Tasa-arvo on sana, josta harva uskaltaa olla eri mieltä. Silti se tarkoittaa eri ihmisille aivan eri asioita. Joillekin tasa-arvo on sitä, että kaikille tarjotaan samaa. Keskustalaisessa ajattelussa tasa-arvo on jotakin muuta: reilua mahdollisuutta pärjätä, riippumatta siitä, mistä on lähtöisin.
Oikeudenmukaisuus on kokemus. Ja juuri nyt liian moni kokee, että järjestelmä ei ole reilu – ei heille, ei heidän lapsilleen eikä heidän vanhemmilleen.
Haluan tarkastella kolmatta keskustalaista arvoa, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta kolmen ajankohtaisen kysymyksen kautta, joissa keskustalainen näkökulma tarjoaa vaihtoehdon vastakkainasettelulle.
1. Alueellinen eriarvoisuus: sama maa, eri todellisuudet
Suomi on pieni maa, mutta ihmisten arki näyttää hyvin erilaiselta riippuen siitä, missä asuu. Kun palvelut, työpaikat ja päätöksenteko keskittyvät yhä harvempiin paikkoihin, syntyy kokemus siitä, että toisten elämä on arvokkaampaa kuin toisten. Tätä ei korjata juhlapuheilla.
Alueellinen tasa-arvo ei tarkoita sitä, että kaikkea olisi kaikkialla. Se tarkoittaa, että perusasiat ovat saavutettavissa: koulutus, terveydenhuolto, väylät ja mahdollisuus työhön. Oikeudenmukaisuus on sitä, että postinumero ei määritä elämän suuntaa. Keskustalainen politiikka lähtee siitä, että jokaisella alueella on arvo – ei vain kasvukeskuksilla.
Jos tämä ajatus hylätään, hylätään samalla suuri osa ihmisistä ja suomalaisuudesta.
2. Sukupolvien välinen epäreiluus: nuorilta vaaditaan enemmän, tarjotaan vähemmän
Me boomerit synnyimme nousukauteen, aikaan jossa kouluttautumalla sai varman ja nousujohteisen uran, kasvavan omaisuuden ja nousevan elintason. Tämän päivän nuorille sanotaan, että kouluttaudu, ole joustava ja tee töitä. Moni tekee kaiken “oikein” – ja silti tulevaisuus näyttää epävarmalta. Asuminen on kallista, työelämä pirstaleista ja velkaa kertyy jo ennen kuin työelämä kunnolla alkaa. Samaan aikaan heiltä odotetaan, että he kantavat vastuun väestön ikääntymisestä ja julkisesta taloudesta.
Tässä on jotakin perustavanlaatuisesti epäreilua.
Tasa-arvo sukupolvien välillä ei tarkoita vastakkainasettelua nuorten ja vanhojen välillä.
Se tarkoittaa sitä, että pelisäännöt ovat reilut. Oikeudenmukainen yhteiskunta ei rakenna tulevaisuuttaan siirtämällä riskit ja kustannukset aina seuraaville sukupolville. Keskustalainen ajattelu kysyy: millaisen lähtökohdan jätämme niille, jotka tulevat meidän jälkeemme?
3. Työelämä ja toimeentulo: reiluus ei ole pelkkä palkkakysymys
Työ on edelleen tärkein tasa-arvon väline. Mutta työelämä on muuttunut tavalla, joka ei kohtele kaikkia tasapuolisesti. Nollatuntisopimukset, epävarmat pätkätyöt ja jatkuva kilpailu vähistä työpaikoista tekevät arjesta turvattoman monille – erityisesti naisille, nuorille ja perheellisille. Samaan aikaan odotetaan joustavuutta, tehokkuutta ja sitoutumista.
Oikeudenmukaisuus työelämässä ei tarkoita sitä, että kaikilla on sama työ tai palkka. Kaikki työ on arvokasta. Jokainen voi valita haluamansa työn ja elinkeinon, itseään kouluttamalla ja kehittämällä. Jokaisen, joka kykenee työhön, tulisi saada siihen mahdollisuus. Mutta se tarkoittaa myös, että työ antaa mahdollisuuden tulla toimeen, ei vain selviytyä. Yrittämisen edellytykset pitäisi olla kunnossa, myös niille, joiden on muutoin vaikea työllistyä.
Keskustalaisesta näkökulmasta työn ja toimeentulon on oltava linjassa perhe-elämän, jaksamisen ja ihmisarvon kanssa. Tasa-arvo ei toteudu, jos ihmisellä ei ole todellista mahdollisuutta valita tai parantaa omaa asemaansa työn ja osallistumisen kautta.
Lopuksi: reiluus on yhteiskunnan liima
Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä. Olemme Euroopassakin nähneet tasa-arvon kyseenalaistamista ja syrjintää. Nämä arvot vaativat jatkuvaa työtä – ja jatkuvia valintoja.
Kun ihmiset kokevat, että järjestelmä on reilu, he sitoutuvat siihen. Kun he kokevat, ettei ole, luottamus murenee nopeasti. Esimerkiksi maahanmuuttoa käytetään välineenä murentaa oikeudenmukaisuuden kokemusta.
Keskustalaisuudessa oikeudenmukaisuus ei ole ideologinen iskulause. Ihmisten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus näkyy käytännössä keskustalaisuudessa siinä kohdellaanko ihmisiä niin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Keskustalaisen ”köyhän asia”-termi tarkoittaa, että ihmisiä autetaan vaikeimman yli ja auttamaan itse itseään.
Reilu yhteiskunta ei synny huutamalla. Se syntyy kuuntelemalla – ja tekemällä päätöksiä, jotka huomioivat myös niiden näkökulmat, joilla on vähiten valtaa.
Keskustalaisena jokaista päätöstä tulisi arvottaa sen mukaan, lisääkö se tasa-arvoa ja tuntuuko se oikeudenmukaiselta koko kansasta.
Vastaa