Suomi on valittu maaliskuussa 2026 julkaistun World Happiness Reportin mukaan jo yhdeksättä kertaa maailman onnellisimmaksi maaksi. Tilasto on mairitteleva, mutta se kätkee sisäänsä kasvavan särön. Pinnan alla kuplii: mitä tapahtuu, kun suomalainen lakkaa uskomasta siihen, että valtio pitää sanansa?
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on perustunut hiljaiseen sopimukseen: maksamme maailman korkeimpiin kuuluvaa verotusta ja vastineeksi saamme turvaverkon, joka kantaa kehdosta hautaan. Tämän päivän uutisotsikot kertovat kuitenkin toista kieltä. Järjestelmä murenee kahdelta suunnalta: niistä jotka maksavat korkeat verot, mutta eivät hyödy siitä ja toisaalta niistä, jotka eivät osallistu hyvinvointiyhteiskunnan rahoitukseen ja saattavat pärjätä työtä tekeviä paremmin myös kriisien kohdatessa.
- Sote-kriisi: Luottamus sosiaali- ja terveyspalveluihin on romahtanut. Vain noin puolet suomalaisista kertoo enää luottavansa terveyspalveluihin.
- Eriarvoisuus: Tuoreiden tutkimusten mukaan suomalaisten koettu hyvinvointi on kääntynyt laskuun 2020-luvulla. Mahdollisuuksien tasa-arvo, joka on ollut yhteiskuntamme ylpeys, horjuu.
- Verokapinan ensioireet: Noin puolet suomalaisista pitää verotusta jo liian kireänä, ja ehdoton tuki hyvinvointivaltion nykyisenlaiselle rahoittamiselle on murenemassa.
Kun kansalainen kokee, ettei hän saa ”verovastinetta” – tasa-arvoista koulutusta, tukea kriisissä tai inhimillistä huolenpitoa ikääntyvänä – sopimuksen perusta pettää. Toisaalta jos veronmaksajien määrä vähenee ja verojen määrä lisääntyy, eikä voi olla varma että turvaverkko koskee myös näitä korkeiden verojen maksajia, halukkuus huolehtia hyvinvointivaltiosta vähenee.
Vaikka Suomi pysyi kärjessä vuonna 2026, nuorempien sukupolvien ja ikääntyneiden tyytyväisyydessä on nähtävissä eroavuuksia. Onnellisuusmittaukset reagoivat usein viiveellä syviin rakenteellisiin muutoksiin. Jos palveluiden saatavuus ja turvallisuudentunne jatkavat heikkenemistään, on vaikea nähdä, miten kärkisija voisi säilyä seuraavissa mittauksissa. Onnellisuus ei ole vain tyytymistä, se on syvää luottamusta instituutioiden toimivuuteen.
Pohjoismaisessa mallissa solidaarisuus ja maanpuolustustahto eivät ole irrallisia asioita. Ne kumpuavat tunteesta, että ”me olemme samassa veneessä” ja että ”tämä maa pitää huolta omistaan”.
- Sosiaalinen koheesio: Kun turvaverkko alkaa eritytyä niihin joilla on oikeus tai varaa palveluihin, ja niihin, jotka järjestelmä jättää hoitamatta maksetuista veroista huolimatta, kansallinen yhtenäisyys rakoilee.
- Maanpuolustustahto: Maanpuolustustahto on Suomessa historiallisesti korkea, koska valtio on nähty puolustamisen arvoisena kumppanina. Jos luottamus siihen, että valtio huolehtii työttömästä, sairaasta tai vanhuksesta, katoaa, voi motivaatio puolustaa tällaista järjestelmää myös heikentyä.
Olemme tilanteessa, jossa ”hyvinvointivaltio syö itse itseään”. Jos emme kykene uudistamaan järjestelmää niin, että se palauttaa kansalaisten luottamuksen peruspalveluihin, vaarannamme onnellisuuden lisäksi koko yhteiskunnallisen vakauden. Verojen vastineeksi tarvitaan taas tekoja, ei vain lupauksia ja piteneviä jonoja.
Hyvinvointivaltion palvelulupaus on syytä miettiä uudelleen.
Mitä mieltä sinä olet?
Vastaa