Viime päivien poliittista keskustelua seuratessa on vaikea välttyä yhdeltä tunteelta: uupumukselta. Viimeisin esimerkki nähtiin viikolla A-studiossa Wille Rydmanin ja Sofia Virran keskustelussa. Politiikasta on tullut areena, jossa kovaäänisin huuto, tietoinen väärinymmärtäminen ja suoranainen valehtelu tuntuvat korvanneen asiallisen poliittisen argumentoinnin.
Mutta minulla on kutina, että pinnan alla kuplii. Järki-ihmiset alkavat kyllästyä öyhöttämiseen ja heidän mittansa on täynnä tätä vastuunpakoilua.
Kun poliittinen keskustelu pelkistyy pelkäksi vastakkainasetteluksi, eturyhmien tavoitteiden luetteluksi ja omien poliittisten saavutusten listaamiseksi totuutta venyttäen, esim.
- kuviteltujen kompostitarkastajien työn lopettamiseksi
- ammattidiesel-laiksi, jota odotellaan 1,5 vuotta tämän hetken ongelmissa kamppailevissa yrityksissä
- nettivideoiden editointikiistaksi tai
- Itä-Suomi-paketiksi, jota julistetaan tiedotustilaisuudessa, mutta jossa on vähän, jos ollenkaan uutta panostusta,
todelliset ongelmat jäävät ratkaisematta. Meillä ei ole varaa tuhlata aikaa ”some-raivoon”, kun edessä on Suomen talouden suunnan kääntäminen, suurtyöttömyyden voittaminen, perheiden verotuksen uudistaminen tai teollisuuden pikaluvituksen kaltaiset isot kysymykset.
Mitä asiapolitiikka tarkoittaa minulle?
- Totuudellisuutta: Tunnustetaan tosiasiat, vaikka ne olisivat epämiellyttäviä. Politiikan ei pitäisi olla toiveajattelua tai totuuden venyttämistä gallup-lukujen toivossa.
- Kunnioitusta: Poliittista vastustajaa ei tarvitse demonisoida. Eri mieltä voi olla sivistyneesti, faktoihin nojaten. Suomessa puolueet joutuvat tekemään yhteistyötä ja kompromisseja.
- Ratkaisukeskeisyyttä: Pelkkä ongelmien huutelu on helppoa. Radikaalikepulaisuus on sitä, että uskalletaan ehdottaa konkreettisia, koviakin ratkaisuja.
Politiikkaa tehdään aina tässä ajassa. Maailma muuttuu, suhdanteet vaihtuvat ja vaatimukset elävät. Radikaalikepulainen näkemys on selvä: hallituksen on käytettävä sille annettua valtaa tässä ja nyt. Jos edellisen kauden ratkaisut eivät enää toimi tai aika on ajanut niistä ohi, ne on uskallettava muuttaa – selittelemättä, syyttelemättä ja valehtelematta. Se tarkoittaa
- Vastuunottoa nykyhetkestä: Valta on väline ongelmien ratkaisemiseen, ei selitysten keksimiseen. Jos suunta vaatii korjausta, se korjataan viivyttelemättä.
- Totuudellista argumentointia: Lopetetaan tilastojen vääristely ja asioiden tarkoitushakuinen irrottaminen asiayhteydestään. Ihmiset eivät ole tyhmiä – he näkevät öyhötyksen ja muunnellun totuuden läpi.
- Rohkeutta myöntää virheet: Maailma on monimutkainen. Jos jokin ei toimi, se pitää voida sanoa ääneen, korjata tai kokeilla jotain muuta – kuten vaikkapa sitä Viron mallin yrittäjätiliä tai perheverotuksen uudistusta.
Uskon, että seuraavissa vaaleissa nähdään yllätys. Hiljainen enemmistö – ne ihmiset, jotka hoitavat työnsä, kasvattavat lapsensa ja kantavat huolta tästä maasta – etsivät vaihtoehtoa tekosyille ja identiteettipolitiikalle. He etsivät tolkkua ja asiallisuutta.
Politiikan ei tarvitse olla teatteria. Se voi olla rehellistä yhteisten asioiden hoitoa. Minä en lupaa kuuta taivaalta, mutta lupaan puhua totta ja katsoa eteenpäin, en taaksepäin. Minä olen valmis käärimään hihat. Oletko sinä?
#HeidiMannelin #Asiapolitiikka #Radikaalikepulainen #TolkkuaPolitiikkaan #Keskustelukulttuuri #Eduskuntavaalit #TotuusKunniaan #Politiikka #Vastuunkanto
Vastaa