
Politiikka on jumiutunut liian pitkäksi aikaa pelkkään valtiontalouden tuijottamiseen. Vastikään ilmestyi elinkeinoministeriön työllisyysennuste seuraavalle 2 vuodelle, eikä se hyvältä näytä, sillä työttömien määrä ei taida laskea alle 300 000.
Meiltä puuttuu visio siitä, mitä leikkausten ja kiristysten jälkeen tapahtuu. Meidän on annettava tilaa kasvulle, yrittämiselle ja vaurastumiselle, jotta Suomi nousee tästä ennätystyöttömyyden, ennätyskonkurssien, laskeneen luottoluokituksen ja terveyspalveluiden maksujen kaksinkertaistumisen suosta. Tehdään se purkamalla kyttäys ja sääntely, ja korvataan ne luottamuksella sekä älykkäällä automaatiolla.
Tässä on kuusi konkreettista ja radikaaliakin askelta, joilla rakennamme dynaamisemman ja inhimillisemmän Suomen.
1. Tehdään yrittämisestä jokaisen kansalaisoikeus
Ehdotan kaikille saatavilla olevaa vapaaehtoista Kansalaisyrittäjätiliä, ja jossa ALV-vapaa tuloraja nostetaan 85 000 euroon. Jotta yrittäjän arki ei hukkuisi kuittirumbaan, otetaan käyttöön automaattinen 50 prosentin kuluvähennys. Tämä on tarkoitettu erityisesti helpotukseksi sivutoimisille ja pienyrittäjille, helppoon oman osaamisensa myyntiin.
Kansalaisyrittäjätili toimii siten, että pankkijärjestelmä pidättää verot ja maksut automaattisesti ja reaaliajassa suoraan tililtä jokaisesta sisään tulevasta maksusta valtiolle. Tämä muuttaa verotuksen rangaistuksesta ja paperisodasta taustalla rullaavaksi palveluksi. Kun laillisen työn kynnys madaltuu olemattomaksi ja kuittien kyttäys loppuu, pimeän työn tekemiseltä katoaa taloudellinen järki. Virossahan tälläinen malli on jo käytössä.
Tämä automaatio houkuttelee laillisen verotuksen piiriin satoja miljoonia euroja harmaasta taloudesta, mikä tuo valtiolle +125 miljoonaa euroa uutta verotuloa vuodessa. Lisäksi koska verot napataan heti päältä, yrittäjien verorästit ja luottotappiot putoavat nollaan, mikä tehostaa veronkantoa +75 miljoonalla eurolla vuodessa. Järjestelmä on dynaamisten vaikutusten ja hallintosäästöjen jälkeen valtiolle suoraan ylijäämäinen (+25 miljoonaa euroa).
2. Räjäytetään passivoiva ja kyttäävä sosiaaliturva ja korvataan se Kasvukannustimella
Nykyinen järjestelmä on tullut tiensä päähän. Pyyhitään toimeentulotuki ja erillinen asumistuki kokonaan pois lainsäädännöstä. Toimeentulotuki on passivoiva ja vie ihmiseltä viimeisenkin mahdollisuuden auttaa itseään. Se voi vaatia syrjäseudulla asuvaa perhettä luopumaan autosta – se on täysin irti tästä päivästä ja vie ihmiseltä mahdollisuuden liikkua työn perässä. Tilalle tarvitaan 800 euron veroton Kasvukannustin työsuhteen ulkopuolella oleville. Se korvaa nykyisen yleistuen, takuueläkkeen, opintotuen, työmarkkinatuen sekä perustason työttömyysturvan. Tämän pohjarahan rinnalla jokainen saa parantaa asemaansa kansalaisyrittämisellä tai keikkatyöllä tasan niin paljon kuin haluaa, ilman pelkoa tukien katkeamisesta. Perusturvan pitää kannustaa, ei kahlita.
Kelalle valmistellaan parhaillaan lisäoikeuksia kansalaisten kyttäämiseen, jossa tukea hakevan lähipiirinkin tilitiedot ovat vapaasti tarkasteltavissa – ei kuulosta ihan reilulta.
Keskustalaisuutta on edetä ihan toiseen suuntaan, luottamukseen ja vapauteen!
3. Ilmainen varhaiskasvatus – kannustinloukun purku apuna Suomen historialliseen työttömyyskriisiin
Suomen työmarkkinat ovat ajautuneet alkuvuodesta 2026 synkkään tilanteeseen: työttömyysaste on rikkonut 10 % rajan ja noussut Euroopan korkeimmaksi. Erityisen rajusti kriisi iskee naisiin, sillä sote-alojen ja julkisen sektorin leikkaukset ovat synnyttäneet tilanteen, jossa työttömien naisten määrä on kasvanut moninkertaisesti miehiin nähden. Tässä tilanteessa tarvitsemme täysin maksuttoman kokopäiväisen varhaiskasvatuksen kaikille työssäkäyville ja yrittäjille ilman tulorajoja.
- Aito tuki työttömille: Työttömille työnhakijoille taataan 20 tuntia maksutonta osapäivähoitoa viikossa. Tämä antaa työttömille äideille aidon ajan päivittää osaamistaan ja käydä haastatteluissa.
- Palkinto aktiivisuudesta: Heti kun vanhempi saa vastaanotettua työtä, pätkätyötä tai aloittaa yrittäjyyden (mukaan lukien kevytyrittäjyyden tai Kansalaisyrittäjätilin), hoito-oikeus laajenee automaattisesti kokopäiväiseksi ja säilyy 100 % ilmaisena. Kun otat työn vastaan, sinun ei tarvitse laskea, meneekö puolet palkastasi päivähoitomaksuihin. Se poistaa kuntien hallinnosta kuukausittaisen palkkakuittien kytännyksen ja säästää kymmeniä miljoonia euroja byrokratialle.
4. Vapaaehtoinen perheverotus – Laitetaan väestöpyramidi kuntoon teoilla
Talous ei kasva ilman ihmisiä, ja perheen perustamisen on oltava taloudellisesti mahdollista ja houkuttelevaakin. Nykyinen tiukka yksilöverotus kurittaa perheitä, joissa toisen puolison tulot tippuvat tai muuttuvat epävarmoiksi. Tuodaan Suomeen vapaaehtoinen perheverotus (Ranskan malli), joka koskee vain työtuloja, ei tukia. Se laskee perheen työtulot yhteen ja jakaa ne lapsikertoimella (1 lapsi = jakaja 2,5; 2 lasta = jakaja 3; 3 lasta = jakaja 4).
Jos perheessä esim. mies tienaa 5 000 €/kk ja työttömyysuhan alla elävä tai osa-aikaista työtä tekevä nainen tienaa 2 000 €/kk (yhteensä 7 000 €/kk), perheen nettotulot muuttuvat nykyisestä 1 730 euron kuukausiverosta näin:
- 1 lapsi (jakaja 2,5): Uusi perhevero ~1 500 €/kk (Verosäästö: +230 €/kk)
- 2 lasta (jakaja 3,0): Uusi perhevero ~1 275 €/kk (Verosäästö: +455 €/kk)
- 3 lasta (jakaja 4,0): Uusi perhevero ~1 000 €/kk (Verosäästö: +730 €/kk)
Koska naisten työttömyys on nousussa, moni joutuu ottamaan vastaan aiempaa matalapalkkaisempaa työtä. Perheverotuksessa naisen tuoma pienikin työtulo laukaisee perheelle suuren verohelpotuksen, koska se leikkaa progression terävintä kärkeä. Työn vastaanottaminen muuttuu perheelle taloudelliseksi jättipotiksi.
5. Uudistuksen rahoitus – Hallinnon kevennys ja kyttäyksen romutus
Tämä malli ei perustu velanottoon, vaan se vaatii rohkean rakenteellisen täyskäännöksen, joka rahoittaa itsensä poistamalla passiiviset tuet sekä julkisen puolen paisuneen hallinnon:
- Lapsilisien poisto (+1,4 miljardia €): Valtio jakaa vuosittain 1,4 miljardia euroa lapsilisiä suorana käteisenä rahana. Lakkauttamalla tämä tuki summat ohjataan suoraan työnteon veropohjan keventämiseen sekä ilmaisen päivähoidon kattamiseen. Perheverotus korvaa lapsiperheiden tukemisen, ilman kannusteloukkua.
- Byrokratian reaaliaikainen purku (+225 miljoonaa €/vuosi): Kun toimeentulotuki ja asumistuki poistetaan, mekaaninen kuittien ja tiliotteiden kyttääminen loppuu. Tämä vapauttaa Kelasta, hyvinvointialueilta ja oikeuslaitoksesta 3 000 henkilötyövuotta pelkästä paperisodasta. Työnantajakuluineen ja toimitiloineen säästö on 225 miljoonaa euroa joka vuosi.
- Miljardisäästö IT-investoinneissa ja lisensseissä (+200 miljoonaa €/vuosi): Kun sosiaaliturvasta tehdään lainsäädännöllä suoraviivaista (kiinteä 800 € Kasvukannustin ja ilmainen päivähoito), pohja putoaa pois Kelan uuden amerikkalaisen Salesforce-tietojärjestelmän (Eepos-hanke) 589 miljoonan euron investoinnilta. Hankkeen kokonaisvaikutus elinkaarikuluineen on noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. Tämän lisäksi säästetään yli 100 miljoonan euron vuotuiset järjestelmien ylläpitokulut, AWS-pilvipalvelumaksut ja lisenssit. Jos yksinkertaistamme lainsäädäntöä, voimme pyörittää mallia kotimaisella automaatiolla.
- Yhteensä suorat hallinto- ja IT-säästöt: +425 miljoonaa euroa vuodessa.
Lopullisessa taseessa 2 lapsen perhe (tulot 5 000 € + 2 000 €) jää joka kuukausi 465 euroa puhtaasti plussalle lapsilisien menetyksestä huolimatta. Se on merkittävää ostovoimaa, joka siirtyy kulutukseen, elvyttää taloutta ja luo uusia työpaikkoja.
6. Vaalitaan luonnonperintöämme markkinaehtoisesti – Itämeri- ja kehitysrahasto tulevaisuudelle
Emme voi jättää lapsillemme velkavuorta emmekä tuhottua luontoa. Suomen luonnon helmet, Itämeri ja puhtaat vesistöt, eivät ole teollisuuden jätevesien, ravinnekuorman tai kaatopaikkavalumien ilmainen loppusijoituspaikka. Vesistöpäästöille on asetettava raja-arvot ja saastuttamiselle aito hinta, joka ohjaa investoinnit puhtaaseen tekniikkaan.
Kansallinen kehitysrahasto (Norjan malli): Säädetään teollisuuden vesistö- ja ympäristöpäästöille raja-arvot. Ne ylittävälle teollisuudelle säädetään maksut, ja perustetaan kerättäville erityisveroille ja korvauksille itsenäinen rahasto. Kuten Norja sijoittaa öljytulonsa tulevien sukupolvien turvaksi, Suomi sijoittaa teollisuuden luonnonvaramaksuista kertyvät varat haitattomiin, tuottaviin kohteisiin painottaen sijoituksia Suomeen. Tämän rahaston tuotoilla turvataan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, kuten ilmaisen varhaiskasvatuksen ja Kasvukannustimen, pitkän aikavälin rahoituspohjaa silloinkin, kun talous suhdanteissa joustaa. Luonnon kestävyyden on oltava mukana jokaisessa suuressa päätöksessä – ei kuluna, vaan tulevaisuuden pääomana.
Radikaalikepulainen – kyttäämistä vastaan ja kansalaisten aktiivisuuden ja vapauden puolesta!
Suorista yritystuista on siirryttävä T&K-verohyvityksiin. Lopetetaan teollisuuden tehottomat, suorat tuet. Palkitaan sen sijaan merkittävillä verohyvityksillä niitä yrityksiä, jotka uskaltavat investoida suljettuun kiertoon ja puhtaisiin prosesseihin omalla riskillään.
Suomen valoisa tulevaisuus tehdään asiapolitiikalla ja suurella sydämellä. Juustöhöylääminen ei auta. Lainsäädäntöä pitää muutta sellaiseksi että byrokratia minimoidaan. Suomi tarvitsee eduskunnan, joka uskaltaa päättää ja rakentaa kasvua – olivat vaalit sitten lähellä tai kaukana.
Lopetettamalla teollisuuden tehottomat, suorat tuet (säästö +1,2 mrd. €) ja korvaamalla ne 500 miljoonan euron automaattisilla T&K-verohyvityksillä niille yrityksille, jotka investoivat omaan riskillään puhtaisiin prosesseihin, lisäksi teollisuudelle säädetään suorat luonnonvaramaksut, saamme säästöön vuodessa noin +400 miljoonaa euroa.
BUDJETTITASE | KOKONAISUUDEN ERÄT (DYNAAMISET VAIKUTUKSET HUOMIOITU) | BUDJETTI-VAIKUTUS |+-------------------------------------------------------+---------------------+| Kohdat 1, 2, 4, 5 (Tukiuudistus ja veromuutokset) | +20 milj. € || Kohdan 5 IT- ja hallintosäästöt (Kela) | +425 milj. € || Kohdan 6 Yritystuki- ja T&K-uudistuksen nettosäästö | +700 milj. € || Kohdan 6 Itämeri-ympäristömaksut | +400 milj. € || Perheverotuksen staattinen menetys (Kohdasta 4) | -700 milj. € |+-------------------------------------------------------+---------------------+| NETTOVAIKUTUS VALTION BUDJETTIIN | +845 milj. € |+-------------------------------------------------------+---------------------+
Lopullinen taloudellinen ja henkinen tase – Luottamuksen aika
Kun kaikki dynaamiset vaikutukset, harmaan talouden poistumat, verotuksen automaatiotehostukset sekä korjatut IT- ja hallintosäästöt lasketaan yhteen, uudistuskokonaisuus jättää valtion budjetin vuosittain huimat +920 miljoonaa euroa plussalle. Tästä summasta 400 miljoonaa euroa rahastoidaan suoraan tulevaisuuden puskureihin, ja loput 520 miljoonaa euroa käytetään suoraan valtionvelan lyhentämiseen joka vuosi – samalla kun Suomen BKT kasvaa arviolta +1,5 % – +2,0 % puhtaan työn tarjonnan ja yrittäjyyden voimasta.
Talouslukujakin suurempi voitto on kuitenkin Suomen kokema syvä henkinen muutos. Tämä malli tekee lopun vuosikymmeniä vallinneesta kyttäyskulttuurista, jossa valtio kohtelee kansalaisiaan potentiaalisina huijareina ja passivoi heidät lomakerumballa. Kun mekaaninen tiliotteiden, kuittien ja palkkakuittien kyttäyksen tarve pyyhitään lainsäädännöstä kokonaan pois, tilalle astuu varmuus ja yksinkertaisuus.
Jokainen suomalainen tietää oman taloudellisen viimekäden turvansa ja sen, että jokainen tehty työtunti tai myyty palvelu vie häntä aina eteenpäin ilman pelkoa tukien katkeamisesta tai takaisinperinnöistä. Järjestelmän täydellinen suoraviivaisuus palauttaa ihmisille heidän omanarvontunsa, poistaa kroonisen byrokratia-ahdistuksen ja vapauttaa suomalaisten luovan energian kontrolloinnista aitoon työhön ja tekemiseen. Suomi ei nouse pelkällä kassanvartioinnilla, vaan luottamuksella, henkisellä vapaudella ja rohkeudella onnistua.

Vastaa