Vuoden 2025 alussa voimaan astunut uusi rakentamislaki lupasi meille jotain vallankumouksellista: vähemmän byrokratiaa ja enemmän vapautta pienen mittakaavan rakentamiseen: alle 30 neliön piharakennukset ja alle 50 neliön katokset saa nyt rakentaa ilman rakentamislupaa.
Paperilla tämä tarkoittaa rakennusvalvonnan työmäärän huomattavaa keventymistä – joidenkin arvioiden mukaan jopa 30 prosenttia. Mutta kuten suomalaisessa kuntapolitiikassa on tapana, hyvältä kuulostava uudistus voi muuttua irvikuvaksi toteutusvaiheessa.
Laskun maksaja ei vaihtunutkaan. Säöstöjä ei näytä syntyvän.
Jos työmäärä vähenee kolmanneksella, looginen seuraus olisi joko resurssien siirtäminen muualle tai henkilöstömenojen sopeuttaminen. Mutta mitä tekevät monet kunnat? Sen sijaan, että byrokratian karsiminen näkyisi asukkaan lompakossa kevyempinä maksuina, ollaan tilanteessa, jossa rakennusvalvontataksat nousevat pilviin.
Kun pienet hankkeet poistuvat luvituksen piiristä, rakennusvalvonnan tulot putoavat. Jos organisaatio pidetään ennallaan, jäljelle jäävien lupien – niiden isojen omakotitalojen ja laajennusten – hintoja on nostettava rajusti kuntien talouden tasapainottamiseksi. Lopputulos on absurdi:
- Maksuvapautus: Naapuri saa rakentaa 29 m² saunan ”ilmaiseksi”.
- Rangaistus: Sinä maksat omasta 60 m² autotallistasi 30 % enemmän kuin ennen, jotta virasto saa pidettyä kiinni entisestä miehityksestään.
Byrokratian sitkeä henki
Tämä on malliesimerkki siitä, kuinka ”normien purku” epäonnistuu, jos se koskee vain prosessin loppupäätä (lupaa) mutta ei itse virkakoneistoa (resursseja). Jos työtä on 30 % vähemmän, mutta väkeä yhtä paljon, syntyy tyhjäkäyntiä, jonka asukas kuittaa korotetuilla viranomaismaksuilla.
Byrokratian karsiminen ei tarkoita, että siirretään kuluja taskusta toiseen. Se on sitä, että tehokkuus kasvaa ja yhteiskunnan kokonaiskustannukset laskevat. Jos uudistus johtaa vain siihen, että luvallinen rakentaminen kallistuu suhteettomasti, olemme epäonnistuneet.
Mitä tästä opimme?
Uusi laki on loistava mahdollisuus sujuvoittaa rakentamista, mutta se vaatii kunnilta rohkeutta katsoa peiliin. Rakennusjärjestyksiä on päivitettävä ja toimintoja tehostettava. Muuten ”byrokratian purku” jää vain korulauseeksi, jonka todellinen hinta on entistä kalliimpi leima lupapaperissa.
Verovaroin kustannettujen lakisääteisten palveluiden asiakasmaksut tulorahoituksen merkittävänä osana eivät ehkä toimi. Ainakaan jos byrokratiaa halutaan purkaa.
Vastaa