Tätä blogisarjaa kirjoittaessani olen palannut yhä uudelleen samaan ajatukseen: keskustalaiset arvot eivät ole vanhentuneet – ne ovat ihmiskeskeisyydessään suomalaisuutta parhaimmillaan.
Vastuullisuus ja vapaus, yhteisöllisyys ja välittäminen, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, sivistys, ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus, kestävä luontosuhde ja paikallisuus eivät ole irrallisia periaatteita. Ne muodostavat kokonaisen tavan katsoa maailmaa, suomalaista yhteiskuntaa ja ihmistä.
Juuri nyt tätä kokonaisuutta tarvittaisiin enemmän kuin pitkään aikaan.
Vastakohtien aika kaipaa tasapainoa
Politiikka tuntuu elävän vain vastakkainasettelusta. Joko–tai-ajattelu myy otsikoita ja kerää reaktioita. Keskustalaiset arvot eivät sovi tähän logiikkaan helposti. Ne eivät tarjoa helppoja populistisia vastauksia, vaan kestäviä ratkaisuja, jotka ottavat huomioon useamman näkökulman yhtä aikaa.
Vapaus ilman vastuuta ei kanna. Vastuu ilman vapautta ei ole oikeudenmukaista. Yhteisöllisyys ilman yksilön vapautta tukahduttaa. Yksilöllisyys ilman yhteisöä jättää ihmiset yksin.
Keskustalaisuudessa nämä eivät sulje toisiaan pois. Ne tukevat toisiaan.
Ihmisen kokoinen yhteiskunta ei synny keskittämällä kaikkea
Yksi sarjan läpi kulkenut teema on ollut vallan ja vastuun etääntyminen. Kun päätöksiä tehdään yhä kauempana ihmisistä, katoaa myös kokemus osallisuudesta. Paikallisuus, lähipalvelut ja osallistava demokratia eivät ole tehottomuutta, vaan ne ovat oleellinen osa toimivaa yhteiskuntaa. Keskusta lienee puolueista ainoa, joka avoimesti puolustaa hajautettua Suomea ja kaikkien suomaiaisten vaikutusmahdollisuuksia tasavertaisesti.
Elinvoimaa ei synny ilman palveluita. Palvelut eivät säily ilman elinvoimaa. Tätä yhtälöä ei ratkaista hallintorakenteilla yksin, vaan luottamuksella ihmisiin ja paikallisiin yhteisöihin. Keskustalaisuudessa demokratia ei ole pelkkä vaalipäivän ponnistus. Se on jatkuvaa vuorovaikutusta, kuulemista ja vastuun jakamista arjessa, joka päivä.
Tulevaisuutta ei rakenneta kuluttamalla
Luontosuhde, kohtuullisuus ja ylisukupolvisuus eivät ole hidasteita kehitykselle. Ne ovat edellytyksiä sille, että kehitys kestää aikaa. Luontoa ei voi käyttää rajattomasti. Velkaa ei voi siirtää loputtomiin. Ihmisten jaksamista ei voi venyttää ilman seurauksia.
Keskustalainen ajattelu kysyy: mitä tästä jää seuraaville sukupolville?
Perheen toimeentulon pitäisi parantua sukupolvelta toiselle. Yrittämisen pitäisi olla mahdollista ilman kohtuuttomia riskejä. Hoivavastuun ei pitäisi kaatua samoille harteille ilman, että lainsäädäntö ja verotus tunnistavat todellisuuden.
Kohtuullisuus on viisautta.
Sivistys ja välittäminen pitävät demokratian elossa
Sivistys ei ole vain koulutuspolitiikkaa. Se on kykyä kuunnella, ymmärtää ja elää toisten kanssa. Välittäminen ei ole pehmeä lisä. Se on yhteiskunnan kantava voima. Ilman sivistystä demokratia rapautuu huutamiseksi. Ilman välittämistä yhteiskunta kovettuu.
Keskustalaisessa arvomaailmassa ihminen ei ole projekti eikä numero. Hän on osa perheyhteisöä – ja yhteiskunnan tehtävä on mahdollistaa hänen kasvunsa ja vaurastumisensa, ei vain mitata hänen suoritustaan veronmaksajana.
Lopuksi: arvot eivät ole yhdentekeviä – ne ohjaavat päätöksiä ja valintoja
Keskustalaiset arvot eivät ole menneisyyden perintöä, jota vaalitaan nostalgian vuoksi. Ne ovat tulevaisuuden työkaluja maailmassa, joka on monimutkainen, jakautunut ja epävarma. Ne vaativat enemmän ajattelua ja vähemmän huutamista. Enemmän kuuntelemista ja vähemmän leimoja. Enemmän yhteistyötä ja vähemmän vastakkainasettelua. Sitran Megatrendit-raportti on samoilla linjoilla ajatuksella uudesta yhteiskuntasopimuksesta. Sen mukaan ”Demokratiaa haastavat tulevaisuudessa edelleen luottamuksen rapautuminen, populistinen vallankäyttö, matala osallistuminen sekä kaoottinen informaatioympäristö, jossa tiedon luetettavuudesta ei voi olla varma.”.
Arvot eivät toteudu itsestään. Ne toteutuvat vain, jos ne ohjaavat päätöksiä – myös silloin, kun se on vaikeaa. Keskustalaisuus ei ole äänekäs ideologia tai muiden syyttelyä vuodesta toiseen. Se on hiljaista kestävyyttäja rohkeaa ratkaisukeskeisyyttä. Ja juuri siksi se on nyt ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan.
Löysitkö näistä sinulle sopivia arvoja? Voit ollakin sydämeltäsi keskustalainen!
Demokratia ei elä hallintokaavioissa tai budjettikehyksissä. Se elää siellä, missä ihmiset käyvät koulua, töissä, kaupassa ja terveysasemalla – tai huomaavat, että nämä ovat katoamassa.
Keskustalaisessa ajattelussa paikallisuus ei ole sivujuonne. Se on demokratian ydin.
1. Päätösvalta ja vaalipiirit: jos alueen ääni ei enää kuulu päätöksenteossa, luottamus murenee
Demokratia perustuu siihen, että ihmiset kokevat äänensä vaikuttavan. Kun tämä kokemus katoaa, katoaa myös osallistuminen. Lapin vaalipiiriuudistus on tästä huolestuttava esimerkki. Kun alueen oma edustus heikkenee, päätöksenteko loittonee ihmisistä, joiden arjesta päätetään. Kyse ei ole vain Lapista – kyse on demokratian periaatteesta.
Jos vaalijärjestelmä rakennetaan niin, että harvaan asutun alueen ääni hukkuu, demokratia kaventuu. Silloin päätöksenteko ei ole enää tasapuolista, vaan painottuu sinne, missä on eniten väkeä ja eniten valtaa.
Keskustalaisuudessa demokratia ei ole enemmistön ylivaltaa tai virkamiehistön mielipide. Se on eri alueiden ja erilaisten elämäntilanteiden kuulemista tasavertaisesti.
2. Elinvoima ja lähipalvelut: kumpi tulee ensin?
Elinvoimaa ei synny ilman palveluita. Palveluita ei synny ilman elinvoimaa. Silti päätöksenteossa nämä asetetaan usein vastakkain. Kun koulu, terveysasema tai joukkoliikenneyhteys lakkautetaan “säästösyistä”, seuraukset eivät ole neutraaleja. Ne vaikuttavat asumiseen, yritystoimintaan, perheiden arkeen ja lopulta koko alueen tulevaisuuteen.
Uusi syksyllä voimaan tuleva laki uhkaa sekä maakuntien 2. asteen kouluja että peruskouluja, kun pienillä paikkakunnilla lukioiden ja yläkoulujen opettajat toimivat molemmissa. Pieni säästö voi lopulta koitua suuriksi kustannuksiksi ja viedä yritysten elinvoiman ja perheiden elinmahdollisuudelta monelta alueelta, kun kouluja joudutaan lakkauttamaan uuden lain vaikutuksesta.
Hyvinvointialueiden palvelujen keskittäminen ja päätöksenteon ohjautuminen yhä vahvemmin valtiovarainministeriön budjettiraamien kautta vie paikallisilta päättäjiltä tosiasialliset mahdollisuudet vaikuttaa. Paikallisdemokratia muuttuu näennäiseksi, jos päätökset tehdään muualla ja perustellaan jälkikäteen “reunaehdoilla”.
Keskustalainen ajattelu lähtee siitä, että lähipalvelut eivät ole kuluerä, vaan elinvoiman edellytys. Ilman niitä alueet kuihtuvat – ja se jos mikä on kallista myös valtiolle.
3. Kuntalaisten kuuleminen: osallistaminen ei saa olla näytösluonteista
Osallistuminen on noussut muotisanaksi. Silti liian usein kuntalaisten kuuleminen jää muodollisuudeksi. Kysely täytetään, tilaisuus järjestetään – ja päätös tehdään kuten oli jo päätetty. Tämä syö luottamusta tehokkaammin kuin avoin erimielisyys.
Paikallinen demokratia toimii vain, jos ihmiset kokevat, että heidän mielipiteillään on merkitystä. Ei vain kuulemisen hetkellä, vaan myös lopputuloksissa.
Osallistava budjetointi on tästä hyvä esimerkki. Kun kuntalaiset saavat oikeasti vaikuttaa siihen, mihin rahaa käytetään, demokratia muuttuu konkreettiseksi. Se ylittää puoluerajat ja rakentaa yhteistä vastuuta.
Keskustalaisuudessa osallistuminen ja avoimmuus eivöt ole uhka päätöksenteolle. Ne on sen vahvistajia.
Lopuksi: paikallisuus on vallankäytön rehellisyyttä
Paikallisuus ei tarkoita, että kaikki päätökset ovat helppoja tai miellyttäviä. Se tarkoittaa, että päätökset tehdään siellä, missä niiden seuraukset tunnetaan. Demokratia ei kestä, jos valta karkaa liian kauas. Elinvoima ei synny, jos palvelut katoavat. Luottamus ei säily, jos kuuleminen on vain kulissi.
Keskustalaisessa ajattelussa paikallisuus on vallankäytön rehellisyyttä: – vastuu ja valta kulkevat yhdessä, – päätökset tehdään lähellä ihmisiä, – ja demokratia on muutakin kuin neljän vuoden välein annettu ääni.
Paikallisuus on tulevaisuuden demokratian elinehto. Jokaista päätöstä pitää arvioida, onko se avointa, tehty mahdollisimman lähellä päätöksen kohdetta, paikallisesti ja demokraattisesti.
Suomalaisessa keskustelussa luonto esitetään usein kahtena ääripäänä: joko koskemattomana pyhättönä tai taloudellisena resurssina. Keskustalaisessa ajattelussa se ei ole kumpikaan.
Luonto on elinympäristö, jota ihminen käyttää, hoitaa ja tarvitsee – ja josta hän on vastuussa.
Kestävä luontosuhde ei synny vastakkainasettelulla. Se syntyy ymmärryksestä, rajoista ja pitkäjänteisyydestä.
1. Luonnon käyttö ja rajat: kaikkea ei pidä tehdä, vaikka voisi
Suomi tarvitsee teollisuutta, investointeja ja työpaikkoja. Mutta Suomi tarvitsee myös metsiä, vesistöjä ja puhdasta maaperää. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita – ellei niin päätetä.
Kestävä luontosuhde tarkoittaa, että luonnonvarojen teolliselle käytölle asetetaan rajat, joita ei ylitetä, vaikka taloudellinen houkutus olisi suuri. Ei siksi, että vastustaisimme kehitystä, vaan siksi, että tiedämme, mitä rajojen ylittäminen maksaa – usein vasta vuosikymmenten päästä.
Historiassa on esimerkkejä, joissa teollinen toiminta on jättänyt jälkeensä vesistöjä, joita ei voi käyttää, tai alueita, joita puhdistetaan yhä. Niitä ei pidä toistaa vihreän siirtymän nimissäkään.
Keskustalainen luontosuhde on käytännöllinen: luontoa käytetään, mutta sitä ei kuluteta loppuun. Rajat eivät ole kehityksen este – ne ovat sen ehto.
2. Ihmisen ja luonnon harmonia: hyvinvointi ei synny yksin
Luonto ei ole vain ympäristökysymys. Se on terveys-, hyvinvointi- ja tasa-arvokysymys. Lähiluonto, metsät, rannat ja viheralueet eivät ole luksusta, vaan arjen perusrakennetta. Kun luonto katoaa ihmisen ympäriltä, katoaa myös jotakin ihmisestä.
Kestävä luontosuhde tarkoittaa, että ihminen nähdään osana luontoa, ei sen ulkopuolisena käyttäjänä. Tämä näkyy kaavoituksessa, liikkumisessa, asumisessa ja arjen valinnoissa.
Luonto tarjoaa yhteisöllisyyttä ilman pääsymaksua. Se tasaa eroja siellä, missä raha ei siihen pysty. Keskustalaisuudessa luontosuhde ei ole elitistinen harrastus. Se on jokaisen oikeus – ja yhteinsvastuullamme.
3. Luottamus ja paikallisuus: kestävää luontosuhdetta ei rakenneta käskyttämällä
Luontopolitiikka epäonnistuu, jos se perustuu pelkästään kieltoihin ja määräyksiin, jotka tulevat kaukaa. Ihmiset sitoutuvat suojeluun silloin, kun he kokevat sen oikeudenmukaiseksi ja järkeväksi.
Paikalliset ihmiset tuntevat alueensa. He tietävät, missä luonto kestää ja missä ei. Keskustalainen ajattelu lähtee luottamuksesta ja tieteeseen perustuvasta tiedosta: – metsänomistaja ei ole luonnon vihollinen, – viljelijä ei ole ympäristörikollinen, – paikallinen yrittäjä ei ole kestävyyden este.
Kestävä luontosuhde syntyy yhteistyöstä, ei vastakkainasettelusta. Se vaatii kannustimia, pitkäjänteisiä pelisääntöjä ja paikallista päätösvaltaa.
Lopuksi: kestävä luontosuhde on sivistystä käytännössä
Kestävä luontosuhde ei ole trendi eikä kampanjateema. Se on tapa elää ja tehdä päätöksiä. Keskustalaisessa ajattelussa luonto ei ole kulissi eikä alttari. Se on perusta, jonka varaan yhteiskunta rakentuu.
Kun luonto voi hyvin, ihmiset voivat paremmin. Kun ihminen elää sovussa ympäristönsä kanssa, myös talous, yhteisöt ja yhteiskunta kestävät. Luonto ei tarvitse meidän puolustustamme puheissa. Se tarvitsee tekoja, jotka kestävät aikaa.
Kestävä luontosuhde ja se että, jokaiselle suomalaiselle syntyy luontosuhde, on tulevaisuuden elinehto. Se on keskustalaisille sydämen asia.
Kohtuullisuus- ja ylisukupolvisuusajattelu ovat keskustalaisuutta syvimmillään.
Ne tarkoittavat kykyä katsoa pidemmälle kuin seuraava budjettikausi – ja rohkeutta kysyä, jääkö tästä maailmasta jotakin myös lapsille ja nuorille, vähintään siinä kunnossa kuin itse saatiin.
Keskustalaisessa ajattelussa ylisukupolvisuus ja kohtuullisuus kulkevat käsi kädessä. Ne koskevat luontoa, taloutta, perheitä ja sitä, miten vastuu jakautuu arjessa.
1. Luonnonvarojen käyttö: kaikki mikä on mahdollista, ei ole hyväksyttävää
Suomi on luonnonvarojen maa. Metsät, pellot, puhtaat pinta- ja pohjavedet sekä maaperä ovat mahdollistaneet vaurauden – ”viljele ja varjele” on toiminut, koska olemme toimineet ylisukupolvisesti ja kohtuullisesti. Keskustalainen luontosuhde ei ole joko–tai-ajattelua. Se ei ole teollisuutta vastaan, eikä luonnonsuojelua ihmistä vastaan.
Kohtuullisuus tarkoittaa tässä sitä, että teollisen käytön päästörajat ovat olemassa ja aidosti sitovia, eivät neuvottelukysymys. Ei siksi, että vastustaisimme työtä tai investointeja, vaan siksi, että luonto ei uusiudu vaalikausien tahdissa. Vanhaa metsää ei voi ostaa. Puhdas vesi on arvokkain luonnonvaramme. Meidän tulee pitää niistä parempaa huolta ja vanhat synnit on korjattava.
Ylisukupolvisuus tarkoittaa, että emme jätä lapsillemme vesistöjä, joita ei voi käyttää, tai maaperää, jota pitää puhdistaa vuosikymmeniä. Meillä on tästä historiassa jo tarpeeksi esimerkkejä, esimerkiksi metsäteollisuudessa. Marjoja, sieniä ja virtavesien kaloja tulee voida käyttää turvallisesti jatkossakin osana monipuolista ruokavaliota.
Kotimainen ruokatuotanto on huoltovarmuuden perusta. Senkin pitää pyrkiä koko ajan parempiin menelemiin luonnon kuormituksen ja tuotantoeläinten elinolosuhteiden kannalta. Kannattava kotimainen alkutuotanto on ainoa tae, että seuraava sukupolvi viljelijöitä voi jatkaa tilanpitoa ja jatkaa pientilallisten ylisukupolvisuuden jatkumoa.
Ihmisen ja luonnon suhde on kumppanuutta.
2. Verotus ja perheen talous: miksi kohtuullisuus katoaa sukupolvenvaihdoksissa?
Keskustalaisuudessa perheen toimeentulon pitäisi parantua sukupolvelta toiselle. Ei heikentyä. Silti nykyinen verojärjestelmä kohtelee perintöä ja lahjoja usein kuin äkillistä ansiotonta rikastumista – vaikka todellisuudessa kyse on monesti jo kerran verotetusta työstä, säästämisestä ja yrittämisestä.
Perintö- ja lahjavero alenevassa polvessa ei oikein istu keskustalaisten arvojen mukaiseen ajatteluun, erityisesti silloin, kun se estää:
perheen kodin tai mökin säilymisen ylisukupolvisesti,
yritystoiminnan jatkumisen,
tai sen, että nuorempi sukupolvi pääsee kiinni elämään ilman ylivoimaista velkataakkaa.
Kohtuullisuus verotuksessa ei tarkoita verojen välttelyä. Se tarkoittaa sitä, että verotus ei katkaise edellisten sukupolvien työn jatkumoa eikä estä kansan vaurastumista.
Kun perheen asunto tai yritys siirtyy seuraavalle sukupolvelle, kyse ei ole luksuksesta. Kyse on turvasta, jatkuvuudesta ja mahdollisuudesta rakentaa omaa elämää paremmista lähtökohdista sukupolvi sukupolvelta. Perheiden ja yksilöiden vaurastumisen pitäisi olla kansakunnan keskeinen tavoite.
3. Naiset, hoiva ja näkymätön vastuu: kohtuullisuus ei ole sukupuolineutraalia
Kohtuullisuus kuulostaa neutraalilta käsitteeltä. Todellisuudessa se ei ole sitä. Hoivavastuu jakautuu Suomessa yhä epätasaisesti – ja se osuu useammin naisiin. Kun vanhuspalvelut murenevat, vastuu ei katoa. Se siirtyy koteihin.
Omaishoitajuus, iäkkäistä vanhemmista huolehtiminen ja arjen yhteensovittaminen tapahtuvat usein palkkatyön ja verotuksen ehdoilla, jotka eivät tunnista tätä todellisuutta.
Kohtuullisuus tarkoittaisi tässä kohtaa:
lainsäädäntöä, joka tunnistaa omaishoitajuuden elämänvaiheena, ei poikkeuksena,
taloudellista tukea ja verotuksellista helpotusta niille, jotka kantavat tällaista vastuuta,
asumisen tukemista silloin, kun perhe järjestää hoivan itse – esimerkiksi suuremman asunnon mahdollistamista verokannustein.
Ei ole kohtuullista, että sama ihminen:
tekee palkkatyötä,
maksaa täysimääräisesti veroja,
ja paikkaa julkisen järjestelmän aukkoja omalla jaksamisellaan.
Kohtuullisuus on myös sitä, että vastuu jaetaan ja vastuunkantoa arvostetaan.
Lopuksi: ylisukupolvisuus on arvovalinta
Ylisukupolvisuusajattelu ei ole hidaste kehitykselle. Kohtuullisuus ei ole vaatimattomuutta. Ne ovat viisautta.
Keskustalaisessa ajattelussa nämä arvot tarkoittavat:
luontoa, jota ei kuluteta loppuun voiton maksimoimiseksi,
perheitä ja yrityksiä, joita ei veroteta yli sietokyvyn,
ja ihmisiä, joiden hoivavastuuta ei pidetä itsestäänselvyytenä.
Yhteiskunta, joka ajattelee vain tätä hetkeä, kuluttaa loppuun kaiken – myös ihmiset. Yhteiskunta, joka ajattelee ylisukupolvisesti, rakentaa kestävää hyvinvointia.
Huomioivatko viimeaikaiset päätökset mielestäsi ylisukupolvisuuden ja kohtuullisuuden arvot?
Sivistys ei tarkoita yliopiston tutkintotodistusta. Se ei ole myöskään vain koulutusjärjestelmä.
Sivistys on lupaus siitä, että jokaisella on oikeus oppia, kasvaa ja ymmärtää maailmaa, riippumatta taustasta, varallisuudesta tai postinumerosta. Juuri tämä lupaus on suomalaisen yhteiskunnan vahvin perusta – ja juuri nyt se kaipaa puolustajia.
Haluan tarkastella sivistystä kolmen ajankohtaisen kysymyksen kautta, joissa keskustalainen ajattelu yhdistää mahdollisuuksien tasa-arvon, yhteisöllisyyden ja demokratian.
1. Mahdollisuuksien tasa-arvo: oikeus oppia ei saa riippua vanhempien lompakosta
Suomalaisen koulutuksen vahvuus on perustunut yksinkertaiseen ajatukseen: lapsen tulevaisuus ei määräydy sen mukaan, mihin perheeseen hän syntyy. Tämä ajatus on kuitenkin alkanut rakoilla.
Oppimistulosten eriytyminen, koulujen väliset erot ja perheiden erilaiset resurssit näkyvät yhä selvemmin. Kun oppiminen vaatii yhä enemmän perheen omaa panosta – rahaa, aikaa ja osaamista – mahdollisuuksien tasa-arvo ei enää toteudu.
Keskustalaisesta näkökulmasta sivistys alkaa varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta, ei korkeakoulujen valintakokeista. Siksi koulutuksen maksuttomuus ei ole ideologinen kysymys, vaan oikeudenmukaisuuden kysymys. Oikeus oppia ei saa olla riippuvainen siitä, kuinka paljon vanhemmilla on varaa tukiopetukseen, harrastuksiin tai asumiseen “oikealla alueella”.
Sivistys on yhteinen investointi .
2. Kulttuuri ja liikunta: sivistys syntyy myös yhdessä tekemisestä
Kun puhumme sivistyksestä, puhumme usein luokkahuoneista ja oppikirjoista. Mutta yhtä tärkeää sivistystä syntyy harjoitussaleissa, näyttämöillä, kentillä ja kirjastoissa.
Kulttuuri ja liikunta eivät ole vain vapaa-ajan toimintaa. Ne rakentavat yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja merkityksellisyyden kokemusta – erityisesti lapsille ja nuorille. Kun harrastukset kallistuvat ja kulttuuripalvelut keskittyvät, osa jää väistämättä ulkopuolelle. Silloin sivistys kapenee.
Keskustalaisessa ajattelussa kulttuuri ja liikunta eivät ole elitistisiä lisukkeita, vaan arkisia hyvinvoinnin rakenteita. Ne ehkäisevät syrjäytymistä, luovat siltoja ihmisten välille ja opettavat toimimaan yhdessä.
Yhteisöllisyys ei synny yksin ruudun äärellä. Se syntyy tekemällä, kokemalla ja jakamalla.
3. Sivistys ja demokratia: kyky kuunnella on tärkeämpää kuin kyky huutaa
Demokratia ei toimi ilman sivistystä. Eikä sivistys toimi ilman demokratiaa. Sivistystä on kyky erottaa mielipide tiedosta, kuunnella eri tavoin ajattelevia ja hyväksyä se, että oma näkemys ei aina voita. Juuri nämä taidot ovat nyt koetuksella.
Polarisaatio, vastakkainasettelu ja yksinkertaistavat vastaukset syövät demokratian perustaa. Niitä ei korjata lisäämällä sääntelyä tai rajoittamalla keskustelua, vaan vahvistamalla ihmisten kykyä ymmärtää ja keskustella.
Keskustalainen sivistyskäsitys ei tarkoita ylhäältä annettua totuutta. Se tarkoittaa luottamusta siihen, että ihmiset pystyvät oppimaan, pohtimaan ja muuttamaan mielipidettään, kun heille annetaan siihen mahdollisuus.
Demokratia elää vain, jos sivistyneet ihmiset kokevat kuuluvansa siihen.
Lopuksi: sivistys on yhteiskunnan hiljainen supervoima
Sivistys ei pidä meteliä. Se ei näy heti vaalituloksissa eikä someotsikoissa. Silti se ratkaisee, millaiseksi yhteiskunta rakentuu pitkällä aikavälillä.
Keskustalaisuudessa sivistys on aina ollut enemmän kuin koulutuspolitiikkaa. Se on ollut uskoa ihmiseen – siihen, että jokaisella on kyky kasvaa ja oppia, kun olosuhteet ovat reilut.
Mahdollisuuksien tasa-arvo, maksuton koulutus, kulttuuri, liikunta ja toimiva demokratia eivät ole irrallisia asioita. Ne muodostavat sivistyksen kokonaisuuden, joka pitää yhteiskunnan kasassa myös silloin, kun maailma ympärillä horjuu.
Sivistys on länsimaisen demokratian supervoima ja se kuuluu kaikille.
Vahvistavatko viime aikojen päätökset sivistyksen supervoimaa vai heikentävätkö ne sitä? Arvoajattelu on hyvä työkalu päätöksenteon tueksi.
Tasa-arvo on sana, josta harva uskaltaa olla eri mieltä. Silti se tarkoittaa eri ihmisille aivan eri asioita. Joillekin tasa-arvo on sitä, että kaikille tarjotaan samaa. Keskustalaisessa ajattelussa tasa-arvo on jotakin muuta: reilua mahdollisuutta pärjätä, riippumatta siitä, mistä on lähtöisin.
Oikeudenmukaisuus on kokemus. Ja juuri nyt liian moni kokee, että järjestelmä ei ole reilu – ei heille, ei heidän lapsilleen eikä heidän vanhemmilleen.
Haluan tarkastella kolmatta keskustalaista arvoa, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta kolmen ajankohtaisen kysymyksen kautta, joissa keskustalainen näkökulma tarjoaa vaihtoehdon vastakkainasettelulle.
1. Alueellinen eriarvoisuus: sama maa, eri todellisuudet
Suomi on pieni maa, mutta ihmisten arki näyttää hyvin erilaiselta riippuen siitä, missä asuu. Kun palvelut, työpaikat ja päätöksenteko keskittyvät yhä harvempiin paikkoihin, syntyy kokemus siitä, että toisten elämä on arvokkaampaa kuin toisten. Tätä ei korjata juhlapuheilla.
Alueellinen tasa-arvo ei tarkoita sitä, että kaikkea olisi kaikkialla. Se tarkoittaa, että perusasiat ovat saavutettavissa: koulutus, terveydenhuolto, väylät ja mahdollisuus työhön. Oikeudenmukaisuus on sitä, että postinumero ei määritä elämän suuntaa. Keskustalainen politiikka lähtee siitä, että jokaisella alueella on arvo – ei vain kasvukeskuksilla.
Jos tämä ajatus hylätään, hylätään samalla suuri osa ihmisistä ja suomalaisuudesta.
2. Sukupolvien välinen epäreiluus: nuorilta vaaditaan enemmän, tarjotaan vähemmän
Me boomerit synnyimme nousukauteen, aikaan jossa kouluttautumalla sai varman ja nousujohteisen uran, kasvavan omaisuuden ja nousevan elintason. Tämän päivän nuorille sanotaan, että kouluttaudu, ole joustava ja tee töitä. Moni tekee kaiken “oikein” – ja silti tulevaisuus näyttää epävarmalta. Asuminen on kallista, työelämä pirstaleista ja velkaa kertyy jo ennen kuin työelämä kunnolla alkaa. Samaan aikaan heiltä odotetaan, että he kantavat vastuun väestön ikääntymisestä ja julkisesta taloudesta.
Tässä on jotakin perustavanlaatuisesti epäreilua.
Tasa-arvo sukupolvien välillä ei tarkoita vastakkainasettelua nuorten ja vanhojen välillä. Se tarkoittaa sitä, että pelisäännöt ovat reilut. Oikeudenmukainen yhteiskunta ei rakenna tulevaisuuttaan siirtämällä riskit ja kustannukset aina seuraaville sukupolville. Keskustalainen ajattelu kysyy: millaisen lähtökohdan jätämme niille, jotka tulevat meidän jälkeemme?
3. Työelämä ja toimeentulo: reiluus ei ole pelkkä palkkakysymys
Työ on edelleen tärkein tasa-arvon väline. Mutta työelämä on muuttunut tavalla, joka ei kohtele kaikkia tasapuolisesti. Nollatuntisopimukset, epävarmat pätkätyöt ja jatkuva kilpailu vähistä työpaikoista tekevät arjesta turvattoman monille – erityisesti naisille, nuorille ja perheellisille. Samaan aikaan odotetaan joustavuutta, tehokkuutta ja sitoutumista.
Oikeudenmukaisuus työelämässä ei tarkoita sitä, että kaikilla on sama työ tai palkka. Kaikki työ on arvokasta. Jokainen voi valita haluamansa työn ja elinkeinon, itseään kouluttamalla ja kehittämällä. Jokaisen, joka kykenee työhön, tulisi saada siihen mahdollisuus. Mutta se tarkoittaa myös, että työ antaa mahdollisuuden tulla toimeen, ei vain selviytyä. Yrittämisen edellytykset pitäisi olla kunnossa, myös niille, joiden on muutoin vaikea työllistyä.
Keskustalaisesta näkökulmasta työn ja toimeentulon on oltava linjassa perhe-elämän, jaksamisen ja ihmisarvon kanssa. Tasa-arvo ei toteudu, jos ihmisellä ei ole todellista mahdollisuutta valita tai parantaa omaa asemaansa työn ja osallistumisen kautta.
Lopuksi: reiluus on yhteiskunnan liima
Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä. Olemme Euroopassakin nähneet tasa-arvon kyseenalaistamista ja syrjintää. Nämä arvot vaativat jatkuvaa työtä – ja jatkuvia valintoja.
Kun ihmiset kokevat, että järjestelmä on reilu, he sitoutuvat siihen. Kun he kokevat, ettei ole, luottamus murenee nopeasti. Esimerkiksi maahanmuuttoa käytetään välineenä murentaa oikeudenmukaisuuden kokemusta.
Keskustalaisuudessa oikeudenmukaisuus ei ole ideologinen iskulause. Ihmisten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus näkyy käytännössä keskustalaisuudessa siinä kohdellaanko ihmisiä niin kuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Keskustalaisen ”köyhän asia”-termi tarkoittaa, että ihmisiä autetaan vaikeimman yli ja auttamaan itse itseään.
Reilu yhteiskunta ei synny huutamalla. Se syntyy kuuntelemalla – ja tekemällä päätöksiä, jotka huomioivat myös niiden näkökulmat, joilla on vähiten valtaa.
Keskustalaisena jokaista päätöstä tulisi arvottaa sen mukaan, lisääkö se tasa-arvoa ja tuntuuko se oikeudenmukaiselta koko kansasta.
Yhteisöllisyys kuulostaa monen korvaan pehmeältä hötöltä. Välittäminen vielä pehmeämmältä. Silti juuri nämä kaksi ratkaisevat sen, toimiiko yhteiskunta vai ei.
Kuukauden viimeisenä sunnuntaina iltapäivällä kaikki ovat Espoossa tervetulleita kepukahveille, se on yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.
Yhteisöllisyys ei ole nostalgiaa eikä kyläromantiikkaa. Välittäminen ei ole hyväntekeväisyyttä tai “kivaa lisämaustetta” politiikkaan.
Haluan tarkastella yhteisöllisyyttä ja välittämistä kolmen ajankohtaisen ilmiön kautta – sellaisten, joissa keskustalainen ajattelu tarjoaa vaihtoehdon joko–tai-politiikalle.
1. Yksinäisyys ja mielenterveys: meitä ei ole luotu pärjäämään yksin
Yksinäisyys ei enää koske vain vanhuksia. Se koskee kaikkia, nuoria, työikäisiä, lapsiperheitä ja omaishoitajia. Surullinen esimerkki ovat yksinäisten hautajaiset, joihin ei tule ketään. Silti poliittinen keskustelu käsittelee mielenterveyttä usein kuin yksilön projektia: opi jaksamaan paremmin, hae apua, kehitä omaa resilienssiä.
Mutta mitä jos vika ei ole ihmisessä, vaan rakenteissa?
Yhteisöllisyys tarkoittaa sitä, että ihmisellä on paikka ja joukko, johon hän kokee kuuluvansa, sen arvostettuna jäsenenä. Se voi tarkoittaa kouluja, harrastuksia, järjestöjä, kirjastoja, työyhteisöjä tai naapurustoa.
Välittäminen ei ole sitä, että puututaan tai autetaan vasta kriisissä. Se on sitä, että rakennetaan ympäristö, jossa kynnys jäädä yksin on mahdollisimman korkea. Keskustalainen vastaus ei ole lisää lomakkeita, vaan enemmän mahdollisuuksia olla yhdessä, arjessa.
Yhteiskunnan tulee tarjota maksuttomia, veroilla jo ylläpidettyjä tiloja, jotta yhteisöllisyys voi toteutua jokaisessa lähiössä ja taajamassa.
2. Hoiva, omaishoito ja vapaaehtoistyö: näkymätön työ, joka pitää Suomen pystyssä
Suomi ei pyöri vain palkkatyöllä. Se pyörii usein vapaaehtoisella hoivalla, jota ei lasketa BKT:hen. Omaishoitajat, vapaaehtoiset, perheet, naapurit ja yhdistykset tekevät työtä, jota ilman julkinen järjestelmä kaatuisi. Tämä työ on usein näkymätöntä – ja aliarvostettua.
Kun puhumme sote-kriisistä, puhumme usein rakenteista, organisaatioista ja rahoituksesta. Harvemmin puhumme siitä, kuka oikeasti kantaa ihmisten arkea silloin, kun järjestelmä ei ehdi mukaan. Hyvänä esimerkkinä oli Hannes-myrsky ja vapaaehtoiset auttajat Rovaniemen lentoasemalla.
Yhteisöllisyys tarkoittaa tässä kohtaa sitä, että emme jätä hoivaa yksilön harteille, mutta emme myöskään yritä korvata kaikkea valtiojohtoisella byrokratialla. Välittäminen on sitä, että tunnistamme ihmisen jaksamisen rajat – ja rakennamme tukea niiden ympärille.
Keskustalaisuudessa ihmisen tarpeista lähtevä hoiva ja sitä tukeva vapaaehtoistyö ei ole kuluerä. Se on yhteiskunnan selkäranka.
3. Paikalliset yhteisöt ja järjestöt: miksi kaikkea ei pidä keskittää
Keskittäminen on tehokasta paperilla. Todellisuudessa se ei tuo säästöjä vaan siirtää kustannuksia toisaalle ja lisää kansalaisten epätasa-arvon kokemusta.
Kun päätöksenteko ja palvelut viedään kauemmas ihmisistä, katoaa myös kokemus siitä, että omalla toiminnalla on merkitystä. Ja kun merkitys katoaa, katoaa myös halu osallistua. Aleneva äänestysaktiivisuus on yksi esimerkki tästä. Yhteisöllisyys ei synny ylhäältä ohjaamalla. Se syntyy, kun ihmisillä on tilaa toimia, järjestää, kokeilla ja vaikuttaa omassa ympäristössään.
Paikalliset yhdistykset, seurat ja verkostot ovat demokratian harjoituskenttiä. Välittäminen näkyy siinä, annetaanko niille tilaa ja luottamusta – vai nähdäänkö ne vain tukipyynnön esittäjinä. Toki priorisointia tarvitaan ja yleishyödyllisyyttä on syytä vaatia, kun resursseja ei riitä kaikille.
Keskustalainen ajattelu lähtee siitä, että ihmiset haluavat tehdä hyvää, kun heille annetaan siihen mahdollisuus. Jos valtio tukee yhdistyksiä vähemmän, pitää niiden varainhankintaa ja rahankeräystä muilla tavoin helpottaa.
Lopuksi: yhteisöllisyys ei synny itsestään
Yhteisöllisyys ei ole tunne. Se on tekoja, rakenteita ja valintoja. Välittäminen on kykyä nähdä ihminen ennen järjestelmää. Juuri nyt politiikassa puhutaan paljon kilpailukyvystä, tehokkuudesta ja kasvusta. Kaikki tärkeitä asioita. Mutta ilman yhteisöllisyyttä ne jäävät ontoksi. Jokaista päätöstä pitäisi arvioida sen kautta lisääkö se yhteisöllisyyttä ja osoittaako se välittämistä ihmisistä käytännössä.
Keskustalaisessa ajattelussa ihminen ei ole yksin suoriutuva yksikkö, vaan osa kokonaisuutta. Ja juuri siksi välittäminen ei ole sivujuonne – se on keskustalaisen politiikan ydintä. Yhteiskunta, joka ei välitä ihmisistä, ei pysy pystyssä. Näkyykö välittämisen arvo viimeaikaisessa päätöksenteossa?
Yhteiskunta, joka osoittaa välittävänsä jokaisesta yksilöstään, kestää myös vaikeat ajat.
Keskustan Uudenmaan piirin uusi puheenjohtaja Matti Korkiakoski kirjoitti, että Uudellamaalla asuu paljon keskustalaisten arvojen mukaisesti ajattelevia. Siitä innostuneena ajattelin avata niitä keskustalaisia arvoja, niille joille ne eivät ole ihan tuttuja. Arvioin käytännössäkin erilaisia päätöksiä ja aloitteita näiden arvojen kautta. Ensimmäisenä vapaus ja vastuullisuus-arvot.
Vapaus on sana, jota käytetään politiikassa paljon. Vastuullisuus taas sellainen, jota usein pidetään tylsänä – tai vähintäänkin jarruna.
Minulle keskustalaisuudessa nämä kaksi eivät ole vastakohtia, vaan toistensa edellytys. Ilman vastuullisuutta vapaus muuttuu välinpitämättömyydeksi. ja Ilman vapautta vastuullisuus muuttuu holhoukseksi. Suurvalloista löytyy molemmista esimerkit.
Elämme aikaa, jossa tämä tasapaino on selvästi koetuksella. Siksi haluan tarkastella vastuullisuutta ja vapautta kolmen ajankohtaisen kysymyksen kautta – sellaisten, joissa keskustalaisille arvoille ja ajattelulle olisi enemmän tilaa kuin sitä tällä hetkellä annetaan.
1. Julkinen talous: vastuu ei ole sama kuin kylmyys, tai että jokainen pärjätköön omillaan
Suomen talouskeskustelu on ajautunut mustavalkoisuuteen. Joko “leikataan kylmästi” tai “velkaannutaan välittämättä”.
Keskustalainen vastuullisuus ei ole kumpaakaan. On vastuutonta siirtää laskua tuleville sukupolville velkana, jota emme aio itse koskaan maksaa. Mutta on yhtä vastuutonta leikata niin, että ihmisten arki murenee ja luottamus yhteiskuntaan katoaa.
Vapaus ei tarkoita sitä, että valtio vetäytyy kokonaan hyvinvointitehtävästään, jotta budjetissa pysytään. Vapaus tarkoittaa sitä, että ihmisellä on mahdollisuus pärjätä huonoinakin aikoina, tehdä työtä, yrittää, opiskella ja rakentaa elämäänsä ilman jatkuvaa pelkoa ulkopuolelle putoamisesta. Tuntuu, että viimeaikaisissa toimissa on säädetty järjestelmää, kyykytetään ihmisiä, virheistä rangaistaan, kun ihmisen pitäisi olla keskiössä. Järjestelmä on ihmistä varten, ei toisin päin. Ikävin esimerkki on, että Kelaan pitää palkata uusia valvojia rankaisemaan kurittomia työttömiä, jotka eivät täytä velvollisuuttaa hakea 4 työtä kuukaudessa, kun työttömiä on 300 000 ja avoimia paikkoja tarjolla alle 10%lle. Haetut säästöt hupenevat lisääntyvään byrokratiaan.
Vastuullinen talouspolitiikka on : – rehellisyyttä luvuista; ei tarkoitushakuista vääristelyä – malttia päätöksissä; myös korjausliikkeitä pitää uskaltaa tehdä – ja ymmärrystä siitä, ettei yhteiskunnan onnistumista mitata valtion tilinpäätöksellä, vaan kansan ja ihmisten pärjäämisellä.
Poliittisten päättäjien pitää reilusti muokata lakeja, sääntelyä ja kannusteita, vaikka väliaikaisesti, siihen suuntaan, että yksilö uskaltaa, yritys kannattaa ja kasvu käynnistyy.
Jokaista päätöstä pitäisi punnita, lisääkö se ihmisen vapautta onnistua. Voiko vastuu olla ihmisellä, valtion tai järjestelmän sijaan.
Haaleassa vedessä odottelu ei ole päätös.
2. Asuminen ja toimeentulo: vapaus ei saa jäädä idean tasolle
Asuminen on yksi tämän hetken suurista vapauskysymyksistä. Monelle nuorelle aikuiselle vapaus valita elämäntapa, perhe tai paikkakunta törmää esteeseen, jonka nimi on ”työllistyminen ja toimeentulo”. Korkeat korot, vuokrat ja epävarma työelämä kaventavat todellista vapautta, vaikka muodollisesti valinnanmahdollisuuksia olisi.
Keskustalaisesta näkökulmasta vapaus ei ole vain sitä, että “saat tehdä mitä haluat”, vaan se, että sinulla on siihen myös edellytykset. Tämä tarkoittaa myös ennakoitavaa lainsäädäntöä, ettei yritykseltä lähde toimintaedellytykset lainsäädäntömuutosten vuoksi alta. Tai ettei perheen investointi kotiin ei kärsi lainsäätäjän poukkoilevasta toiminnasta ja alenna yllättäen kodin arvoa. Rahoitusmarkkinoiden pitää oikeasti toimia. Kotien ja yritysten rahoitus voi olla toimiluvan edellytys.
Vastuullinen politiikka ei tyydy toteamaan, että markkinat hoitavat. Se kysyy, miksi yhä useampi tekee “oikeita valintoja” mutta päätyy silti umpikujaan. Korkeakoulutettuja työttömiä on ennätysmäärä. Meidän tulee pikaisesti purkaa rajat yrittämisen ja työntekijyyden yhdistämiseltä.
Jos emme uskalla puuttua asumisen, verotuksen ja toimeentulon rakenteiden ongelmiin, puhumme valinnanvapaudesta vain niille, joilla se jo on.
3. Sääntely, turvallisuus ja luottamus: vapaus tarvitsee rajoja, jotka ihmiset hyväksyvät
Viime vuosina sääntely on lisääntynyt monella elämänalueella – osin perustellusti, osin huolestuttavasti. Turvallisuus, varautuminen ja kriisinkestävyys ovat nousseet ymmärrettävästi politiikan keskiöön. Mutta jokainen uusi sääntö kaventaa vapautta, jos sitä ei perustella hyvin.
Keskustalainen vastuullisuus tarkoittaa tässä kohtaa luottamusta ihmisiin. Elinkeinovapaus ja korkea omaisuudensuoja ovat tästä esimerkkejä. Kaikkea ei tarvitse kontrolloida, eikä kaikkea pidä ratkaista ylhäältä käsin.
Vapaus säilyy vain, jos ihmiset kokevat, että säännöt ovat oikeudenmukaisia, järkeviä ja heidän arkeaan ymmärtäviä. Hyvä esimerkki tästä on, että datakeskuksen tai kaupungin alta saa hakata metsää surutta mutta huoltovarmuudesta huolehtivan navetan alta ei yhtään, tai pankit eivät rahoita sitä. Ei tunnu ihan reilulta!
Paikallisuus ja ihmisen kokoinen päätöksenteko ovat tässä avainasemassa, ne edustavat toimivia ratkaisuja monimutkaisessa maailmassa.
Lopuksi: vastuullisuus on rohkeutta, vapaus on luottamusta
Keskustalainen vastuullisuus ei ole varovaisuutta hinnalla millä hyvänsä. Se on rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka kestävät aikaa. Se tarkoittaa asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen, toisarvoisesta toiminnasta valtio voi luopua. Toisaalta kokonaisuuden ymmärtämistä ja ihmiskeskeisiä päätöksiä, mitkä parantavat tilannetta pidemmällä aikavälillä, vaikka saattavat vaatia investointeja lyhyellä tähtäimellä. Esimerkkeinä kaikille yleinen oppivelvollisuus tai oppivelvollisuuden laajentaminen 2. asteelle.
Keskustalainen vapaus ei ole itsekkyyttä. Se on luottamusta siihen, että ihminen haluaa ja osaa kantaa vastuuta, kun hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Suomalainen maanpuolustustahto on tästä hyvä esimerkki.
Juuri nyt politiikassa tarvittaisiin enemmän tätä ajattelua: vähemmän huutamista, enemmän tasapainoa. Vähemmän vastakkainasettelua, enemmän ymmärrystä.
Onko viime aikojen päätöksissä pyritty vapauden säilymiseen vai ennemmin sääntelyyn? Näkyykö päätöksissä luottamus ihmisiin, vai säädetäänkö lakeja lähinnä rajoittamaan ja väärinkäytösten estämisestä käsin? Onko päätöksenteko ihmis- vai järjestelmäkeskeistä, esimerkiksi terveysasioissa?
Vastuullisuus ja vapaus ovat Suomen valoisan tulevaisuuden elinehtoja.
Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan keskustalaisia naisia kokoontui joulukuun alussa glögin äärelle – ja jo ovella huomasi, että paikalle saapuneet eivät olleet tulleet vain viettämään iltaa, vaan rakentamaan uutta. Ilmassa oli sellaista innostusta, jota politiikassa harvoin näkee: yhdessä tekemisen kipinä syttyi heti ja levisi koko porukkaan.
Keskustelulla oli selkeä tavoite: Naiset Helsingissä ja Uudellamaalla ottavat aloitteen omiin käsiinsä ja aikovat varmistaa, että vuonna 2027 vähintään puolet ehdolle asettuvista on naisia. Tämä ei ole pelkkä toive – vaan konkreettinen suunnitelma, jota lähdettiin rakentamaan pala palalta.
✨ “Miksi odottaa, jos voimme itse toimia?”
Tilaisuudessa puhuttiin avoimesti siitä, miten vaikeaa ehdokkuuteen lähteminen voi olla, varsinkin naisille. Esteinä ovat usein talous, aikataulut ja tunne siitä, että kaikki pitäisi hoitaa yksin. Mutta illan aikana kävi selväksi, että kukaan ei ole yksin, jos päätämme ettei niin tarvitse olla. Keskustelu kiteytyi yhteen ajatukseen:
“Me voimme rakentaa yhteistyöryhmän, jossa tuemme toinen toisiamme – ja samalla koko Keskustan menestystä.”
Kun päätös oli tehty, tunnelma muuttui. Haasteista tuli mahdollisuuksia. Skeptisyydestä tuli toimeliaisuutta.
✍️ Kaksi ensimmäistä rohkeaa: ehdokaslomakkeet allekirjoitettiin saman tien
Illan konkreettisin hetki oli se, kunTiina ArlinVantaalta ja Heidi Mannelin Espoosta tarttuivat saman tien ehdokaslomakkeisiin ja allekirjoittivat itsensä vuoden 2027 eduskuntavaalien ehdokkaiksi. Monet paikalla tai linjoillaolijat pohtivat ehdokkuutta vakavasti, yhteistyömallin rohkaisemana.
Rohkeista, ajoissa ehdokkaaksi asettuvista naisista tulee uuden aikakauden ensimmäiset esimerkit: aktiviset naisehdokkaat, jotka eivät jää odottamaan “parempaa hetkeä”, vaan aloittavat työn nyt – yhdessä muiden naisten kanssa. Molempien ratkaisu sai spontaanit aplodit ja luo selkeän viestin muille harkitsijoille: Myös sinä voit lähteä mukaan. Me emme vain toivo lisää naisehdokkaita – me rakennamme heille polun menestyä paremmin, yhdessä.
🤝 Kohti yhteistä tukiryhmää: varainhankinta, näkyvyys ja yhteinen voima, koko alueen kattava toiminta
Keskustelussa syntyi vahva yksimielisyys siitä, että naisehdokkaita varten tarvitaan kuntarajat ylittävää yhteistyötä ja sen myötä yhteinen tukiyhdistysmalli, joka:
kerää varoja vuoden 2026 aikana
mahdollistaa yhteismarkkinoinnin, yhteisiä tapahtumia ja näkyvyyttä
auttaa ehdokkaita kampanjoimaan ilman ylivoimaista taloudellista painetta
kehittää digitaalisen alustan lahjoittamiseen, tukiryhmien kokoamiseen ja kampanjamateriaalien hankintaan
Yhteisen tukikanavan visualisointi
Haluamme aikaansaada poliittisen kulttuurin muutoksen: naiset eivät enää jää kampanjoissaan yksin. Yhteinen, kuntarajat ylittävä tukiryhmä antaa selkänojan, työkaluja ja rohkeutta.
🌱 Miksi juuri nyt?
Koska pääkaupunkiseudulla politiikan pelikenttä on armoton. Koska naisehdokkaiden kampanjabudjetit ovat usein pienempiä kuin miesehdokkaiden. Koska Keskustalla on valtava tekemätön työ Uudellamaalla – ja se työ on tehtävä yhdessä. Tapaamisen yhteinen päätös oli kirkas:
“Jos haluamme kasvattaa Keskustaa, meidän on nostettava esiin keskustalaisten naisten osaaminen, tarinat ja ääni. Uusimaa on kaappikeskustalaisia pullollaan. Me olemme tämän muutoksen moottori.”
Ja glögilasien kilinässä kaikui se tärkein viesti: tämä ei ole yksittäisen ryhmän projekti – tämä on koko kansanliikkeen uusi suunta.
Harva suunnittelukokous kääntyy liikkeeksi yhdessä illassa. Mutta tämä kerta teki poikkeuksen. Naiset Helsingissä ja Uudellamaalla päättivät, etteivät odota valtakunnan tasolta tulevia ratkaisuja. He päättivät toimia itse. Ja se on juuri sitä keskustalaista rohkeutta, jota suomalainen politiikka nyt tarvitsee.
Vuoden 2027 vaaleissa tullaan näkemään jotakin uutta – naisten yhteinen voima, jonka juuret ovat tässä glögintuoksuisessa illassa.
Hallituspuolueiden taholta on esitetty viime syksyn aikana ja nyt vaalien jälkeen julkisuuteen, että aluevaltuustot voitaisiin lakkauttaa, nämä aluevaalit olivat viimeiset ja virkamiehet ja aluehallitus riittää toteuttamaan kansanvaltaa tiukassa valtiovarainministeriön ja hallituksen ohjauksessa. Tällainen puhe on omiaan vähentämään kiinnostusta demokraattisiin vaaleihin.
Sosiaalinen media ja lehdistö tuovat päätökset ja valmistelut kansan tietoisuuteen, ja tämä tuntuu häiritsevän hallitusta. Mieluummin päätökset valmisteltaisiin salassa ja puhuttaisiin julkisuudessa toisarvoisista asioista.
Jos Suomessa mennään tällaiseen malliin, ”hyväveliverkostot” ja rakenteellinen korruptio pääsevät lisääntymään. Suomalainen demokratia tarvitsee tässä ajassa puolustajia, Keskustanaisten Uudenmaan piiri haluaa varmistaa maailman parhaan demokratian toimivuuden myös jatkossa, kunnissa, alueilla ja eduskunnassa. Kansanvaltaa pitää päin vaston vahvistaa, eikä esimerkiksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston tavoin luovuttaa päätösvaltaa palveluverkosta hallintosäännössä virkamiehille. Jokaisen keskustalaisen valtuutetun kautta maan soisi ajavan tällaista demokraattista hallinto-ohjesääntöä.
Vaaleilla valituilla päättäjillä tulee olla todellista valtaa ja vaikutusmahdollisuus kuntalaisten ja alueiden palveluihin, muutoin vaalit ovat turhat ja demokratia rapistuu. Ihmiset eivät halua ehdokkaiksi, eikä kansanvalta toteudu lain tarkoittamassa muodossa, jossa kansalaiset valitsevat edustajansa päättämään itseään koskevista palveluista, rahankäytöstä ja priorisoinneista.
Kunnallista demokratiaa uhkaa myös liikelaitostus ja yhtiöittäminen.
Kuntalain mukaan kunta on asukkaiden itsehallintoon perustuva paikallistasolla toimiva julkisyhteisö, jolla on oma alueensa ja väestönsä sekä verotusoikeus. Valtuusto vastaa kunnan taloudesta ja toiminnasta ja käyttää kunnan päätösvaltaa. Kunnan liikelaitos on kirjanpidollisesti eriytetty yksikkö. On myös osakeyhtiömuotoista liiketoimintaa, ne eivät sisälly kuntien taloustilastoihin. Yhtiöittämisvelvollisuus on silloin kun kuntayhtiö harjoittaa tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla.
Kunnalla on omistamiinsa yhtiöihin omistajaohjausvaltaa. Kunnat käyttävät yhtiömuotoa yhä enemmän palveluidensa tuottamiseen, laajemmin kuin laki edellyttää. On tärkeää, että kuntayhtiöt toteuttavat niitä tavoitteita, joita omistaja yhtiöllä asettaa. Kunnan omaisuutta tulee hoitaa luotettavasti ja tavoitteellisesti. Oleellista on kuntakonsernin kokonaisedun edistäminen. Kuntayhtiöiden tarkastuksen ja arvioinnin organisointi ja läpinäkyvyys demokratian kautta.
Kuntatoimintojen yhtiöittämisen myötä päätöksenteko on ajautunut yhä kauemmaksi kuntien hallinnosta. Kuntatoimintojen yhtiöittämisen avulla päätöksenteko on lipunut yhä enemmän kuntayhtiöihin ja yhä kauemmaksi demokraattisesti valittujen henkilöiden päätösvallasta.
Kuntalain hengen mukaisesti pitää varmistaa
Asukkaiden osallistaminen valmisteluun ja palautteen on vaikutettava päätöksiin, esim. kaavoituksessa
Demokraattisesti valittujen luottamuselinten todellinen valta ja tiedonsaanti
Kunnan kokonaistilanteen hämärtämisen sijaan läpinäkyvyys myös kuntayhtiöihin, vähintään tarkistuslautakunnan kaltaisella toiminnolla.
Kuntayhtiöiden omistajaohjaus kunnan kokonaisedun mukaisesti.
Keskustanaisten Uudenmaan piiri puolustaa kansanvaltaa kaikilla demokratian tasoilla.
Karrikoidusti vasemmisto on valtiokeskeinen, haluaa paksun valtion korkeilla veroilla, tasapäistäen kaiken. Oikeisto taas pitää pääomien ja suuryritysten puolia, ja jokainen kansalainen huolehtikoon itsestään. Aiemmin ehkä veroja alentamalla, mutta viime aikoina julkista rahaa yksityiselle sektorille siirtämälllä. Keskusta sen sijaan on ihmiskeskeinen ja haluaa, että ihminen menestyy ja vaurastuu työtä tekemällä ja yrittämällä. Niistä huolehditaan, jotka eivät itse siihen kykene, mutta työkykyisten tulee osallistua parhaansa mukaan yhteiskunnan kehittämiseen, itsensä sivistämisen ja kehittämisen kautta. Perhe on yksikkö, joka päättää itselleen parhaat valinnat. Kohtuulliset verot, pienyrittämisen edellytysten turvaaminen ja sivistys, sekä luonnonvarojen käyttäminen kestävästi, näistä keskustalainen näkemykseni rakentuu myös perintö- ja lahjaveroon.
Meidän on aika tehdä suurempi muutos vasemmalta oikealle, ja luopua kokonaan lahja- ja perintöverosta suomalaisten vaurastumisen hyväksi. Se vie suuren osan työmme tuloksista ja vaurastumisesta valtion pohjattomaan kassaan.
Osa siitä ongelmasta, miksi kaikki tukien euromäärät ovat kasvaneet, vaikka ikäluokat pienenevät, on se, että nykyään jokainen kokee olevansa oikeutettu yhteiskunnan tukeen. Ennen vanhemmat auttoivat lapsiaan. Nykyään kaikki rahansiirrot ovat yhteiskunnan valvonnassa, jos jotain tukea maksetaan, jokaisesta rahansiirrosta lapselle jää jälki. Kannustinloukot ovat syntyneet osana tätä ongelmaa. Elämäntapatyöttömyyttäkin pidetään nykyään oikeutettuna valintana.
Perintöveroa sanotaan kateusveroksi. Suurpääomia omistavat pystyvät käyttämään erilaisia verosuunnittelun keinoja jotta välttyvät perintö- ja lahjaveroilta. Tavallinen työllä omaisuutensa ansainnut sen sijaan ei pysty vastaavaan. Suvussa kulkenut mökki voi mennä myyntiin, vain siksi ettei opiskelija tai pätkätyöläinen pysty perintöveroa maksamaan. Perheyrityksen taloudellinen asema heikkenee kun taseesta ulosmitataan vähintään perintöverojen verran.
Nuorten sukupolvi on heikoilla, isot markkinakorkoiset opintolainat, suurtyöttömyys, nollatuntisopimukset eikä varmuutta valmistuessa työpaikasta. Nyt olisi juuri oikea aika poistaa perintö- ja lahjavero, nuoren sukupolven hyväksi. Vanhempien asunto voisi siirtyä nuoren käyttöön. Elämää helpottaa merkittävästi, jos on edes pieni pesämuna, tai asuminen on markkinahintaista edullisempaa. Se myös vapauttaa yrittämään.
Nuoren sukupolven kouluttautumisen motiiviksikin lahja- ja perintöveron poisto sopii. Meillä on yhteiskunnassa rapistumassa veronmaksuhalu, kun nuori sukupolvi on selkeästi huonommassa asemassa kuin vanhempansa eikä koulutus takaa työtä ja toimeentuloa. Ehkä lahjana tai perintönä saatu taloudellinen varmuus myös kannustaa perheen perustamiseen aiemmin.
Veron poisto tarkoittaisi, että jostain muusta pitäisi säästää. Työttömyyskorvaus tai eläke voisi olla tietyn palkkasumman ylittävältä osalta vakuutus- tai henkilökohtainen rahastoperusteinen. Toki veron poisto kiihdyttää kasvua ja kulutusta ja pääomat pysyisivät Suomessa.
Kansalaisten verojen lisäämisen tie on Suomessa käyty loppuun. Naapurimme ovat ymmärtäneet poistaa perintö- ja lahjaveron jo vuosikymmeniä sitten. Naapurit ovatkin vaurastuneet merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, veron poistamisten jälkeen. Naapurimaista ostetaan suomalaisia yrityksiä, koska niihin on kertynyt nyt paremmin pääomia.
Miten perintö- ja lahjaveron poisto muuttaisi lastesi tai lastenlastesi elämää?
Kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi jaoimme 3,5 tunnissa tuhat ruusua. Ehdokkaamme olivat aktiivisesti paikalla tapaamassa kaupunkilaisia ja kertomassa mitä asioita Espoon Keskusta ajaa tulevalla valtuustokaudella. Myös 1000 painettua tavoite/ehdokasgalleria-esitettä jaettiin loppuun 4 5 tunnissa.
Vaalikelpoisuuskirjeitä
Monet olivat juuri tuolla viikolla saaneet oikeusministeriöltä postia, että saavat äänestää. Suomessa on vuodesta 1993 ollut voimassa EU-direktiivi, joka takaa äänioikeuden kunta- ja aluevaaleissa kunnassa tai alueella kaksi vuotta asuneille. Esimerkiksi ensimmäisessä aallossa sotaa paenneet ukrainalaiset ovat nyt äänioikeutettuja.
Lapsille ja lapsenmielisille jaoimme myös ilmapalloja. Kauppakeskuksissa ei voi käyttää heliumia, mutta ilmatäytteiset pallotikulliset pinkit ja vihreät pallot tekivät yhtä lailla kauppansa.
Ilmapalloja
Paikalla oli myös muiden Länsi-Uudenmaan kuntien aluevaaliehdokkaita. Aluevaaleissa äänestetään koko läntisen Uudenmaan alueella. .
Keskustan eduskuntaryhmän johdolla ja Jari Sinkkosen avustuksella keskusteltiin kuinka perheet Suomessa voivat. Todettiin, että matalan kynnyksen tuki perheille on edullisin ja estää ongelmien eskaloitumisen. Vanhempien pitää uskaltaa tuottaa lapsilleen pettymyksiä, ja opettaa sitkeyttä, monet hyvät asiat elämässä ovat ponnistelemisen arvoisia.
Suomen väestökehitys huolestutti. Sataa ihmistä kohden syntyy 25 lastenlastenlasta. Kansamme supistuu vauhdilla, jos emme saa aikaan muutosta, että nuoret uskaltavat hankkia lapsia. Keskustelijat olivat yhtä mieltä, että perheistä ja lapsista tulisi puhua arvostavasti ja erityisenä onnena. ”Isänä oleminen on ollut elämässä palkitsevinta”. – Eerikki Viljanen, kansanedustaja, Uusimaa.
Tilaisuuden etkoilla espoolaiset ehdokkaat esittäytyivät lyhyesti Sellon Pingviinikahvilassa. Kahvin ja erikoismaininnan arvoisen pullan kera syntyi hyviä keskusteluja mm. kulttuuritoimijoiden hankalasta tilanteesta. Keskustan vaaliohjelma on lehtienkin mukaan kulttuurimyönteisin.
Matinkylä, Malacca-ravintola – International discussion about politics and elections
Pidimme jo toisen englanninkielisin tilaisuuden Malacca-ravintolassa. Tällä kertaa kannustimme kansainvälisen taustan kaupunkilaisia asettumaan ehdolle. Keskustelimme keskustalaisista arvoista, Espoon Keskustan vaaliteemoista, mitä ehdokkuus tarkoittaa ja miten päätöksenteko valtuustossa tapahtuu.
Osallistujat olivat huolissaan työpaikoista ja taantumasta. Totesimme, että nyt on hyvä aika opiskella esim. uuteen ammattiin, jos työtä ei löydy. Olimme kaikki samaa meiltä, että Suomi hukkaa korkeakoulutettujen maahanmuuttajien potentiaalia, jos heille suositellaan bussikuskin tai lähihoitajan työtä. Osallistujat halusivat myös tietää mitä asioita keskustalaiset ehdokkaat ajavat nuoriin ja lapsiin liittyen. Kerroimme vaaliteemoistamme kuten valmistuvien työpaikkatakuu, pienemmät päiväkodit ja koulut jättiyksiköiden sijaan. Monet osallistuja toivoivat saavansa suomalaisia ystäviä. Kannustimme heitä mukaan poliittiseen toimintaa, se on hyvä harrastus, josta saa myös niitä suomalaisia ystäviä. Siinä oppii sekä kieltä että kuinka asiat Suomessa toimivat.
Tilaisuudessa tuotiin esiin, että brittiläisen kansanyhteisön taustan kansainväliset espoolaiset kaipaavat parempia säilytystiloja ja valmiita kenttämaalauksia krikettiharrastustaan varten. Talvipelausmahdollisuus olisi myös hyvä olla. Keskusta tukee ajatusta, liikunnallinen yhteisöllinen pelailu on loistava keino saada nuoret ja vanhemmat yhteisen tekemisen pariin ja huolehtia kunnosta kaiken ikää. Samalla liikunnalliset perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle. Kuntalaisaloite.fi – palvelu voi olla yksi väline, valtuutettujen lisäksi edistää asiaa. Keskustan valtuustoryhmä on tällä valtuustokaudella ehdottanut osallistavan budjetoinnin osuuden kasvattamista siten, että kullakin suuralueella on tähän varattu oma budjetti.
Kokoonnuimme kahvin ja maukkaan porkkanakakun merkeissä Kalajärven ravintolaan. Keskustelimme Kalajärven terveysaseman palveluiden saatavuudesta ja siitä, kuinka sporttirannekkeen käyttö on hankalaa kalajärveläisille kun liikenneyhteydet ovat aika huonot uimahalleihin. Harmistusta herättivät myös bussipysäkin katoksen puute sekä tunnin kestävä ja harvaan kulkeva bussivuoro Helsinkiin.
Valtioneuvos Matti Vanhanen oli lupautunut tulemaan mukaan vanhana pohjois-espoolaisena keskustelemaan Kalajärven tulevaisuudesta. Yhdessä katseltiin Espoo 2060-suunnitelmia ja todettiin, että 2026 on merkittävä vuosi uudella valtuustokaudella. Silloin hyväksytään Espoo 2060-suunnitelman seuraava vaihe. Kaava toisi Pohjois-Espooseen mahdolliseksi rakentaa paljon kerrostaloja ja pikaraitiotien.
Matti pääsi aikanaan Espoon valtuustoon, kun pystyi ehdottamaan virkamiehille kaavaan tielle reitin, joka säästi kaupunkilaisten taloja, monisatavuotiaan ison kuusen eikä halkonut tontteja. Kaavoitukseen voi siis vaikuttaa, kunhan löytyy reitti ehdottaa parempaa ratkaisua virkamiehille. Osallistujat muistuttivat myös itseään, että pysyvät aktiivisina valtuutettujen suuntaan ja pyrkivät vaikuttamaan asioihin, jotka heidän lähiympäristöönsä on suunnitteilla.
Pohjois-Espoo kaipaa omia keskustalaisia ehdokkaita, voisitko sinä olla heidän kanavansa pitää pohjoisen alueen palveluiden puolia? Vielä on muutama päivä aikaa lähteä ehdolle.
Soukka on myös Espoo 2060-suunnitelmissa saamassa tuhansia uusia asuntoja ja asukkaita. Luonnonläheinen Soukka tulee kuitenkin asukkaiden mielestä säilyttää, Klobbenin ranta ja Hanikan ulkoilureitit ovat soukkalaisille tärkeitä. Keskustelutilaisuudessa oli runsaasti osallistujia ja siellä käytiin aktiivista keskustelua.
Alustukset kuultiin Jouni Särkijärveltä, Petri Roiniselta ja Otto Nukarilta. Jouni kertoi kaavoituksen 2060-suunnitelmista. Petri avasi suomalaisten asumistoiveita suhteessa toteutuneeseen, sekä neliömäärä että asumistyyppi eroavat toiveiden ja toteutuneiden rakennushankkeiden osalta. Ihmiset toivovat matalampaa ja yksityisempää asumista ja 80-120 neliötä. Espooseen ja Soukkaankin rakennetaan pääosin pieniä asuntoja ja korkeita taloja. Otto oli perehtynyt suunnitelmaan, jossa tuleva korkea rakentaminen peittää sekä merinäkymän, alakerrosten auringon että aurinkopaneelivoimalan. Hänellä oli valmiina ideoita, miten kokonaisuus ja uuden rakentaminen tehtäisiin asukkaiden toiveet huomioiden.
Soukan ostoskeskuksen osalta todettiin, että se on yksityisessä omistuksessa ja uudistaminen ja liiketilat ovat omistajien päätäntävallassa. Keskustelijat toivat esiin, että metro ei vain tuo vaan myös vie asiakkaita. Soukasta on helppoa siirtyä läheisten metroasemien laajempien palveluiden piiriin. Ostarilta onkin poistunut esim. apteekki.
Helppo, ilmainen ja katettu pysäköinti on tärkeä ostarin liikkeille. Nykyinen ratkaisu, jossa ulkopaikat ovat kaikki liityntäpysäköintikäytössä, ei toimi. Yrittäjät toivoivat, että kaupunki rakentaisi kohtuuhintaisia liiketiloja, joissa mikroyrittäjät voisivat toimia kannattavasti. ”Suosi soukkalaista liikettä” – ajatus pitäisi kuitenkin muistaa, kun päättää missä asioi. Yritysten palveluita pitää käyttää, jotta yrityksillä on toiminnan edellytykset. Nykyisin yritysten vaihtuvuus on Soukassa valitettavan yleistä. Kaupungin rakentamishankkeiden vastaavat eivät myöskään informoi tai huomioi yritysten tarpeita.
Suokasta on loppunut kovalla käytöllä ollut kirjasto 2,5 vuotta sitten. Nyt kuudesluokkalaiset keräävät nimiä, että kaupunki tarjoaisi kirjastopalveluita myös Soukassa. Puheenvuoron käytti heidän edustajansa. Tämä on kansalaisaktivismia parhaimmillaan, otetaan nuorista mallia. Pienen lapsen äiti toivoi neuvolapalveluita takaisin Soukkaan. Näitä on aluevaltuuston valittavien valtuutettujen mietittävä. Keskustan mielestä tällaisten palveluiden on oltava lähellä, kävelymatkan päässä ja asukkaiden saavutettavissa. Pienet koululaiset eivät lähde kauppakeskuksen kirjastoon.
Keskusta lupaa ajaa Soukan kirjastolle tiloja ja että kirjasto saadaan takaisin Soukkaan seuraavalla valtuustokaudella. Julkiset palvelut tuovat asiakasvirtoja myös ostarin liikkeille. Lisärakentamisessa on yksi hyvä puoli, se tuo uusia asukkaita ja asiakkaita Soukan ostarin liikkeille.
Alkuperäiset soukkalaiset kommentoivat lohdullisesti, että ovat nähneet nousuja ja laskuja yli 50 vuoden aikana, kyllä asiat oikenevat ja toivoa paremmasta on. Soukassa on seniorikeskuksen hyvät tilat kokoontua, samaan aikaan kokoontui mm. liikuntaryhmiä. Kaupungin tulee huolehtia vastaavasti kaikkien taajamien matalan kynnyksen tiloista, joissa kaupunkilaiset voivat kokoontua ja järjestää tilaisuuksia.
Otaniemi – Fat Lizard – Politiikkaa ja Pizzaa – Nuorten hyökyaalto valtuustoon?
Ehdokasasettelu päättyy 4.3.2025. Listallamme on kansainvälisiä ehdokkaita enemmän kuin nuoria. Sunnuntaina kannustamme osallistujia, erityisesti nuoria lähtemään ehdolle ja kertomaan heille tärkeistä asioista.
Haluaisitko sinä tulla mukaan keskustelemaan tai asettua ehdolle hoitamaan kaupunkilaisten arjen asioita? Klikkaa kuvaa ja ilmoittaudu, vaihda keskelle!
Ja tule mukaan Selloon 8.3. Espoon Keskustan kampanja-avaukseen, kertomaan mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita omalla asuinalueellasi.
Kuntavaalien yksi tärkeimmistä teemoista on opetus. Miten varmistetaan, että jokainen perusopetukseen osallistuva koululainen oppii opetussuunnitelman tavoitteiden mukaiset tiedot ja taidot?
Kuulostaa uskomattomalta mutta nykyään Suomessa voi koulupolkunsa kulkea läpi oppimatta perustaitoja. Miten voimme varmistua, että näin ei käy Espoossa? Yksi keino on lopettaa lasten siirto luokalta toiselle ns. armovitosella ilman, että ko. luokka-asteen opetuksen minimitavoitteita on saavutettu.
Suomessa ei pärjää ilman, että osaa lukea, laskea ja kirjoittaa. Täällä ei voi tulla täysvaltaiseksi kansalaiseksi ilman, että em. taidot ovat hallussa. Peruspalveluiden kuten pankki, poliisi, Kela tai vaikka verottaja, kaikkien kanssa asiointiin vaaditaan em. perustaidot. Vajavaisilla taidoilla tulee helposti huijatuksi digitaalisessa maailmassa. Syrjäytymisen vaara on suurin niillä, jotka eivät ole oppineet perustaitoja koulussa. Nykyinen opetussuunnitelma ei aseta luokka-astetasoisia minimitasoja. Tämä pitää muuttaa eduskunnassa, mutta kuntatasolla voi kuitenkin tehdä enemmän jo nyt, nykyisen lain ja opetussuunnitelman puitteissa.
Perusopetuslaki ja sen pykälä 30 sanoo, että opetus pitää järjestää sellaisissa ryhmissä ja koululaisen on saatava sellaista tukea, että hän saavuttaa opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Tätä lakia rikotaan nykyisin siis räikeästi. Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet määrittävät, että lapsen yksilöllinen etu ja oikeus oppimiseen pitää olla kaiken opetuksen suunnittelun perusta.
Miksi nämä lait ja linjaukset eivät sitten toteudu?
Espoossa opetuksen budjetista suuri osa menee ns. seiniin. Uusien massiivisten koulujen rakentaminen tehdään opetustoimen budjetilla. Lisäksi monien koulujen vuokra tilapalveluita on markkinavuokria korkeampi. Opetukseen varattua rahaa siis kierrätetään kuten rahanpesussa ikään kaupungin muuhun toimintaan.
Varsinaisesta opetuksesta säästetään ja ryhmäkoot kasvavat, kun rahat käytetään väärin. Koulukoot ovat kasvaneet. Suomalaisen kouluverkkotutkimuksen mukaan suuremmissa kouluissa viihdytään huonommin, siis koulunkäynnistä niissä ei pidetä. Maailmalla tehdyissa tutkimuksissa taas on osoitettu että pienemmissä ryhmissä myös hitaammin oppivien on mahdollista oppia helpommin.
Tasoryhmistä on käyty keskustelua sosiaalisessa mediassa. 80-luvulla oli kielissä ja matematiikassa tasoryhmät. Tasoryhmillä varmistettiin, että nopeasti oppivat saivat riittävästi haasteita ja toisaalta kaikki oppivat ne minimiasiat. Nyt erityisesti maahanmuutto aiheuttaa suuria osaamisen tasoeroja. Kun kielitaito ei ole vielä riittävä tai aiempi opetus ei ole tasoltaan samaa kuin suomalaisissa kouluissa, samassa rytmissä oppiminen on vaikea järjestää. Tasoryhmiä voisi harkita jos sillä varmistetaan, että kaikki oppivat vähintään minimitason verran.
Ennen kaikki ei ollut paremmin, mutta sai ehdot jos minimitasoa ei saavuttanut ja kesällä ne suorittamalla pääsi seuraavalle luokka-asteelle. Luokalle jäi jos ehdoista ei suoriutunut. Kouluvuoden kertaaminen varmisti, että asiat opittiin. Luokalle jäämisen uhka oli hyvä motivaattori suoriutua, kukapa halusi jäädä luokkakavereita alemmalle luokalle. Oppivelvollisuus tarkoitti myös sitä, että jos oppilas oli poissa koulusta aiheetta, oli ns. tarkkailuluokka ja äärimmäisessä tapauksessa erityiskoulu, jossa asuttiin ja käytiin koulua. Ehkä jotain vastaavaa pitäisi miettiä.
Olen ehdolla Espoossa kuntavaaleissa. Jos tulen valituksi, toimin sen puolesta, että Espoossa lopetetaan armovitosten jakaminen. Tarvittavat tuki ja riittävän pienet ryhmät tulee varmistaa. Jättikoulujen rakentamisen pitää loppua.
Meidän tulee uskoa lapsiemme kykyyn oppia, jotta he myös uskovat itseensä.
Espoon Keskustan yhtenä vaaliteemana on kaupunkilaisten yksinäisyyden vähentäminen. Yhteisöllisyyden lisäämisen tulee olla kaikkien päätösten yhtenä päätösperusteena. Koronan jälkeen nuoriin on kohdistunut ylimääräistä mielenterveyden rasitusta. Yhteiskunnan ääriajattelu on lisännyt kahtiajakoa. Nämä ovat osin ehkäistävissä uudelleenharkitsemalla yksinäisyyttä lisääviä toimenpiteitä, ja yhteisöllisyyttä vahvistamalla.
Keran hallit on ollut hyvä väliaikaiskokeilu Espoon kaupungilta. Se on mahdollistanut uutta liiketoimintaa, uusia palveluja ja yhteisöllisyyttä. Halleilla on myös tarjolla liikunnallista vapaamuotoista toimintaa. Nyt kun Keran alueen aikataulutettu väliaikaiskäytön päättymispäivä lähestyy, olisi hyvä pohtia, mitä voidaan tarjota tilalle, yrittäjille ja kaupunkilaisille.
Kerahallit.fi-sivuilta
Mielestäni vaihtoehtoja on useita:
Matalasuhdanteessa jatkoaika nykyselle toiminnalle ja rakentamisen aloittamisen siirtäminen
Rakentamisen aloittaminen radan pohjoispuolelta, tai Kutojantien varrelta.
Vastaavien tilojen tarjoaminen vastaavaa toimintaa varten, ehkä mielummin vielä jokaiselta suuralueelta, jos vastaavan kokoista keskittymää ei ole helposti tarjolla
Koko hankkeen uudelleensuunnittelu siten, että alueen osaksi uudistetaan Keran hallit versio 2 kaupunkilaisten ja yrittäjien käyttöön, myös lisäämällä tiloihin yhteisöllisiä kaupungin toimitiloja
On keskustalaista korjausrakentaa, suosia lähiluontoa ja väljempää asumista. Keskustalaisuutta on myös rakentavasti olla valmis muuttamaan suunnitelmia kun maailma ympärillä muuttuu. Keran jo valmiiksi saatu osa sekä lukiokampus tekevät halleista mielekkään paikan alueen nuorisolle kokoontua yhteen ja liikkumaan.
Keran Hallit Espoossa tarjoavat innovatiivisen ympäristön yrityksille ja yhteisöille, yhdistäen kestävän kehityksen ja yhteisöllisyyden.Kuva: Kerttu Penttilä (Espoon kaupungin sivuille)
Espoo voisi osoittaa halunsa panostaa nuoriin ja pieniin yrityksiin juuri muuttamalla suunnitelmia Keran hallien purkamisen suhteen. Mitä mieltä sinä olet?
Keskustassa tapahtuu! Puolueen sisältä nousee nyt erilaisia, aiemmin vähemmälle huomiolle jääneitä politiikan osa-alueita spontaanisti jäsenistön organisoituessa sellaisten nostamiseksi keskusteluun puolueen politiikassa.
Näitä teemoja halutaan nostaa tasavertaiseksi muiden keskustan agendalla tunnetumpien asioiden, kuten alueellinen tasa-arvo, kasvun tuplaus tai pelastetaan palvelut-teemojen rinnalle. Yleispuolueena keskustan on otettava selvemmin kantaa asioihin, joilla on merkitystä tavalliselle suomalaiselle hänen päättäessään mitä puoluetta äänestää tai minkä puolueen toimintaan hän lähtee aktiivina mukaan.
Hyvä esimerkki tästä on Keskustan palkansaajat-ryhmä. Keskustassa toimii paljon ammattiyhdistysaktiiveja ja palkansaajia. He ovat organisoituneet ryhmäksi, joka haluaa vaikuttaa keskustan palkansaajapolitiikkaan. Ensimmäinen konkreettinen toimenpide tästä on AY/työelämävastaavien ja valiokunnan nimeäminen kuhunkin keskustan piiriin ensi vuodelle. Myös uusi puoluejohto on hienosti linjannut keskustan kantaa mm. hallituksen työelämäheikennyksiin ja palkkakuoppalakiin.
Järkivihreys on tunnettu keskustalainen termi. Ympäristönsuojelu ei tällä hetkellä Suomessa toteudu keskustalaisen ”viljele ja varjele”-periaatteen mukaisesti. Uuden teknologian teollisuusyrityksiä käynnistetään ilman riittäviä päästorajoja ympäristötuhojen välttämiseksi. Kaivosten valumavedet uhkaavat jokia ja järviä, sekä pohjavesiä. Myös yhdiskuntajätteiden käsittelyssä, jätevesien ylivuodoissa mereen, ja ilmastotoimien rajoittumisessa pääsosin maatalouteen on parannettavaa. Vesiensuojelu näyttää kuitenkin erityisesti olevan sellainen asia, joka saa ihmiset aktivoitumaan. Alla on esimerkki Uudenmaan piirin kevään vuosikokouksen kannanotosta:
Keskustan vaaliristeilyllä pidetään Vihreän Aallon paluun avajaistilaisuus sunnuntaina 19.1.2024 klo 10-10.45. Tule mukaan! Ydinryhmä ja alustajat kertovat millaista ohjelmaa keväälle on suunniteltu ja miten pääset toimintaan mukaan. Kuukausittaiset webinaarit eri aihealueista sekä organisoituminen eri puolue-elimiin, jotta Vihreä Aalto saa äänensä kuuluviin ja näkyviin puolueen politiikassa, näitä ainakin on keväälle suunnitteilla. Kiinnostuneet saavat myös linkin liittyä Facebook-keskusteluryhmään.
Ilmoittaudu mukaan ympäristötietoisten keskustalaisten Vihreä Aalto- verkostoon, niin saat kutsun tuleviin webinaareihin, ensimmäinen on jo helmikuun alussa!
Teimme kyselyn jäsenten Keskustan Kenttä-ryhmässä siitä, mitä keskustalaiset eri puolella Suomea pitävät sinä kuuluisana ”keskustalaisena järkivihreytenä”. Maantieteellisesti saimme kyselyyn kattavasti vastauksia, aktiivisimpana Pohjois-Suomi(40%).
Luontokatoa keskustalaiset pitävät ihmisen aiheuttamana ja ihmisten pitää se myös korjata, esimerkiksi lisäämällä sekapuumetsiä ja pehmeää metsänhoitoa. Luontokatokeskustelu koetaan liian suppeana. Esimerkiksi vesistöjen köyhtyminen kasvistoltaan ja eläimistöltään on tulisi sisällyttää keskusteluun. Luontokato myös vähentää ihmisten hyvinvointia. Luontokatoa tulisi torjua vehreyttämällä kaupunkialueita.
Vesistönsuojelun osalta järkivihreyttä on kieltää kaikki vesistöjen tilan huononnukset. Kaivokset ja teollisuus eivät saa laskea mitään ylimääräistä kuormitusta vesistöihin, ja vanhatkin synnit olisi puhdistettava. Ympäristömyrkkyihin pitää kiinnittää lainsäädännössä enemmän huomiota. Niitä ei saa laskea luontoon. Raakku-keskustelu koettiin hyväksi luonnonsuojelulle. Turhaan ojitettuja soita voitaisiin järkivihreyden nimissä ennallistaa.
Ilmaston ääri-ilmiöiden lisääntymisestä oltiin huolissaan. Jokaisen on tehtävä osansa, esimerkiksi kiertotaloudella, kulutuksen ja lentämisen vähentämisellä sekä suosimalla lähiruokaa ja kotimaisia tuotteita. Maatalouden jo tehdyt ilmastotoimet tunnistettiin. Maatalous on osa ratkaisua eikä ongelma. Maatalouden osuus yleisessä keskustelussa on liian isossa roolissa, joskin edelleen kotimaisen maatalouden ilmastoystävällisyyttä voitaisiin parantaa.
Teollisuusinvestointeja saa tehdä vain, jos ne eivät aiheuta päästöjä vesistöihin tai ilmastoon. Parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa tulee käyttää, että tähän päästään, vaikka se tarkoittaisi lisää kustannuksia ja pienempiä voittoja yritykselle. Kaikille vihreän siirtymän uusille investoinneille pitää säätää pikimmiten päästörajat. Lisäksi tulee säätää velvoite mahdollisuuksien mukaan ennallistamiseen toiminnan loppuessa. Nämä nähtiin myös parhaaksi keinoksi välttää valitukset luvituksessa.
Järkivihreä keskustalainen lajittelee jätteensä. Ruuan hukkaan heittämistä tulee välttää. Sen sijaan jätteiden kuljettaminen Suomeen poltettavaksi ei ole järkivihreää.
Järkivihreää on olla laskematta mitään jätevesiä vesistöihin. Jätevesien käsittelyssä nähdään puutteita; päästörajat kunnille ovat liian löysät, mm. typen ja fosforin osalta. Lääkejäämät pitäisi poistaa eikä yhdyskuntien jätevesiä saa päästää vesistöihin yhtään. Toisaalta haja-asutusalueiden vaatimukset ovat toisinaan liiankin tiukkoja, esimerkiksi imeytys on toimiva keino.
Lumien kippaaminen mereen kielletään, jos järkivihreät saisivat päättää. Metsät puut ja kasvit yleensä ovat osa hulevesiratkaisua. Hulevesiosaaminen voisi olla järkivihreä vientituote. Hulevesien parempi hallinta on ympäristö- ja luontoteko.
Elinvoimainen maatalous koetaan osaksi järkivihreyttä. Se parantaa kansantaloutta ja huoltovarmuutta ja sitä tulee harjoittaa viljele ja varjele-periaatteen mukaisesti. Maatalous tekee osansa ympäristötoimista, kaupungit eivät niinkään. Maatalous kantaa kohtuutonta taakkaa ilmastotoimista julkisessa keskustelussa. Kotieläintalous on tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta. Keskustalaisten ei koeta vieläkään puolustavan riittävästi maataloutta ja pitävän huolta, että sillä on toimintaedellytykset kunnossa.
Järkivihreät suojelisivat kaikki vanhat metsät. Hoidetut metsät sitovat hiiltä parhaiten. Puupeltoja ja avohakkuita tulee välttää. Jatkuvan kasvatuksen mallin tulisi lisääntyä ja suosia sekametsiä. Kaupungeissa ei tule kaataa metsää rakentamisen tieltä, viheralueita tulee jättää myös kerrostaloalueille. Jokaisen kodin ikkunasta myös kaupungissa olisi hyvä näkyä luontoa ja puita.
Rakentamisteollisuus on merkittävä päästölähde, mutta sitä ei kuule julkisessa keskustelussa. Maltillinen ja tarkkaan harkittu rakentaminen on järkivihreyttä, samoin korjausrakentaminen. Rakennusten elinkaarta tulee pyrkiä pidentämään. Harvaan rakennetut alueet ovat ympäristön kannalta parhaita. Puurakentamista tulee suosia. Kaupunkeja pitää ilmasto- ja ympäristösyistä vehreyttää.
Kysyimme myös mitä järkivihreys ei ole. Se ei ole populistista yhden asian politiikkaan, tiukkaa nipottamista tai kaiken suojelua. Se ei ole myöskään asiantuntijoiden mollaamista tai kunnianhimoisen ilmastopolitiikan vastustamista, vaan tieteeseen perustuvaa politiikan tekoa.
Mikä sitten erottaa järkivihreyden muusta vihreydestä? Se on ylisukupolvista luonnon ja ihmisen harmoniaa, ei tuuliviirinä muuttuvaa. Se on ratkaisuhakuista, oikeudenmukaista ja kohtuullista, ilman vouhotusta. Sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.
Minkä järkivihreyden alueen unohdimme? Kyselyyn vastanneiden mukaan
Tuulivoiman uhan luonnolle, eliöstö vähenee tutkitusti tuulivoimaloiden ympärillä
Oman kulutuksen kohtuullisuuden
Turhat metsä- ja suo-ojitukset, nyt olisi aika tunnustaa ja korjata em. virhe
Virtavedet
Kalastuksen
Kestävän matkailun
Usea vastaaja toivoi keskustalta kunnianhimoisempaa ja näkyvämpää ympäristöpolitiikkaa, sitä järkivihreyttä. Moni toivoi keskustan Vihreää aaltoa takaisin!
Suomen Keskusta, RKP, Liike Nyt ja Kristillisdemokraattinen puolue ilmoittivat jouluyllätykseksi yhdistyneensä yön yli yhdeksi puolueeksi, mikä tarkoitti neljänneksi suurinta puoluetta 38 kansanedustajalla. Antti Kaikkonen siirtyi johtamaan uutta puoluetta, muut puoluejohtajat siirtyivät varapuheenjohtajiksi. Kentällä kävi samaan aikaan kuhina, kun alueiden ja kunnanvaltuustojen voimasuhteet menivät lennossa uusiksi. – ”Uusi Kaunis Keskusta” eli UKK-puolue, tai puoluelaisten suussa Urkki vaan, oli syntynyt.
Joulupakinassa pitää olla vähän myös satua, joten perussuomalaisten eduskuntaryhmä ja kaikki muutkin suomalaiset saivat joululahjaksi joulupölyä, joka poisti heistä kyvyn erotella kansalaisia syntyperän takia, sanotaan nyt vaikka vuodeksi. Viisi perussuomalaisten kansanedustajaa totesi, että haluaa liittyä uuteen syntyneeseen puolueeseen, sillä ilman maahanmuuttovastaisuutta ei Perussuomalaisessa puolueessa oikein ollut mitään yhteisiä arvoja heitä siellä pitämään. UKK-puolueesta tuli kertaheitolla toiseksi suurin puolue.
Orpon-Purran hallitus päätti tietysti kuitenkin jatkaa ”koska on niin hyvä hallitusohjelma” ja aiemminkaan puolueiden hajoamiset eivät olleet edellyttäneet uusia vaaleja. UKK kuitenkin edellytti että peruspalvelu- ja ympäristöministerien salkut lisätään puolueen vastuulle. Tästä päästiinkin joulujen välillä sopuun, eikä tarvinnut edes pääministerin lennellä pienkoneella. Vuosi 2025 päästiin siten aloittamaan ihan uudesta poliittisesta asetelmasta. Samalla meni kunta- ja aluevaalikenttä huhtikuun vaaleihin liittyen ihan uusiksi.
Kunta- ja aluevaaleissa UKK sai murskaavan vaalivoiton ja pääsi myös vaikuttamaan kuntien ja alueiden kehitykseen aiempaa paremmin.
Heti vuoden alussa UKK-puolueen sisäinen Vihreä Aalto-liike sai läpi ajatuksen että Euroopan nopein lupamenettely saadaan aikaan säätämällä lennossa päästörajat vesistöpäästöille. Samassa yhteydessä laajennettiin jätelakia kaivosrakentamiseen, uudet kaivokset pitää rakentaa pohjavesiä suojellen kuten kaatopaikat. Ympäristöministeri tarttui toimeen ja Suomen luonto saatiin turvaan saastutukselta näiltä osin kertaheitolla. Heti alkoi realisoitua uusia vihreän siirtymän investointeja, kun yritykset ymmärsivät vaikutukset: lupa tulee helposti eikä siitä tehdä valituksia, kun prosessit suunnitellaan lakia noudattamaan. Hyvä kehitys vaikutti siihen, että samalla syntyi yritysklustereita, jotka hyödynsivät toistensa jätevirtoja uusien tuotteiden raaka-aineina.Suomen talous kääntyi 3 % kasvuun toisella neljänneksellä. Työttömyys laski vauhdilla ja työvoimapulastakin alettiin taas puhua.
Samallä säädettiin kaivosvero 10 %. Tästä verosta saatiin rahat hyvinvointialueiden alijäämien tasauksen kahden vuoden lisäaikaan. Lohjan kätilöt kutsuttiin takaisin töihin ja synnytykset käynnistettiin siellä uudelleen. Pienempien Länsi-Uudenmaan kuntien vanhuspalveluiden ja terveyskeskusten toimipisteiden lopetussuunnitelmat voitiin samalla haudata.
Hyvinvointialueilla otettiin aikalisä palveluverkoston suunnitteluun. Hallitus määritti, millaiset etäisyydet varhaiskasvatukseen, kouluun, toisen asteen oppilaitokseen, neuvolaan, terveyskeskukseen tai päivystyssairaalaan saa enintään lain mukaan olla eri kokoisissa kunnissa ja kaupungeissa. Palveluja ja palveluverkkoa alettiin suunnitella käyttäjien kannalta mahdollisimman hyvin palvelevaksi. Huomattiin heti, että pienet yksiköt olivat siinä parhaita. Mittariksi asetettiin hoidon jatkuvuus ja käyntien määrä tervehtymiseen asti. Asiakas antoi tämän arvion. Lisäksi alettiin mitata, saadaanko hoito aikaan kertakäynnillä, juoksuttamatta kansalaisia moneen kertaan. Huomattiin, että säästettiin 20 % kokonaiskustannuksista ihan vaan ajattelemalla hoitoprosessit kuntalaisen kannalta optimaalisiksi.
Niinpä ei tarvinnut ottaa mallia pelkästään Ruotsista tai Tanskasta. Naisvaltaisten alojen palkkamonttu tasoitettiin ja kevään liittokierroksella tehtiin 25% palkankorotus niin julkisen puolen opetus-, varhaiskasvatuksen- kuin hoitotyön sopimuspalkkoihin. Vuokratyövoiman käyttö poistui kunnissa ja hyvinvointialueilla miltei kokonaan, joten säästöä syntyi, vaikka palkkoja korotettiin.
Perheverotus ja verovapaat perhe-etuudet otettiin käyttöön vuoden lopulla. 3. lapsesta eteenpäin päivähoito säädettiin ilmaiseksi.
Opetus- ja hoitoalan koulutukseen tuli kevään yhteishaussa kerrassaan ryntäys tämän muutoksen myötä. Naisten palkkatasa-arvon nimissä miesvaltaiset halusivat solidaarisesti sopia, että heille riittää 5 % palkankorotukset. Uusi perheverotus lisäsi joka tapauksessa myös miesten ostovoimaa. Näin myös palkkatasa-arvo kehittyi suotuisasti ja sopu saatiin aikaan kokonaan ilman lakkoja.
Viron yritysveromalli, verovapaus yhtiöön jätettävien voittojen investoinnilla kasvuun, sekä perintöveron poisto toteutettiin jo heti vuoden alkupuolella tukemaan suomalaisten vaurastumista. Pienten, alle 50 henkeä työllistävien yritysten byrokratiaa kevennettiin eriyttämällä lainsäädäntöä suuryrityksistä.
Vihreän siirtymän ja muiden uusien teknologioiden yrityshautomoita varten luotiin toukokuussa ns. Suomi-investointirahasto, johon valtio sijoittaa aina vastaavan panoksen kuin kansalaiset sijoittaessaan rahastoon. Rahasto sijoittaa Suomeen perustettaviin yhtiöihin. Suomi-Investointirahastosta käytetään 10% erilaisiin huoltovarmuuteen liittyviin yrityksiin. Maatalousyritykset katsotaan huoltovarmuuteen liittyviksi ja esimerkiksi niiden oheen rakennettaviin biotalouslaitoksiin voidaan rahastosta investoida myös. Kansalliseen infraan liittyviin asioihin, kuten kunnallisiin vesilaitoksiin ja sähköverkkoihin, investointirahastolle säädettiin etuosto-oikeus. Lentokentille palautettiin GPS-navigointia edeltäneet navigointilaitteet, ihan vaan varmuuden vuoksi.
Nato ja EU vaativat saada tukea Suomen huoltovarmuutta investointituilla rautatieyhteyden rakentamiseksi Jäämeren Narvikiin Norjaan sekä rautatietunnelilla Tallinnaan. Hankkeet aloitettiin nopeasti kesällä 2025.
Ikä-ihmisistä alettiin yhtäkkiä puhua vain arvostavasti. Todettiin, ettei Suomi pyöri ilman ikäihmisten aktiivista panosta. He olivat myös innokkaimpia sijoittajia Suomi-investointirahastoon. Yli 65-vuotiaiden 20 % veroton työtulo toteutettiin ja sillä saatiin apua hoitoalan hoitajapulaan. Uudet palveluasumisen yksiköt sijoitettiin lähikoulujen yhteyteen, koska ruokailut hoituivat yhdessä koululaisten kanssa. Kylmiä ruoka-annoksia ei tarvinnut enää kuljettaa pitkin kuntaa.
Muutakin yhteistoimintaa järjestettiin kunnissa eri ikäryhmien kesken. Eläkeläistoimintaa alettiin järjestää kirjaston ja lähikoulun tiloissa. Niihin kuului myös iltapäivätansseja ja seniorijumppia. Ikä-ihmiset järjestivät omissa lähiöissään myös ruuanlaitto- ja leivontakursseja. Aikaansaannokset syötiin kurssi-illan päätteeksi aina yhdessä. Kurssi-illat jatkuivat usein iltamyöhään, kun nuoret ja ikä-ihmiset kertoivat toisilleen elämästään hyvän ruuan äärellä. Kaikki suomalaiset kokivat kunnia-asianaan, että suomalaisista ikäihmisistä pidettiin hyvinvointialueilla erityisen hyvää huolta.
Toisen asteen opiskelijoille taattiin haluamansa opiskelupaikka. Nuorille annettiin myös työpaikkatakuu valmistumisen jälkeen. Kaikkien opintolainat annettiin anteeksi ja uusi perustulo kattoi opiskeluajan perusturvan opiskelijoille. Yliopistoon pääsivät kaikki halukkaat sisään, karsinta suuntautumisvaihtoehtoihin tehtiin vasta 1. vuoden jälkeen opintomenestyksen perusteella, malli oli sama kuin Saksassa.
Suomi lanseerasi kesällä 2025 pisteytysjärjestelmän maahanmuuton ohjaamiseksi halutun kaltaisiin, Suomeen lisäarvoa tuoviin tulijoihin. Pisteytyksessä Suomeen muuttamaan halukkaat maahanmuuttajat pisteytettiin tutkinnon, alakohtaisen osaamisindeksin ja mukana muuttavan perheen ja lapsimäärän mukaan. Työluvan sai pistemäärän perusteella. Työnantajat ja opiskelupaikat alkoivat tarjota kaikille työluvalla maahan tulleille 2 viikkotuntia suomen kielen opetusta, jonka valtio kompensoi yrityksille verovähennyksenä. Kansalaisuuden saisi jatkossa automaattisesti, kun selvittää kielitestin ja työtuloveroa oli maksettu 50 k€.
Lainsäädännön kevennyshanke laitettiin käyntiin kesällä. Kunkin hallinnonalan tuli löytää 1/3 lainsääntäntöä, joka voitiin siirtää kansalliseksi ohjeistukseksi, mutta joka voitiin poistaa lainsäädännöstä. Tavoitteena oli purkaa byrokratiaa ja keventää lainsäädäntöä valvovia organisaatiota. Säästöt olivat merkittävät.
Perusturvauudistus saatiin loppuvuodesta voimaan. Eläkejärjestelmä muutettiin henkilökohtaisesti rahastoitavaksi. Alkupääöma annettiin jokaiselle ja työtulosta perittävät eläkemaksut kartuttavat kunkin eläkettä. Ihmisen kuollessa pääoma siirtyi yhteiseen pottiin, josta alkupääomat osoitettiin YEL-mallista luovuttiin samassa yhteydessä kokonaan. Kaikille säädettiin myös yhtäläinen työttömyysturva. Työttömyysturvalle säädettiin indeksoitu 4000 euron palkkaan ja yritystuloon linkitetty yläraja, ja mahdollisuus korkeammilla tuloilla automaattisesti rahastoida eläkkeen kaltaisesti henkilökohtaista lisäturvaa. Opiskelijat ja työkyvyttömät saivat opiskella ns. perustulolla.
Osana koko ikäluokkaa, myös tyttöjä, koskevaa yleistä asevelvollisuutta, osana asepalvelusta alettiin suorittaa nimikkomaatilan tehtäviä kuukauden ajan. Huoltovarmuuden käytännön suunnitelmiin lisättiin 5 asumisosoitteen yhteinen huoltovarmuusvarasto ja suunnitelman tarkistus kuukausittain kokoontumalla yhteen kunkin luokse kahville. Tämä ns. pienin huoltovarmuusyksikkö lisäsi yhteiskunnallista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja poisti epävarmuutta, kun kaikki tiesivät naapuriavun olevan lähin apu missä tahansa ongelmatilanteessa.
Perusturvauudistuksen jäljiltä verotusta pystyttiin muuttamaan kannustavampaan suuntaan myös muille kuin perheille. Kaikessa pyrittiin yksinkertaisuuteen, mieluummin verottaen vähemmän kuin keksimällä uusia tukimuotoja kuhunkin tarpeeseen.Parlamentaarisesti sovittiin, että oikeudenmukaisinta olisi, että verotus on kaikilla työtuloista vähintään 10% ja enintään 30%. Tämä teki myös Suomen kilpailukykyisemmäksi houkuttelemaan eri alojen huippuosaajia Suomeen.
Skandinavia-valtion tunnustelut aloitettiin loppuvuonna 2025. Skandinavia muodostuisi kaikista Pohjoismaista, Skandinavia olisi yksi EUn suurinpia vaikuttajia.
Ja sitten vielä kaikki muut maailman tapahtumat. Putin putosi tammikuun alussa ikkunasta nautittuaan teetä Trumpin kanssa ja kuoli. Venäjän kansa valitsi vaaleissa presidentikseen mustan hevosen, eli Ukrainan presidentti Zelenskyn. Lisäksi Venäjällä järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys, jossa kävi ilmi, että kansa halusi liittyä Ukrainaan. Sota loppui eikä rajakiistaa enää ollut. Uusi Venäjän itseensä liittänyt Ukraina liittyi Natoon pikakäsittelyllä.
Israel ja Palestiina sopivat kahden valtion mallista. Syyriassa valta palautui kansalle, ja syyrialaiset ympäri maailman palasivat takaisin rakentamaan maataan uudeksi demokratiaksi.
Astuttiin siis iso askel lähemmäs maailmanrauhaa. Kylläpä oli mahtava vuosi 2025.
Hauskaa joulun odotusta kaikille, toivottavasti juttu sai hymyn huulillesi. Ehkäpä Keskustan vaaliristeilyllä 18.1.2025 jatketaan keskusteluja tämän pakinan hengessä, tule mukaan!
Koti on ihmisen paras paikka. Koronan alettua 4 vuotta sitten kodinkunnostus sai edellisen buustin siitä, että ihmiset viettivät aikaa kotona ja halusivat parantaa viihtyvyyttään. Koronan aikaan ylimääräistä rahaa ei pystynyt käyttämään esimerkiksi matkustamiseen.
Sen jälkeen on iskenyt inflaatio, nostaen elämisen, tarvikkeiden ja työn hintaa. Korot ovat nouseet. Kaikki tämä on jättänyt ihmisille vähemmän ylimääräistä rahaa käytettäväksi palveluihin.
Edellisen hallituksen norminpurkumuutos rakentamislakiin tulee voimaan vuoden 2025 alusta. Alle 30 neliön rakennuksen rakentamisesta kaavan puitteissa tulee ilmoitusasia. Lasiterassinkin saa rakentaa ilman rakennuslupaa. Samaan aikaan suhdanne paranee ainakin korkojen laskun vaikutuksesta
Nyt olisi hieno tilaisuus auttaa kestävää kehitystä, korjata vanhaa ja rakentaa uutta, esimerkiksi varasto- tai harrastetilaa. Tehdä vaikka parannuksia, että ikäihminen voi jatkaa asumista kotona. Kotitalousvähennys kannustaisi tähän, ja rakentamisen pienyrittäjät saisivat piristysruiskeen.
Mitä tekee hallitus? No se valitettavasti leikkaa kotitalousvähennystä täsmälleen samanaikaisesti. Leikkaus iskee myös moneen hoiva- ja kotipalveluyrittäjään, varsinkin kun samaan aikaan hallitus nostaa lääkkeiden ja liikuntapalveluiden ALVia.
Oppositio on kannustanut hallitusta vielä harkitsemaan tätä lamaa syventävää kotitalousvähennyksen leikkausta. Jos yritykset kaatuvat, ei leikkaus tuo suunniteltuja säästöjä vaan lisää kuluja sitäkin enemmän. Hallitus ei selkeästi pysty sopimaan ja tekemään kasvua lisääviä uusia toimia, mutta ehkä se kykenisi edes perumaan kotitalousvähennyksen leikkauksen?
Kannustankin hallitusta ottamaan uudesta rakennuslaista täyden hyödyn irti Suomen talouden kasvun kiihdyttämiseksi, perumalla leikkauksen kotitalousvähennykseen!
Valtuustotyö ei ole rakeettitiedettä. Kuka tahansa vaalikelpoinen henkilö on siihen kykenevä, iästä, taustasta, kokemuksesta ja poliittisesta taustasta riippumatta. Valtuusto kokoontuu n. kerran kuukaudessa, tyypillisesti maanantai-iltaisin. Ajankäyttö siis on kohtuullista. Tätä luottamustoimea tehdään oman työn ohella. Asioihin ja työskentelytapoihin perehtymiseen saa tukea muilta valtuutetuilta, puolueelta ja kuntayhdistykseltä. Valtuustossa päätetään kuntalaisten arkeen liittyvistä palveluista ja rahankäytöstä.
Suomalaisen demokratian perusta on edustuksellinen demokratia. Valtuutettu edustaa oman persoonansa kautta äänestäjiään. Riittää, että tekee oman kokemuksensa perusteella ja omalta kannaltaan järkeviä päätöksiä. Valtuutetut eivät saa palkkaa, mutta kokouspalkkio on käytössä valtuuston ja lautakuntien kokouksista.
Valtuutettujen lisäksi vaaleissa ehdolla olleille on tarjolla monia demokrattisen järjestelmän tehtäviä, kuten erilaisia lautakuntapaikkoja. Lautakunnissa valmistellaan päätökset valtuustolle. Esimerkiksi vaalilautakuntapaikat (vaalien järjestäminen äänestyspaikoilla) jaetaan poliittisten ryhmien kesken. On muuten erityisen mielenkiintoista osallistua vaalien järjestämiseen. Siitä saa käytännön varmuuden, kuinka suomalaisten vaalien tulokseen voi luottaa sataprosenttisesti. Muita lautakuntia ovat mm. tekninen lautakunta, liikuntalautakunta, tarkastuslautakunta jne.
Jos tulet valituksi, paikallinen kuntayhdistys tukee ja ohjaa valtuutettujen kannanottoja käsiteltäviin asioihin, ainakin Espoon Keskustassa. Puolueet on organisoitu siten, että puolueen organisaatiotason hallitus tukee valtuusto- tai eduskuntaryhmien työtä. Se linjaa viime kädessä poliittiset painotukset.
Valtuustossa ei kuitenkaan suoraan sovelleta puoluekuria. Jokainen valtuutettu lopulta äänestää päättämällään tavalla. Yhteistyökykyiset valtuutetut voivat saada valtuustoaloitteilleen kannatusta eri puolueilta, ja siten myös ehdotuksiaan läpi. Espoon Keskustan valtuustoryhmä sai mm. lisättyä vuoden 2025 budjettiin yli 65-vuotiaiden ilmaisen sporttirannekkeen jatkon. Vanhusten arkiaktiivisuuden tukeminen on inhimillisesti oikein, erityisesti nyt nousevien kustannusten paineessa.
Lähde siis huoletta ehdolle! Ehdokkaaksi kannattaa lähteä, jos koet paloa ja halua osallistua johonkin kunta- tai aluevaalien päätöksentekoon liittyvään asiakokonaisuuteen. Toisaalta työ tekijäänsä opettaa. Asiantuntemus kertyy valtuutettuna työtä tehden.
Politiikka on mielenkiintoinen harrastus. Demokraattiseen järjestelmään osallistuminen on etuoikeus, kaikissa maissa se ei ole itsestäänselvyys. Ehdokkaaksi lähteminen ei ole Suomessa rahasta kiinni. Pienelläkin kampanjabudjetilla, tai jopa ns. nollabudjetilla on mahdollista lähteä vaaleihin. Toisaalta panostus kampanjaan ja keinot on jokaisen ehdokkaan itse päätettäviä.
Vaalimatematiikka tarkoittaa käytännössä sitä, että mitä useampia ehdokkaita vaaleissa on, sitä paremmat mahdollisuudet niissä on menestyä. Ei siis ole epäluottamuslause ketään ehdokasta kohtaa, jos lähdet ehdolle. Lopulta puolueen jäsentenvälinen järjestys määrää kuka tulee valituksi. Myös lautakuntapaikat jaetaan ehdokkaiden äänimäärän mukaan.
Paikallinen yhdistys järjestää tilaisuuksia, joihin ehdokkaat voivat tulla äänestäjiä tapaamaan. Somemainontaa tehdään yhdessä. Kaikkien ehdokkaiden kirjallisia kannanottoja julkaistaan kuntayhdistyksen some-sivuilla
Yhdessä kampanjointi on sitä paitsi kivaa. Keskusta järjestää tammikuussa vaaliristeilyn. Risteilyllä kuulee puolueen linjauksia erilaisiin asioihin, tapaa muita uusia ja vanhempia ehdokkaita sekä puoluejohtoa.
Vaalit ja vaaliristeilyt ovat keskustalaisten parasta aikaa!
Heidi Mannelin 