Keskustassa tapahtuu! Puolueen sisältä nousee nyt erilaisia, aiemmin vähemmälle huomiolle jääneitä politiikan osa-alueita spontaanisti jäsenistön organisoituessa sellaisten nostamiseksi keskusteluun puolueen politiikassa. Näitä teemoja halutaan nostaa tasavertaiseksi muiden keskustan agendalla tunnetumpien asioiden, kuten alueellinen tasa-arvo, kasvun tuplaus tai pelastetaan palvelut-teemojen rinnalle. Yleispuolueena keskustan on otettava selvemmin kantaa asioihin, joilla on merkitystä tavalliselle suomalaiselle hänen päättäessään mitäJatka lukemista ”Keskustan Vihreä Aalto palaa!”
Avainsana-arkisto:Vihreä siirtymä
Luvituksen nopeutus on näin yksinkertaista!
Hallituksella on hyvä tavoite, saada teollisuusinvestointien luvitusprosessia nopeutettua. Nopeus on myös säästöä, sekä yritykselle että valtiolle. Samalla meidän pitäisi toteuttaa EU-taksonimian kaikkia vihreän siirtymän toimenpiteitä tasapuolisesti. Nyt vaan ihan yksinkertaisesti säädetään pikaisesti että Tällä hetkellä kansalaisvaikuttaminen valittamalla on ainoa keino suitsia luonnon turmelemista teollisuushankkeissa. Siksi hankkeet viivästyvät. Lainsäädännössämme ei ole päästörajoja kaivos- tai akkuteollisuudelle. TuskinJatka lukemista ”Luvituksen nopeutus on näin yksinkertaista!”