Vähentäisikö lakien määrän tai säädäntötavan muuttaminen suoraan julkisen sektorin kokoa? Siirtyminen pelkkään EU-lainsäädännön minimitasoon (ns. gold-plating-ilmiön purkaminen) poistaisi satoja kansallisia lisävaatimuksia, mutta lakien tai virastojen kokonaismäärän puolittuminen on epätodennäköistä. Suurin osa Suomen säädöksistä koskee asioita, joita EU ei sääntele lainkaan (kuten perheoikeus tai suuri osa rikoslaista).
Tässä on arvio vaikutuksista:
1. Lakien ja säädösten määrä
- EU-perusteisuus: Noin 20–50 % eduskunnan käsittelemistä säädöksistä on jollain tapaa kytköksissä EU-lainsäädäntöön.
- Gold-platingin purku: Suomi on perinteisesti ”kuorruttanut” EU-direktiivejä tiukemmilla kansallisilla vaatimuksilla esimerkiksi ympäristö- ja työturvallisuusasioissa. Näiden purkaminen keventäisi säädösten yksityiskohtaisuutta ja yritysten hallinnollista taakkaa, mutta ei välttämättä poistaisi itse lakeja kokonaan.
- Kansallinen ydin: Suuri määrä lakeja jäisi ennalleen, koska EU:lla ei ole toimivaltaa esimerkiksi verotuksen rakenteessa, koulutuksessa tai sosiaaliturvan järjestämisessä.
2. Valvovat organisaatiot
- Sääntelyn keventäminen: Jos kansallisia lisävaatimuksia purettaisiin, valvontatarve vähenisi erityisesti ELY-keskuksissa, AVIeissa ja erityisvirastoissa (kuten Tukes tai Ruokavirasto).
- EU-velvoitteet: EU-minimikin vaatii jäsenmaita nimeämään ja ylläpitämään toimivaltaisia viranomaisia valvomaan asetusten noudattamista. Esimerkiksi metaanipäästöjen tai tietosuojan valvonta on pakollista riippumatta kansallisesta lisäsääntelystä.
- Organisaatiomuutokset: Valtiovarainministeriö selvittää parhaillaan hallinnon keskittämistä säästöjen saamiseksi, mutta tämä liittyy enemmän tehokkuuteen kuin sääntelyn tasoon.
Tiivistelmä mahdollisista säästöistä
| Kohde | Vaikutus | Peruste |
|---|---|---|
| Säädösmassa | Kevenee, ei puolitu | Suurin osa laeista on puhtaasti kansallisia (esim. Perustuslaki). |
| Hallinnollinen taakka | Laskee merkittävästi | Gold-platingin poisto vähentää yritysten raportointia ja keventää lupaprosesseja. |
| Virastojen määrä | Pieni lasku | Valvontatehtävät vähenevät, mutta EU-minimi vaatii silti viranomaisia. |
Enemmän maalaisjärkeä, vähemmän pykäläviidakkoa – Suomen on uskallettava valita EU-minimi
Suomi on tunnettu Euroopan unionin mallioppilaana. Olemme kantaneet vastuun, noudattaneet sääntöjä ja usein tehneet vähän enemmänkin kuin on pyydetty. Mutta onko tunnollisuudesta tullut taakka, joka tukahduttaa suomalaisen yrittäjän ja maanviljelyn kilpailukyvyn?
Keskustalle on aina ollut tärkeää, että koko Suomi pysyy elinvoimaisena. Se vaatii työtä, investointeja ja uskoa tulevaan. Tällä hetkellä tätä uskoa nakertaa kuitenkin paisuva sääntely, joka on usein raskaampaa kuin mitä Bryssel meiltä todellisuudessa edellyttää. On aika siirtyä sääntelyn ”kuorruttamisesta” (ns. gold-plating) takaisin perusasioihin: EU-lainsäädännön minimitasoon.
Miksi EU-minimi on oikea linja?
Kun me säädämme lakeja aloilla, joilla EU:lla on päätösvaltaa – kuten ympäristöasioissa, maataloudessa tai markkinoiden sääntelyssä – meillä on tapana lisätä päälle ”suomalaista lisää”. Se voi tuntua hyvältä juhlapuheissa, mutta arjessa se tarkoittaa:
- Kilpailukyvyn heikkenemistä: Jos suomalainen viljelijä tai pienyrittäjä joutuu noudattamaan tiukempia vaatimuksia kuin kilpailijansa Ruotsissa tai Saksassa, me pelaamme itsemme ulos markkinoilta.
- Turhaa byrokratiaa: Jokainen kansallinen lisäpykälä vaatii valvojan, lomakkeen ja leiman.
- Investointien epävarmuutta: Monimutkainen luvitus ja sääntely karkottavat investointeja maaseudulta ja kaupungeista.
Virastojen tehtävä on palvella, ei vain valvoa
Jos siirtyisimme johdonmukaisesti EU-minimiin, se tarkoittaisi merkittävää helpotusta myös valtionhallinnolle. Nykyisessä taloustilanteessa meillä ei ole varaa ylläpitää virastokoneistoa, jonka työaika kuluu sellaisten kansallisten lisävelvoitteiden kyttäämiseen, joita Eurooppa ei meiltä vaadi.
Kun sääntelyä kevennetään, virastojen – kuten Ruokaviraston, Tukesin ja ELY-keskusten – työtaakka helpottuu. Tämä avaa kaksi tietä: voimme joko säästää hallinnon kuluissa tai suunnata vapautuvat resurssit sääntelyn valvonnasta sen sijaan neuvontaan ja nopeampaan palveluun. Virkamiehen roolin pitäisi olla mahdollistaja, ei jarrumies.
Terve järki takaisin päätöksentekoon
Keskustalainen linja on selkeä: Suomen etu on olla aktiivinen ja rakentava osa Eurooppaa, mutta se ei tarkoita oman kilpailukyvyn kampittamista. Meidän on luotettava siihen, että EU-tason minimivaatimukset riittävät takaamaan turvallisuuden ja ympäristönsuojelun. Lisäsääntelylle voi olla paikkansa mutta sitä pitää käyttää erityisen harkiten.
Suomen on uskallettava olla tässä suhteessa ”normaali” maa. Puretaan turha sääntely, kevennetään hallinnon taakkaa ja annetaan ihmisille tilaa yrittää ja elää. Se on parasta aluepolitiikkaa ja parasta tulevaisuuden rakentamista.
Kohti Ruotsin mallia
Suomessa voidaan periaatteessa siirtyä tiukasta sääntelystä kohti ohjaavampaa otetta, mutta juridisesti tie on kivinen maidemme välisistä historiallisista eroista johtuen. Ruotsin malli perustuu pitkälti hallinnolliseen perinteeseen, jossa viranomaisilla on enemmän itsenäistä harkintavaltaa.
Tässä keskeiset huomiot muutoksen mahdollisuuksista:
1. Perustuslaki asettaa rajat
Suomen Perustuslaki (2 § ja 80 §) on huomattavasti Ruotsia tiukempi siinä, että yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista on säädettävä lailla.
- Suomessa ei voida antaa viranomaiselle valtaa päättää asioista pelkkien ”suositusten” pohjalta, jos ne vaikuttavat ihmisten elinkeinoon tai omaisuuteen.
- Ruotsissa viranomaisohjeilla (allmänna råd) on vahva asema, mutta Suomessa ne eivät ole oikeudellisesti sitovia.
2. Normien purku ja joustavuus
Vaikka laeista ei voida kokonaan luopua, niiden yksityiskohtaisuutta voidaan karsia:
- Puitelainsäädäntö: Lakiin kirjoitetaan vain tavoitteet, ja toteutustapa jätetään toimijan ratkaistavaksi.
- Ilmoitusmenettelyt: Luvista (viranomainen hyväksyy etukäteen) voidaan siirtyä ilmoituksiin (toimija vastaa itse ja viranomainen valvoo jälkikäteen).
- Kokeilulait: Suomessa on käytetty Kokeilulakia esimerkiksi liikenteessä ja sosiaalipalveluissa, jolloin sääntelystä poiketaan määräajaksi uusien toimintatapojen löytämiseksi.
3. Ruotsin malli vs. Suomen perinne
Ruotsissa on perinteisesti vähemmän yksityiskohtaista sääntelyä, koska siellä luotetaan viranomaisten ja kansalaisten väliseen konsensukseen ja epäsuoraan ohjaukseen. Suomessa taas hallintokulttuuri on legalistisempi: jos asiaa ei ole kirjattu lakiin, virkamies ei uskalla tehdä päätöstä.
Mitä voitaisiin muuttaa heti?
- Sektorikohtaiset suositukset: Rakentamisessa, ympäristönsuojelussa ja työturvallisuudessa voitaisiin siirtyä ”hyviin käytäntöihin” tiukkojen kansallisten lisäpykälien sijaan.
- Sääntely-yksiköiden vähentäminen: Jos laki on yleispiirteinen, valvontaan tarvittava organisaatio voi olla pienempi ja ketterämpi.
Pois pykälävankilasta – Onko aika tuoda Ruotsin malli Suomen virastoihin?
Suomessa on totuttu siihen, että jos jotain ei ole kirjoitettu lakiin, se on joko kiellettyä tai ainakin epäilyttävää. Olemme rakentaneet yhteiskunnan, jossa virkamies on usein sidottu tuhansiin pikkutarkkoihin säädöksiin, jotka jättävät vain vähän tilaa maalaisjärjelle. Samaan aikaan naapurissamme Ruotsissa asioita hoidetaan usein joustavammin, luottaen viranomaisen kykyyn soveltaa yleisiä tavoitteita käytännön tilanteisiin.
Onko aika myöntää, että sääntelyuskossamme olemme tulleet tien päähän?
Luottamus takaisin hallintoon
Suomalainen hallintokulttuuri on perinteisesti ollut legalistista: laki on tarkka ja virhemarginaali pieni. Tämä on luonut turvaa, mutta hinta on kova. Se on synnyttänyt valtavan määrän valvontatehtäviä, raportointia ja tarkastuksia.
Ruotsin malli perustuu erilaiseen ajatukseen. Siellä laki antaa usein raamit, ja viranomainen antaa suosituksia (allmänna råd) siitä, miten tavoitteeseen päästään. Virkamiehellä on valtaa soveltaa, mutta myös vastuu lopputuloksesta. Jos Suomessa uskallettaisiin luottaa virkamiehen ammattitaitoon pikkutarkan sääntökirjan sijaan, voisimme purkaa merkittävän määrän turhaa byrokratiaa ja nopeuttaa esimerkiksi luvitusprosesseja kuukausilla.
Oikeusturva ei vaadi ylisääntelyä
Monesti kuulee väitettävän, että tarkka laki on kansalaisen oikeusturva. Mutta onko todella näin? Oikeusturva ei synny siitä, että laki on 500-sivuinen, vaan siitä, että päätöksistä voi valittaa ja ne on perusteltu hyvin.
Voimme siirtyä kohti soveltavampaa hallintoa ilman, että tinkisimme oikeusvaltiosta:
- Puitelait yksityiskohtien sijaan: Säädetään tavoitteet (esim. puhdas ympäristö tai turvallinen rakennus), mutta jätetään keinot asiantuntijoiden ja toimijoiden ratkaistavaksi.
- Vahva valitusoikeus: Säilytetään kansalaisen oikeus hakea muutosta Hallinto-oikeudesta. Jos virkamiehen soveltaminen menee metsään, riippumaton tuomioistuin korjaa tilanteen.
- Kulttuurinmuutos: Virkamiehen rooli on muutettava ”kyttääjästä” ratkaisijaksi.
Vähemmän virastoja, enemmän vaikuttavuutta
Kun siirrymme sääntökeskeisyydestä tuloskeskeisyyteen, virastojen työmäärä kevenee automaattisesti. Tarvitsemme vähemmän ihmisiä valvomaan pilkkuja, kun voimme keskittyä valvomaan todellisia vaikutuksia. Tämä ei ainoastaan säästä veronmaksajien rahoja, vaan tekee Suomesta houkuttelevamman paikan yrittää ja investoida.
Jokainen lisäsäädös laajentaa julkisen puolen valvontavastuuta, sekä heikentää suomalaisten yritysten ja työn kilpailukykyä verrattuna muihin verrokkimaihin. Harva yritys pystyy siirtämään sääntelyn työmäärän tai lisäkustannukset tuotteidensa hintoihin kilpailluilla markkinoilla.
Ruotsi on osoittanut, että vähemmälläkin sääntelyllä pärjää, kunhan luottamus on kunnossa.
Olisiko meillä rohkeutta myöntää, että asiantunteva virkamies ja selkeä valitustie ovat parempi yhdistelmä kuin loputon suomalainen säädösviidakko?
Vastaa