneet kadottamaan ammatti-ihmisten arvostuksen korkeakoulututkinnon ja eliittiyliopistojen ihannoinnin alle? Ylioppilastutkinnolta mitään pois ottamatta, liian moni kokee, että jokin muu kuin ylioppilastutkinto on pettymys ja epäonnistuminen yhteiskunnan mielestä. Tätä kuvaa pitää tietoisesti lähteä muuttamaan koska: Toisen asteen uudistumisen jälkeen ammattikoulu antaa yhdenvertaisen jatko-opiskeluoikeuden korkeakouluihin. Silti ammattikoululaisuutta kohdellaan kuin naisurheilua joitain vuosia sitten, kunnes yhteiskuntaJatka lukemista ”#amistoo – toisen asteen tutkinnoille yhtäläinen arvostus”
Avainsana-arkisto:maksuton toinen aste
Oikeudesta oppia ja opettaa – peruskoulun alasajo?
Olen kirjoittanut useassa aiemmassa blogi-kirjoituksessa hyvinvointivaltioin oikeudenmukaisuuden tärkeydestä. Me suomalaiset maksamme korkeat veromme ja kalliin asumisen ja ruuan, koska uskomme, että verot hyödyttävät meistä jokaista, tasavertaisesti taustasta riippumatta. Lähtökohta Suomessa on siis, että jokaisella lapsella on oikeus oppimiseen ja myös oikeus opetukseen. Se ei tarkoita itseohjautuvuutta, yksin tai yhdessä tehtävien tehtävien tekemisen kautta itse oppimista.Jatka lukemista ”Oikeudesta oppia ja opettaa – peruskoulun alasajo?”